Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Uudelta kirkolliskokoukselta odotetaan toimia kirkon pahenevan työvoimapulan ratkaisemiseksi

 

Kirkkoon on koronapandemian jälkeisenä aikana syntynyt yleinen ja vakava työvoimapula. Hakijoita virkoihin on vain muutamia, jos ollenkaan, ja kirkollisen alan harjoittelupaikkoja ei saada täytettyä. Kuva: Teemu Junkkaala/Kirkon kuvapankki

AKI-liitot, Diakoniatyöntekijöiden Liitto DTL ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT kehottavat kannanotossaan uutta kirkolliskokousta parantamaan kirkon työntekijöiden työoloja, palkkausta ja rekrytointia.

Uusi, vuosille 2024–2028 valittu kirkolliskokous kokoontuu 13.–17.5.2024 Turussa. Liitot haluavat ilmaista kirkolliskokousedustajille huolensa kirkon tulevaisuudesta, jossa kirkko ei kiinnosta työnantajana, osaavaa työvoimaa ei saada ja jäljellä olevat työntekijät nääntyvät työkuormien alle.

Kirkossa on nopeasti syntynyt paheneva työvoimapula

Kirkkoon on koronapandemian jälkeisenä aikana syntynyt yleinen ja vakava työvoimapula. Hakijoita virkoihin on vain muutamia, jos ollenkaan, ja kirkollisen alan harjoittelupaikkoja ei saada täytettyä. Tehtäviä joudutaan hoitamaan sijaisilla, joilla ei ole tehtävään edellytettyä kelpoisuutta. Kirkko myös menettää yhä nopeammin nykyisiä työntekijöitään muille työnantajille.

Kirkkorekry neliöb. 14.-27.10.

Yhä useammin on tilanteita, joissa avoinna olevaan virkaan ei ole yhtään hakijaa. Ratkaisuna seurakunnat käyttävät määräaikaisia sijaisia, joilla ei ole tehtävään pätevöittävää koulutusta. Tilanne on erityisen vaikea diakonia- ja nuorisotyössä. Diakoniatyössä jopa joka kymmenes viranhaltija on vailla kelpoisuutta. Nuorisotyöntekijöiden pulaa helpotetaan siirtämällä lastenohjaajia nuorisotyön virkoihin ilman, että lastenohjaajat koulutettaisiin nuorisotyönohjaajiksi.

Myös papeista alkaa olla muiden pohjoismaiden tapaan pulaa. Jokaiseen seurakuntapastorin virkaan oli vielä 10 vuotta sitten useita kymmeniä hakijoita sijainnista riippumatta. Nyt hakijoita ei riitä – kaksinumeroisia hakijamääriä nähdään vain silloin, kun pappisvihkimystä vailla olevat teologian maisterit otetaan haussa huomioon. Kirkkoherranvirkojen suhteen tilanne on vaikein – yhä useampaan virkaan ei saada yhtään hakemusta. Tilanne on tyydyttävä ainoastaan kirkkomusiikin alalla, jolla hakijoita virkoihin on toistaiseksi riittänyt.

Työvoiman saatavuus kirkossa ei näytä ruusuiselta. Kirkon työ ei kiinnosta nuoria ja kirkon kiinnostavuus työnantajana on heikko. Helsingin yliopistossa kirkon teologian alan harjoittelupaikoista on viime vuosina jäänyt yli puolet, jopa 2/3 täyttämättä. Diakonia-ammattikorkeakoulussa kirkon alan hakijamäärät ovat romahtaneet muutamassa vuodessa. Kirkollisen alan harjoittelut koetaan yleensä hyviksi ja kirkon työhön sitouttaviksi, mutta kesätyökokemukset ovat usein huonoja ja karkottavat nuoria.

Uramahdollisuudet ovat heikot, johtajuus puuttuu

Ei ole vain yhtä syytä, miksi kirkkoon ei haluta työllistyä ja miksi kirkosta hakeudutaan muille pois aloille. Yksi syy on kirkon heikot urakehitysmahdollisuudet. Pienet työyhteisöt eivät tarjoa sen enempää saman alan kollegoita kuin mahdollista erikoistua tai siirtyä johtotehtäviin. Uramahdollisuuksien puute korostuu etenkin kirkkomuusikoilla, diakoniatyöntekijöillä ja nuorisotyöntekijöillä.

