Kristitylle riittää, että hän uskoo kaiken alkuperään

Keskustelu luomisesta ja evoluutiosta vaikuttaa loputtomalta.

Teologian anti keskustelussa on toisinaan aika kehnoa. Pahimmillaan teologia on hakoteillä luonnontieteistä, mutta myös omasta alastaan.

PS rikottu neliö

Ensisijaisesti luomisessa on kyse alkuperästä ja usko siihen jo riittää. ”Kristitylle riittää, että hän uskoo kaiken alkuperään”, opasti yhä ajankohtaisesti Augustinus.

Luominen on yksin Jumalan juttu. Siinä on kyse kaiken luodun alkuperästä. Kyse ei ole jo olemassa olevan muutoksesta tai muovauksesta.

Tuomas Akvinolaisen creatio non est mutatio -lausahdus on alkajaisiksi hyvä muistutus. Latinaksi se jää hyvin mieleen ja myös kuulostaa iskevältä. Luominen ei ole muutos, voisi lauseen suomentaa.

Ortodoksinen jumalanpalvelus on myös asian ytimessä ja julistaa luomisen olevan kaiken saattamista ”olemattomuudesta olemiseen”.

Ihan tavallisella kirjalla on alku ja loppua kohti vievä juoni. Ei ole väliä onko kirja paksu tai ohut. Kirja voi olla vaikkapa dekkari. Se on yksinkertaisesti olemassa.

Kirja alkaa sivulta yksi. Juoni vie tarinaa eteenpäin ja se mitä tapahtuu sivulla kaksi vaikuttaa sivulla kymmenen tapahtuvaan. Ainakin näin on kirjoissa missä on tavallinen juonen kaari. Esimerkiksi murha kirjan alkupuolella saa etsivän tulemaan paikalle myöhäisemmässä luvussa.

Vaikkakin kirja alkaa sivulta yksi, ei tämä ensimmäinen sivu ole kirjan alkuperä. Kirjan alkuperä on kirjailija ja hän on luomuksensa suhteen aivan toisella tasolla. Hän ei ole henkilönä juonessa, osana kertomusta tai jotenkin tarinan tapahtumaketjun vankina. Kirjailija on eri tasolla, ulko- tai yläpuolella, voisi vaikkapa sanoa. Hän on tuonpuoleinen.

Esimerkiksi kysymys evoluutiosta liittyy juuri juoneen, eikä alkuperään. Alkuräjähdys ei myöskään ole alkuperä, vaikka monen mielestä kylläkin juonen alku.

Luonnontiede selvittelee näitä ja muita juoneen liittyviä seikkoja osaavasti. Teologian tulee antaa sille työrauha.

Itse Luojan etsiminen osana luomaansa olisi ”vähän samaa kuin kaikkien Shakespearen näytelmien lukeminen tai katsominen siinä toivossa, että yhtenä henkilönä kohtaisitte jossakin itse Shakespearen”, sivalsi C.S. Lewis.

Toisaalta eipä luottamus kirjailijaan horjuisi, Lewis jatkaa, vaikka joku hänen kieltäjänsä ”täysin vakavana sanoisi tutkineensa kaikki näytelmät löytämättä mistään niistä Shakespearea”.