Uutiset: Intialainen Vishal Mangalwadi toivoo länsimaiden palaavan koulujensa ja yliopistojensa kristillisille juurille

Ongelma Mongoliassa: karma on helpompaa kuin armo

 
Kuvassa on pastori Pentti Marttila.

Pastori Pentti Marttila Sleyn Helsingin Luther-kirkon ovella. Kuva: Sley.

Kristityksi kääntyneiden mongolien on toisinaan vaikea jättää vanhoja buddhalaisia tapoja ja uskomuksia, sillä karma on helpompi ymmärtää kuin armo. Nykyisin Sleyssä työskentelevä Pentti Marttila on ollut Kylväjän lähettinä Mongoliassa.

Kun Kylväjän lähetystyöntekijät Pentti ja Marja-Kaarina Marttila vuonna 1997 saapuivat kahden lapsensa kanssa Mongoliaan lähetystyöhön, seitsemänkymmentä vuotta kommunismia oli tehnyt tehtävänsä ja kaikesta oli pulaa.  

– Norjalaiset kollegat käskivät ottaa Suomesta vessapaperia mukaan, muistelee Pentti Marttila, joka työskentelee nykyään Sleyssä Hämeenlinnan Luther-talon pastorina ja Aasian aluekoordinaattorina. 

Dei  Eurovaalit neliöb. 7.5.-3.6.

Vaikka Mongoliassa oli kommunismin romahdettua vuonna 1990 saatettu voimaan uskonnonvapaus ja evankelioida sai vapaasti, julistustyöhön ei myönnetty viisumeja. Ulkomaalaisten lähetystyöntekijöiden piti olla mukana kehitysapuhankkeessa tai avustustyössä – joille olikin köyhässä vallankumouksesta toipuvassa maassa suuri tarve. 

Tuohon aikaan Mongoliassa suuri osa ihmisistä hankki elantonsa paimentolaisina kasvattaen lampaita, jakkeja ja kameleita.  

Marttilat perustivat koulutuskeskuksen, jossa työttömiä opetettiin valmistamaan villatuotteita, huovuttamaan ja neulomaan. Lisäksi he avustivat terveystyössä: korjasivat terveyskeskusta ja hankkivat sinne moderneja laitteita. 

Puutetta kärsivä kansa oli avoin herätykselle. 

– Parhaimmillaan se oli kuin Afrikassa. Ihmisiä kääntyi kristinuskoon sankoin joukoin varsinkin maaseudulla. Kerran kastoin yhdessä jumalanpalveluksessa 25 henkeä, Marttila kertoo.  

Kirkkoja syntyi herätyksen vuosina kuin sieniä sateella. Jotkut maaseudun seurakunnat kokoontuvat edelleen jurtissa, paimentolaisten perinteisissä asumuksissa. 

Dalai Lama jyrähti

Vuodesta 1924 aina vuoteen 1990 saakka Mongolian virallinen uskonto oli ateismi ja kaikkea uskonnollisuutta, myös perinteistä tiibetinbuddhalaisuutta, rajoitettiin esimerkiksi sulkemalla luostareita ja temppeleitä. 

– Ennen kommunismia maassa oli ollut vain yksi 1900-luvun alussa perustettu kristillinen seurakunta, joka syntyi ruotsalaisten ja norjalaisten lähetystyön tuloksena. Se ei kuitenkaan toiminut enää kommunismin aikaan, Marttila kertoo. 

Kommunismin vuosikymmeninä kristittyjä oli tiettävästi vain kourallinen. 

Kun Marttilat saapuivat maahan, seurakuntia oli jo parikymmentä, vanhin niistä kuuden vuoden ikäinen.  

Monen mongolin tietämys kristinuskosta oli ammennettu Jeesus-elokuvasta, jota tuolloin käytettiin evankelioinnin välineenä. 

– Jotkut olivat myös saaneet Johanneksen evankeliumin tai Uuden testamentin, mutta koko Raamattu käännettiin mongolin kielelle vasta 2000-luvulla.  

Kristittyjä sanotaan usein viidenneksi evankeliumiksi. Kristillinen avustustyö oli tullut köyhyyden keskellä kamppaileville mongoleille tutuksi ja sai monen uteliaan astumaan seurakunnan kynnyksen yli.  

– Yhä edelleenkin monet arvostavat kristittyjä juuri tästä syystä, Marttila kertoo.  

Kun kristinusko alkoi levitä, buddhalaiset johtajat havahtuivat ja alkoivat vastaopetuksen.  

Buddhalaisten munkkien maine oli kuitenkin kansan keskuudessa huono. 

– Heitä pidettiin korruptoituneina. He lukivat temppelissä pyhiä tekstejä sanskriitin kielellä isoa rahaa vastaan ja lisäksi heillä oli kiellettyjä seksisuhteita. 

– Dalai Lama vieraili joskus Mongoliassa ja kirjoitti jälkikäteen, että buddhalaismunkkien keskuudessa tarvittaisiin uskonpuhdistusta, Marttila naurahtaa.  

– En tiedä, ovatko he sittemmin ryhdistäytyneet. 

Tiibetinbuddhalaisuuteen on Mongoliassa sekoittunut kansanuskoa, shamanismia, ja ihmiset ovat tottuneet tekemään rituaaleja henkiä lepytelläkseen esimerkiksi uudenvuoden ensimmäisenä päivänä, hautajaisissa tai sairastuessaan.  

Suurin osa lähetyksen alkuaikoina kääntyneistä oli nuoria ja opiskelijoita. Joidenkin buddhalaiset vanhemmat vastustivat kasteelle menoa, vaikka eivät kieltäneetkään käymästä seurakunnassa. 

