Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Kukkakauppiaat huolestuneita hautakukkaperinteen muutoksesta – Pappisliitto kiistää, että papit ohjeistaisivat surevia tuomaan hautajaisiin vain yksittäisiä kukkia

 

Kukkakauppiaita puhuttaa hautajaiskukkakulttuurissa tapahtunut muutos. Hautavihon sijaan monissa hautajaisissa vainajaa muistetaan muistokukalla.

Suomen kukkakauppiasliitto kertoo tiedotteessaan 21.4.2024, että seurakunnat ja papit ohjaisivat surevia omaisia tuomaan hautajaisiin vain yksittäisiä muistokukkia. Tiedote on puhuttanut Suomen papistoa.

Kukkakauppiasliitto julkaisi tiedotteen ja vetoomuksen evankelisluterilaiselle kirkolle, jossa se ilmaisi olevansa huolissaan hautajaiskukkakulttuurin murroksesta. Vetoomuksessa kerrotaan, että yhden kukan suositus hautajaisissa on levinnyt kulovalkean tavoin ja muuttunut monilla alueilla jo yleiseksi käytännöksi. Kukkakauppiaita edustavan Kukkakauppiasliiton näkemys on, että papit ohjeistavat surevia omaisia muistamaan vainajaa yhdellä muistokukalla hautavihon tai -seppeleen sijaan.

”Kohtaamme päivittäin hämmentyneitä omaisia sekä kukkakaupoissa, että hautaustoimistoissa. Surevat ihmiset kertovat ihmeissään, miten seurakunnat ja papit ovat ohjeistaneet heitä käyttämään vain yhtä kukkaa tai jopa kieltäneet kukkien käytön kokonaan”, Kukkakauppiasliiton tiedotteessa todetaan.

Janoinenlammas.fi neliöb.8.5.-4.6.

”Viimeisen kukkatervehdyksen valinnan vapauden rajoittaminen puuttuu myös olennaiseen osaan ihmisten surutyötä. Mielestämme jokaisella surevalla tulisi olla vapaus valita, millaisin kukin he hyvästelevät rakkaansa, ja tähän toivomme ymmärrystä teiltä ja työntekijöiltänne.”

Pappisliiton 23.4. julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että kukkakauppiasliiton tiedote on puhuttanut papistoa. Keskusteluissa ihmetellään, mistä Kukkakauppiasliiton ilmaisema käsitys ohjeistuksesta on peräisin.

Papit eivät lähtökohtaisesti tee tällaisia yleisiä linjauksia. Omaiset voivat valita juuri sellaiset kukat kuin itse haluavat. Tässä vaikuttavat myös paikalliset tavat, pappisliiton tiedotteessa todetaan.

”Hautajaiskulttuurin muuttumisen papit kyllä tunnistavat. Muutoksia vauhdittaa myös hautajaiskustannusten nousu. Vähävaraisille omaisille hautajaisten järjestäminen aiheuttaa yhä useammin suuria taloudellisia huolia. Yksittäisten kukkien laskeminen on monelle talouden sanelema valinta, josta saatetaan jopa tuntea häpeää.”