Irakilaisempi kuin luulit: Gilgamesh, Raamattu ja ikuisen elämän toivo

Viime viikolla käsittelimme Gilgamesh-eepoksen sisältöä ja sen suurta kysymystä ihmisen kuolevaisuudesta. Ystävänsä Enkidun kuoltua GIlgamesh havahtuu kysymään: ”Kuolenko minäkin? Enkö ole kuin Enkidu?” (9:1) Gilgamesh lähteekin eepoksen 11. taulussa etsimään ikuista elämää. Hän tekee pitkän matkan myyttisen Utnapishtim-nimisen henkilön luo, joka oli selvinnyt vedenpaisumuksesta ja nähtävästi saanut osakseen ikuisen elämän. Utnapishtim kertoo Gilgameshille, kuinka hän perheineen selvisi jumalten lähettämästä tulvasta rakentamalla laivan. Tulvan piti tuhota koko ihmiskunta, mutta kun Utnapishtim oli selvinnyt siitä, Enlil-jumala siunasi hänet ja sanoi: ”Ennen Utnapishtim ja hänen vaimonsa olivat ihmisiä; nyt heistä tulee meidän jumalten kaltaisia!” (11:55)

Vastaava ei kuitenkaan toistuisi Gilgameshin kohdalla. Utnapishtim haastaa: ”Kuka voisi koota jumalat sinua varten, Gilgamesh, niin että löytäisit ikuisen elämän, jota etsit? Koeta edes valvoa kuusi päivää ja seitsemän yötä!” (11:56) Gilgamesh koettaa, mutta nukahtaa ja nukkuu kuusi päivää ja seitsemän yötä! Herättyään Gilgamesh on epätoivoinen: ”Mitä voin tehdä, Utnapishtim, minne voin mennä? [–] Minne tahansa katson, katsoo kuolema vastaan!” (11:65) Utnapishtim paljastaa Gilgameshille ikään kuin lohdutuslahjaksi tarkkaan varjellun salaisuuden eräästä kasvista, jonka avulla mies voi tulla taas nuoreksi. Gilgamesh löytää kasvin, mutta kun hän astuu lampeen pesulle, käärme tulee ja vie kasvin mennessään.

PS rikottu neliö

”Sinä päivänä Gilgamesh istui ja itki, kyynelet virtasivat hänen kasvojaan pitkin.” (11:81) Käärme vei Gilgameshilta ikuisen elämän, ja hän joutui tyytymään kuolevaisuuteen. Tähän Gilgamesh-eepos tavallaan loppuu. Paitsi että sitten tulee vielä 12. taulu. Se on herättänyt paljon ihmetystä osana Gilgamesh-eeposta, sillä se ei loogisesti sovi yhteen aiemmin tapahtuneen kanssa. Esimerkiksi Enkidu on taas yhtäkkiä hengissä. Kyseessä onkin eepokseen liitetty erillinen Gilgamesh-taru, jossa kerrotaan Enkidun manalanmatkasta. Palattuaan manalasta Enkidu ei ensin halua kertoa, mitä siellä näki, mutta kun Gilgamesh on valmis vaikka itkemään kuulemaansa, niin Enkidu aloittaa: ”Vartalo, jota koskettaessa mielesi iloitsi: toukat sitä järsivät kuin vanhaa riepua.” (12:33) Gilgamesh heittäytyy itkien maahan. Sitten hän kyselee eri henkilöistä ja heidän kohtaloistaan, ja saa niihin erilaisia vastauksia. Viimeinen mainittu henkilö ”syö padanpohjia ja leivänpaloja, joita viskataan maahan” (12:47). Tähän Gilgamesh-eepoksen standardiversio loppuu.

Eepos tuntuu siis tarjoavan kaksi vastausta kysymykseen ikuisesta elämästä. Toisen mukaan sen mahdollisuus on menetetty, ja kuoleman lopullisuuteen on syytä tyytyä, niin surullista kuin se onkin. Toisen mukaan taas manalassa on erilaisia kohtaloita, jotka tuntuvat riippuvan mm. kuolintavasta, mutta nämä vaikuttavat lähinnä vain kuvitelmilta, osin aika synkiltä, eikä niistä oikein saa irti mitään sellaista, minkä varassa voisi elää ja kuolla. Onkin aika pysäyttävää huomata, että tämä on myös aika monen nykysuomalaisen maailmankuva. Kuolema pelottaa ja itketyttää, mutta sitä vastaan ei ole lääkettä. Se pitää vain hyväksyä. Siinä voivat ehkä auttaa kuvitelmat tuonpuoleisesta, mutta ne ovat silti vain kuvitelmia.

Gilgameshin ja oman aikamme välissä on kuitenkin toinen yli 2000-vuotinen tarina. Myös Raamatussa myyttinen käärme pilaa ikuisen elämän mahdollisuuden, mutta toisin kuin Gilgameshissä, tarina ei lopu siihen vaan vasta alkaa siitä. Ihmisestä tulee kuoleman oma, mutta hän saa lupauksen siemenestä, joka vielä murskaa käärmeen. Tuhotulva tulee myös Raamatussa, mutta siitä selvinneestä Nooasta ei tule jumalaa, vaan uusi Aadam, uuden ihmissuvun isä. Hänen jälkeläisensä Abraham ja sitten Daavid saavat taas lupaukset siemenestä, jolle annetaan luvattu maa ja ikuinen valtakunta. Profeettakirjoissa tämä toivo saa rinnalleen toivon ruumiin ylösnousemisesta: toivon, jota muinaisilla mesopotamialaisilla ei ollut sen paremmin kuin moderneilla materialisteillakaan. Kristinusko syntyy siitä, kun tämä toivo tulee todeksi yhden ihmisen kohdalla: Jeesus, Aadamin, Nooan, Abrahamin ja Daavidin poika, jättää taakseen tyhjän haudan, ilmestyy ylösnousseena ja lähettää omansa levittämään ikuisen elämän ilouutista ympäri maailmaa. Kiitos Jeesuksen, meillä on oikeaan historiaan ankkuroitu ikuisen elämän toivo. Se on aivan valtava asia. Saamme itkeä kuolemaa, mutta saamme itkeä ilosta sen kukistumista. Alhamdulillah wa shukr.