Liian suuri kipu

Nyt kun taloprojekti on saatu tällä hetkellä riittävän hyvään vaiheeseen ja viimein saimme kodin, on tullut aika väsymyksen ja itkun. Jokapäiväinen syvä uupumus on vaaninut taustalla jo kesästä lähtien mutta vasta nyt päästin sen esille. Olo on kuin junan alle jääneellä, aamut alkaa itkulla ja ”miksi” -kysymyksillä.

Kirjoitan tätä syystä, että tiedän monien teidän lukijoiden joutuneen aivan liian vaikeisiin olosuhteisiin. Monet teistä kannatte sellaisia painoja selässänne, joita monet eivät kykene edes käsittämään. Monet yrittävät jaksaa tunteettomasti vain elää aina yhden päivän kerrallaan, liian kova arki on vienyt ilon ja elämänhalun.

PS rikottu neliö

Niin voi käydä. On helppoa puoskarointia syyttää väsynyttä ja toivotonta ihmistä hänen omista valinnoistaan. On helppoa vierittää entistä suurempia kiviä vaikeroivien ihmisten reppuihin ja jatkaa omaa onnistunutta elämää. Kunnes itse joutuu kokemaan jotain samaa.

Paljon kipuilen sitä, ettei minulta löydy vastausta ihmisten esiintuomiin vaikeisiin ongelmiin. Enhän tunnu selviävän edes omasta elämästäni. Mutta kyllä minulla jotain vastausta alkaa hahmottua tähän kärsimyksen raskaaseen teemaan.

Älä itke itkujasi toivottomuudelle. Itke ne Herralle Jeesukselle. Nimittäin sinun itkusi kuullaan ja kyyneleesi kerätään. Herra Jeesus on ollut elämässäsi läsnä, Hän on suostunut pienempäänkin rooliin. Mutta tänään Hän haluaa osoittautua odotettua suuremmaksi Pelastajaksi ja Parantajaksi. Hän kokoaa kyyneleesi ja tekee niistä vielä jotain kaunista.

Ja ehkä me huomenna annamme Jeesukselle enemmän tilaa elämässämme. Ehkä pyydämme Häntä mukaan kaikkiin suunnitelmiimme. Ehkä olemme oppineet, että elämä Hänen kanssaan on todellista ja parasta elämää.

Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.