Ruotsin uskonnollinen kartta on viime vuosikymmeninä piirretty uudestaan. Syynä ovat maahanmuuttajat.
Yllättäen kristilliset kirkot pitävät kuitenkin pintansa, vaikka islam kasvaa.
Naapurimaatamme Ruotsia pidetään yhtenä maallistuneimmista maista, vaikka sen luterilainen kirkko on maailman suurin. Luterilaisen kansankirkon tulevaisuus näyttää synkältä, kun jäsenkato nakertaa sen perustuksia eivätkä jäsenet ole aktiivisia.
Muut kristilliset kirkot ovat sen sijaan kasvaneet viime vuosina. Vaikka ne painivat vielä kevyessä sarjassa kokonsa puolesta, ovat ne Ruotsin luterilaisen kirkon kilpailijoita. Katolinen kirkko laskee seurakunnissaan olevan 165 000 jäsentä, ortodoksissa kirkoissa on yhteensä väkeä noin 100 000, ja vapaissa suunnissa jäseniä on 250 000.
Teologian ja uskontotieteen laitoksella Lundin yliopistossa professorina työskentelevä Mika Vähäkangas huomauttaa, ettei esimerkiksi kaikkia Lähi-idästä tulevia maahanmuuttajia pidä leimata muslimeiksi.
– Ikävä puoli on, että he ovat usein olleet vainottuja kotimaassaan, koska ovat kristittyjä. Ruotsiin tultuaan heitä pidetään muslimeina ja saatetaan siksi syrjiä. Ei todellakaan reilua, Vähäkangas sanoo.
Vähäkankaan mukaan kristityt maahanmuuttajat eivät ole yhtä maallistuneita kuin ruotsalaiset. Unkarista tulleiden maahanmuuttajien keskuudessa tehty tutkimus osoittaa, että kommunismikin oli kirkoille parempi kasvualusta kuin sekularisoitunut ruotsalainen yhteiskunta.
– Maahanmuuttajat perustavat omia seurakuntia. Afrikkalaisista monet ovat karismaattisia ja heillä on halua evankelioida myös kantaruotsalaisia.
Onko Ruotsin kristillisyyden tulevaisuus mamuissa?
– Bisneskielellä sanoen maahanmuuttajissa on kasvupotentiaalia. Mamuja ei voi sivuuttaa. Siinä mielessä heissä on tulevaisuus, mutta jos Ruotsin kristillisyyden tulevaisuus on ruotsalaisissa, se on ei-kristillinen. Silloin myös kristillisyyden tulevaisuus on ei-luterilainen.
– Kohtalonkysymys on, miten maahanmuuttajien uskonnollisuus jatkuu seuraavassa sukupolvessa, siirtyykö usko nuorille. Tämä tulikoe on vasta edessä, Mika Vähäkangas arvioi.
Lisää aiheesta Sana-lehdessä.
