Jukka Norvannon lapsuutta Posiolla varjosti isän juominen ja väkivalta. Ujosta pojasta kasvoi utelias maailmanmatkaaja ja koko kansan radiopastori.
Jukka Norvanto on monille tuttu ääni Raamattu kannesta kanteen –radio-ohjelmasta, mutta kasvot ehkä vähemmän. Vaikka aina on niitä, jotkut tunnistavat.
– En taida olla vieläkään tottunut siihen, että joku tunnistaa. Kerran kävin lääkärillä, joka sanoi hoitajalle: ”Jaaha, saatiin tänne kerrankin julkkis”, hän naurahtaa.
– En ajattele asiaa sen enempää. Se kuuluu näköjään tähän työhön, että tunnistetaan, ja koitan vain elää omaa elämääni.
Tuore elämänkerta tekee kasvot ehkä tunnetummaksi, koska Norvanto kannesta kanteen -kirjan (Perussanoma, 2026) kannessa on miehen kasvot edestä ja takakannessa takaraivo.
Elämänkerran on kirjoittanut Petri Vähäsarja, kaveri kristillisistä piireistä. Miksi Norvanto ei kirjoittanut tarinaansa itse?
– Se olisi ollut aika kova urakka. Petri tätä pyysi ja oli aloitteellinen.
Kirjan julkaisu on hieman jännittänyt.
– Pelkään, että nyt ihmiset näkevät, kuinka raadollinen ihminen olenkaan. Jos kaikki olisi vain suurta onnistumista, niin olisihan se mukavaa. Mutta matkan varrelle on tullut väistämättä myös epäonnistumisia, Norvanto sanoo.
Ensimmäiset haastattelut tehtiin jo viisi vuotta sitten. Miehet kokoontuivat puimaan menneitä Norvannon kotiin Vantaan Korsoon, ja juttua riitti. Sen verran paljon on radiopastori elämässään ehtinyt.
Lapsuus baarissa
Jukka Norvannon syntymäpitäjä Posio oli 1950-luvulla perinteisen maatalousvaltainen. Pohjois-Suomen järvirikkaimmalla paikkakunnalla viljeltiin, hoidettiin lehmiä ja poroja sekä kalastettiin. Äidin puoleinen suku oli asunut alueella 1600-luvulta asti. Perheen tila oli ollut siitä asti suvun hallussa ja toimi pitkään kylän keskuksena. Isoisä perusti Posiolle Aholan baarin, jonka yhteydessä oli matkustajakoti. Nuorena Jukkakin työskenteli yrityksen yhteydessä olevassa kioskissa.
Kun väkeä oli ympärillä koko ajan paljon, poika tottui kohtaamaan ihmisiä ja näki monenlaisia kohtaloita.
– En lähtökohtaisesti pelkää ihmisiä, ja siitä on ollut apua elämässä, Norvanto sanoo.
Jukan äiti oli paikallinen puuhanainen luottamustoimissaan, ja isä työskenteli maanviljelijänä ja poronhoitajana sekä toimi kymmenen vuotta myös kettutarhaajana. Äiti oli perheen lasten turva, kun perheen isä ajautui tuurijuopoksi.
– Väkivallan uhka oli läsnä yleensä silloin, kun isä oli juonut. Hän saattoi olla kuukausiakin juomatta, ja silloin elämä meni suurin piirtein hyvin, mutta sitten kun juominen alkoi, hän saattoi olla väkivaltainen äitiä kohtaan. Se ei ollut kovin mukavaa.
Käänne tuli 1980-luvulla, kun vanhemmat tulivat uskoon, ja Jukan isä raitistui. Norvannon omat lapset tunsivat isoisänsä lempeänä ja mukavana miehenä.
Lue juttu kokonaan osoitteessa www.sana.fi