Kastekoulussa opetettiin, että kristityn tulee hylätä epäjumalan kuvat ja pakanalliset palvontamenot. Kasteissa käytettiin Lutherin kastekaavaa, jossa kastettava sanoutuu irti ”perkeleestä, kaikista hänen teoistaan ja menoistaan”. 

– Joillekin epäjumalan kuvista luopuminen oli hyvin vaikeaa. Joka kodissa oli Buddhan patsaita, joiden edessä ihmiset rukoilivat, uhrasivat hengille rahaa tai ruokaa juhlien aikaan.  

Toisaalta menneestä irtisanoutuminen oli helpotus. Kristitty oli nyt vapaa henkien pelosta.  

Kun lastenhoitaja salaa Raamattua luki

Marttilan kaksi vanhinta lasta olivat mukana ensimmäisellä työkaudella, jolloin vanhemmat opiskelivat alkuun kieltä kielikoulussa, ja lapset olivat sillä aikaa paikallisen lastenhoitajan kanssa kotona.  

Kotona oli mongolinkielinen lastenraamattu, josta Pentti ja Marja-Kaarina opiskelivat kieltä ja erityisesti hengellistä sanastoa. 

– Lastenhoitajamme Hisgee alkoi lukea lastenraamattua salaa ja kiinnostui evankeliumista. Hän kyseli Marja-Kaarinalta paljon kaikenlaista kristinuskosta ja aina kotiin mennessään kertoi näistä asioista myös miehelleen.  

Pariskunta kastettiin pääsiäisenä 2000 ja heidän kotinsa lähelle perustettiin uusi seurakunta, jossa he toimivat aktiivisina. 

– Hisgeen puoliso on nykyään pastori ja Hisgee itse vastaa seurakunnan lapsityöstä ja nuortentoiminnasta, Marttila kertoo.  

– Tällaista tapahtuu lähetyskentillä paljon, että ihmiset kiinnostuvat kristillisestä uskosta jonkun kristityn perheen elämän ja esimerkin kautta. 

Kutsumus oli välillä koetuksella lasten sairastelun ja tapaturmien vuoksi. 

– Olimme vaarassa menettää kaksi lastamme. Toinen oli vähällä hukkua jokeen, toinen meinasi kuolla pahaan vatsatautiin. Hänet evakuoitiin lopulta Suomeen.  

– Paikalliset lapset kuolivat moniin sellaisiin sairauksiin, joita Suomessa olisi osattu hoitaa. Esimerkiksi aivokalvontulehdukseen. 

Vaurastuminen hidastaa kirkon kasvua

Mongolit ovat aasialaisiksi välittömiä ja suorapuheisia, vaikka vaikeista aiheista puhumista saatetaan joskus vältellä. 

Karman laki – se mitä sinulle tapahtuu tänään, on seurausta aiemmista teoistasi, jopa aiempien sukupolvien teoista – on juurtunut syvälle ihmisten mieliin.  

– Vääriä tekoja pyritään paikkaamaan hyvitysteoilla. Tämä nousee buddhalaisuuden perinnöstä. Anteeksiantoa ja armoa voi olla vaikea sisäistää, vaikka kristityksi kääntymisestä olisi kulunut jo pitkä aika, Marttila sanoo. 

Kristittyjen keskuudessa karman laki saa usein menestysteologian kasvot. 

– Jos ihmisellä menee hyvin, ajatellaan helposti, että Jumala siunaa ja jos on vaikeuksia, uskotaan, että taustalla on syntiä, josta Jumala rankaisee. 

Entisestä uskonnosta ja ympäröivästä kulttuurista kumpuavaa ajattelua ei kitketä pois sukupolvessa tai kahdessa. Seurakuntien ongelmat muistuttavatkin paljon ensimmäisten kristittyjen ongelmia, joita Paavali kuvaa kirjeissään. 

– Raha, valta ja seksi, Pentti Marttila luettelee seurakuntien kompastuskiviä. 

– Toisaalta ne ovat ihan samanlaisia ongelmia kuin suomalaisillakin kristityillä, hän huomauttaa 

Kolmessakymmenessä vuodessa Mongolia on muuttunut rutiköyhästä kehitysmaasta aasialaisittain keskitulotason kehittyväksi maaksi. 

Onko vaurastuminen vähentänyt kiinnostusta kristinuskoa kohtaan? 

– Kyllä niin on valitettavasti käynyt. Raha on nykyään ihmisille tärkeää ja heistä on tullut hyvin kiireisiä. Kun aloitimme työn, kaikilla oli aikaa ja kaikki oli uutta.  

– Myös korona-aika vaikutti. Silloin seurakunnat, jotka eivät pystyneet striimaamaan jumalanpalveluksiaan, kutistuivat tai kuolivat.  

Vaikeuksista huolimatta uusia ihmisiä tulee edelleen seurakuntiin ja evankeliumi menee eteenpäin. Kristittyjen osuus väestöstä on arviolta 2–3 prosenttia. 

– Mongolian kristillisen kirkon syntyminen oli valtava ihme. Vähän yli kolmekymmentä vuotta sitten maassa ei ollut yhtään seurakuntaa, nyt niitä on kuusisataa.  

– Mongolikristityt ovat ottaneet hämmästyttävän hyvin vastuun kirkon toiminnasta siihen nähden, miten vähän aikaa maassa on tehty työtä.  

– Työ on nykyään pitkälti paikallisten käsissä.