Eija Merilä tuli uskoon 50 vuotta sitten – 1970-luvulla kristitty viihdetähti oli vielä erikoisuus, joka astui tyhjän päälle

 
 

Vuonna 1975 Eija Merilä (vas.) oli jo muutoksen kynnyksellä. Sanelma Vuorteen mannekiinikilpailussa oli yleisössä myös Kari Tapio, Katri Helena ja Päivi Paunu. (Magnus Löfving/Museovirasto)

Laman myötä kaatunut ilmailuritys pakotti laulaja-evankelistan perheen 20 vuodeksi ulkomaille rakentamaan uutta tulevaisuutta. Nyt Eija Merilä on asettunut Kivijärvelle, josta tarina 80 vuotta sitten alkoi.

Eija Merilä on ollut aina yksi Suomen kiinnostavimmista kristityistä laulajista. Hän laulaa edelleen, joskin terveyssyistä esiintymiset ovat viimeaikoina olleet vähäisiä.

Musiikkimaailmassa elettiin 1970-luvulla vahvasti äänilevyvetoista aikaa. Tummaääninen, luontaisesti säteilevä ja jazzahtavasti fraseeraava tyttö Kivijärveltä oli erikoinen ilmiö Suomessa. 

Eija Muhosesta leivottiin Eija Merilä vain 17-vuotiaana.

Suomalaisessa viihde-elämässä tärkeässä roolissa olivat myös musiikkishow’t, joita esitettiin ravintoloissa. 

Eija Merilän emännöimä show pyöri Helsingissä Kulosaaren Casinolla ja Kalastajatorpalla. 

– Torpalla kävi silloin ihan valtakunnan ykkösväkeä, Kekkosesta lähtien. 

Lue koko Eija Merilän 80-vuotishaastattelu Ristin Voitossa tästä.