Johtamisen onnistuminen vaikuttaa kriittisesti siihen, millaisina kirkon työyhteisöt koetaan. Kirkossa on paljon hyvin johdettuja työyhteisöjä mutta samaan aikaan myös monia, joissa on pahoja ongelmia. Johtajuuden puute näkyy epätasaisena työnjakona, epäinhimillisenä työkuormituksena, syvään juurtuneina ihmissuhdeongelmina sekä häirintänä ja kiusaamisena.

Kirkon taloudellisten resurssien väheneminen on johtanut siihen, että kirkon tehtäviä hoitaa yhä pienempi työntekijäjoukko. Samaan aikaan toimintaympäristö on muuttunut niin, että työntekijöille on tullut uudenlaisia viestinnällisiä ja hallinnollisia vastuita ilman, että työtehtäviä on muutoin vähennetty. Kirkon henkilöstön työssä jaksaminen ja kirkon työn merkityksellisenä näkeminen ovat heikentyneet huolestuttavasti.

Merkityksensä on myös palkalla ja työoloilla. Kirkon palkat ovat korjaavista toimenpiteistä huolimatta jääneet merkittävästi jälkeen muusta yhteiskunnasta. Kirkko ei yksinkertaisesti pysty kilpailemaan työvoimasta, jos työntekijälle jää muualla satoja euroja enemmän kuukaudessa käteen. Aikaisemmin palkkaeroa on voinut kompensoida kirkon työn vapaus ja kutsumuksellisuus; nyt yhä useammin työ on aamusta iltaan aikataulutettua ja tavoitettavuutta odotetaan lähes vuorokauden ympäri. Muualla yhteiskunnassa työtä tehneille seurakuntien työolot ovat usein olleet kauhistus.

Kirkolliskokoukselta odotetaan toimia

Kirkon henkilöstökadon pysäyttäminen edellyttää useita samanaikaisia toimia, jossa otetaan huomioon johtaminen, uramahdollisuudet, palkkaus ja työolot. Erityistä huomiota on kiinnitettävä nuorten rekrytointiin. Kirkko ei voi enää tyytyväisenä odottaa, että nuoret itsestään selvästi haluavat tulla seurakuntiin töihin, vaan kirkon on ryhdyttävä aktiivisesti markkinoimaan itseään työnantajana ja parantamaan työntekijöiden työoloja.

Uusi kirkolliskokous saanee käsiteltäväkseen seurakuntarakenneuudistusta koskevan aloitteen. Mikäli rakenneuudistus etenee, sillä on henkilöstön kannalta sekä hyviä että haitallisia seurauksia. Parhaimmillaan se voi mahdollistaa laadukkaamman johtamisen, kohtuullisemmat työkuormat, kollegayhteisön sekä kiinnostavia uramahdollisuuksia. Pahimmillaan se voi johtaa siihen, että johtosuhteet ovat epäselvät, työssäkäyntialueet ovat epäinhimillisen laajat eikä vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön ole. Rakenneuudistuksessa kirkolliskokous on paljon vartijana.

Kirkossa tulee kiinnittää yhä enemmän huomiota henkilöstön hyvinvointiin ja työsuojelun toteutumiseen. Johtamisessa on entistäkin vahvemmin huolehdittava työntekijöiden psykososiaalisen kuormituksen ennaltaehkäisystä. Työ, jolla ei ole minkäänlaisia rajoja, ei ole tätä päivää. Hengellisessä työssä on – aivan kuin muussakin työssä – otettava käyttöön työaika, joka ehkäisee kohtuutonta rasitusta. Kirkossa on myös tehokkaasti puututtava kaikkeen syrjintään ja häirintään, ilmenee se sitten seurakuntalaisten tai työntekijöiden itsensä taholta.

Kannanoton ovat allekirjoittaneet:

AKI-liitot ry
Jussi Junni
Toiminnanjohtaja

Diakoniatyöntekijöiden Liitto DTL ry
Tiina Laine
Toiminnanjohtaja

Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT ry
Arja Lusa
Toiminnanjohtaja

AKI-liitot ry, Diakoniatyöntekijöiden Liitto DTL ry ja Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT ry ovat  Akavaan kuuluvia työmarkkinajärjestöjä.