Sortuneen katon äärellä

 

”Herra on sorrettujen turva.” (Ps. 9:10)

Kohta toivottavasti saamme nähdä iloisena luoksemme leijailevia, pimeyttä vastaan hyökkääviä lumihiutaleita. Elottomat puut saavat uuden hohteen ja saappaanjäljistä pinnoitettu maa saa jälleen yhden mahdollisuuden aloittaa alusta puhtaalta pöydältä.

IK-opisto vuosisop.,vko3-4, neliöb,MJa

Ehkä jo muutaman viikon kuluttua lunta on tullut jo niin paljon, että insinöörit seisoskelevat neuvottoman näköisinä suunnittelemiensa sortuneiden rakennusten edessä ja antavat ympäripyöreitä lausuntoja: ”Näin ei pitänyt käydä. Selvitämme asiaa.”

Ihminenkin voi sortua. Vaikka Insinööri on suunnitellut kattotuolit joustamaan vastoinkäymisistä koostuvia lumikinoksia, joskus tulee vastaan viimeinen hiutale. Se saattaa leijailla sinänsä vaarattoman näköisenä ja pudota aiempien niskaan vastamelukuulokkeet korvillaan, mutta aiheuttaen rysähdyksen ja repeämän, joka törmää sieluihimme kuin täydessä vauhdissa oleva juna.

Jotakin tätä Daavid taisi tarkoittaa sortuneella ihmisellä? Huolten massat ovat voittaneet ja elämä näyttää irvokkaalta ja ammottavalta sortuneelta katolta. Pimeys sataa sieluun sisään vailla suojaa ja kastelee kaiken pyhän.

Sillä välin, kun insinöörit ihmettelee ja palokunta on paikalla estämässä suurempaa tuhoa, joka on jo tapahtunut, Herra Jeesus Kristus levittää suojansa sortuneen ihmisen päälle. Se kestää jään ja pakkasen. Se kestää pilkalliset katseet.

Se kestää kevääseen saakka. Silloin on jälleen aika rakentaa. Ehkä tällä kertaa uuden Insinöörin johdolla?

Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.