Ihmisiä ja ilmiöitä: Pastori Matti Hernesaho: ”Jeesus ei ole teinipojille mikään vitsi” Hyvät: Arabien parissa lähetystyötä tekevä Aaron Ibrahim kertoo miten tehdä vaikutus muslimeihin: ”Elä niin kuin opetat”

Kirkon juhlilla yli 10 000 kävijää – ensi vuonna Kirkkopäivät Seinäjoella

 

Kirkon juhlien päätösmessu sunnuntaina 19.5.2024 Tampereen Keskustorilla. Kuva: Kirkon kuvapankki

Uusi kaupunkifestivaali Kirkon juhlat veti Tampereelle jättiyleisön 17.5.-19.5. Paikalla arvioidaan olleen ihmisiä yli 10 000. Kirkon juhlien ohjelman kantavana ajatuksena oli vahvistaa toivoa tulevaisuuteen.

Juhlien teemana olikin “Toivon voimalla”.

Viikonlopun kestäneen suurtapahtuman päälava sijaitsi Tampereen Keskustorilla, jonne oli lavan lisäksi rakennettu kuorokorokkeet yli 1000 kuorolaiselle. Lisäksi tapahtumia järjestettiin noin 20 muussa paikassa ympäri Tampereen keskustaa.

IK-opisto Neliöb. 17.-30.6.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Kirkkopäivät, Lähetysjuhlat sekä Kirkon musiikkijuhlat yhdistettiin.

”Yhteistyö Kirkon juhlien kolmen tapahtumaperinteen kanssa onnistui hyvin. Hengellinen musiikki, hartaus- puhe- ja kulttuuriohjelmat viestivät kaikki vahvasti toivosta ja muodostivat yhtenäisen kokonaisuuden”, kehityspäällikkö Jari Kupiainen Kirkkopalvelut ry:stä sanoo.

”Paikallinen yleisö ja vieraat ympäri Suomea nauttivat helteestä ja Keskustorin sekä kirkkojen ohjelmista. Palaute on ollut hyvää sekä ohjelmasta että tapahtumapaikoista. Erityisesti Keskustorin tunnelma sekä lavajärjestelyt ja äänentoisto ovat saaneet paljon kiitosta”, Kupiainen jatkaa.

Keskustorin ohjelmanumeroita olivat muun muassa Katja Ståhlin vetämät Toivon biisit, 2100 kuorolaisen luotsaama Toivotuimpien hengellisten laulujen yhteislaulutilaisuus, Sorin sirkuksen esiintyminen urkumusiikin tahtiin sekä sunnuntain päätösmessu, jossa säestyksestä vastasi liturgiaa myöten sinfoniaorkesteri.

“Tapahtuma toi toivoa Tampereelle konkreettisella tavalla sisältöjen ja yhdessäolon kautta. Myös paikallinen media oli myös vahvasti mukana ja toivo sekä näkyi että kuului vahvasti!” Jari Kupiainen sanoo.

Kirkon juhlat 2024 järjestivät Kirkkopalvelut, Kirkkohallitus, Suomen Lähetysseura, Suomen Kanttori-Urkuriliitto, Suomen Kirkkomusiikkiliitto ja Tampereen seurakunnat.

Kirkolliset kaupunkitapahtumat saavat jatkoa seuraavaksi Seinäjoella, jossa järjestetään 23.5.-25.5.2025 Kirkkopäivät.

 

Aiheet