Itä-Suomen yliopiston vastanimetty professori pitää historiatietämystä avaimena nykyisen maailmanmenon ymmärtämiseen.
Teologian tohtori Sini Mikkola aloitti helmikuun alussa työnsä kirkkohistorian professorina Itä-Suomen yliopistossa. Pesti ulottuu heinäkuun loppuun 2030.
Seitsemän edeltävää vuotta hän työskenteli samassa yliopistossa kirkkohistorian yliopistonlehtorina.
Mikkola on myös Teologisen Julkaisuseuran puheenjohtaja.
Mielestäsi kristillisen historian ymmärtäminen on noussut suomalaisessa yhteiskunnassa yhä tärkeämpään rooliin. Miten se näkyy?
Esimerkiksi eettisissä ja arvoihin liittyvissä keskusteluissa sekä puheenvuoroissa avioliitosta, luonnosta ja ilmastosta käytetään usein ilmaisuja, jotka tietoisesti tai tiedostamatta yhdistyvät kristillisen ajattelun ja oppien pitkiin jatkumoihin.
Kristinuskon historian hahmottaminen on tärkeää, koska kristinuskolla on ollut ja edelleen on Suomessa vahva yhteiskunnallinen asema.
Nimeä kolme suomalaista kristinuskon vaikuttajaa!
Mikael Agricola (n. 1510–1557) haki oppia reformaatiokaupunki Wittenbergistä. Hän on tärkeä henkilö suomen kirjakielen sekä sitä myötä kulttuurin ja yhteiskunnan näkökulmasta.
Mathilda Wrede (1864–1928) edisti uraauurtavasti suomalaista vankeinhoitoa, verkostoitui laajasti niin kotimaassa kuin kansainvälisesti sekä osallistui pontevasti kristilliseen rauhantyöhön sisällissodan jälkimainingeissa.
Irja Askola (1952–) on ollut tienraivaaja ja lasikattojen murtaja ensimmäisenä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon naispiispana.
Miten ja missä kristinusko on juuri nyt kietoutunut maailmanpolitiikkaan?
Hyvin monissa yhteyksissä! Esimerkiksi Yhdysvalloissa niin presidentti Trump kuin varapresidentti Vance ovat aloittaneet diskursiivisen taiston paavi Leo XIV:tä vastaan tämän otettua kantaa rauhan puolesta. Se voi vaikuttaa Trumpin poliittiseen suosioon. Hänen tukijoissaan on paljon evankelikaalisia kristittyjä.
Mitkä ovat kestäviä ja perusteltuja tapoja käyttää uskontoa politiikassa?
Näkemys siitä, ettei uskontoa ja politiikkaa pidä sekoittaa, sivuuttaa suuren osan inhimillistä historiaa, jossa ne ovat lähes aina olleet toisiinsa kietoutuneita. Se myös ohittaa kristinuskon sanoman oikeudenmukaisuudesta, heikoimpien ensi sijalle asettamisesta ja lähimmäisenrakkaudesta, mikä vaatii yhteiskunnallista, yhteisvastuullista toimintaa. Uskontoa ei kuitenkaan pidä käyttää politiikan välineenä. Toimiminen inhimillisesti ja eettisesti kestävästi on kaikessa tärkeää.
Miten luonnehtisit valtion ja evankelis-luterilaisen kirkon suhdetta Suomessa juuri nyt?
Kirkolla on yhä vahva rooli yhteiskunnallisesti, vaikka jäsenten määrä laskee. Sillä on säädäntövaltaa kirkkolakiin, julkisoikeudellisena yhteisönä se voi verottaa jäseniään. Kirkko hoitaa tehtäviä, joiden voisi katsoa kuuluvan valtiolle tai kunnille, kuten hautaustointa, eräitä väestörekisteritehtäviä ja kulttuurihistoriallisten rakennusten ylläpitoa, mistä se saa valtiolta budjettirahoitusta.
Onko kristinuskon historian tutkimukseen löytynyt uusia, innostavia metodeja?
Eletyn uskonnon, arjen ja kokemusten tutkiminen on ollut ”aallonharjalla” jo pitkään. Näissä lähestymistavoissa huomio kiinnittyy aiemmin marginaaliin jääneisiin toimijoihin ja arkipäivän uskonnollisiin käytäntöihin. Ne avaavat entistä laajempia näkymiä menneisyyteen. Tunnehistoriallinen tutkimuskin on ollut myötätuulessa. Itse tarkastelen tällä hetkellä muun muassa uuden ajan alun miesten tunteita, kuten rakkautta ja surua.
Suomen Kulttuurirahasto myönsi 2024 yhden suurimmista apurahoistaan johtamallesi tutkimushankkeelle, joka tarkastelee luterilaista mieheyttä ja maskuliinisuuksia 1500–1900-luvuilla. Miksi halusit keskittyä yhteen sukupuoleen?
Historiantutkimuksessa, myös kirkkohistorian piirissä, sukupuolisensitiivinen analyysi eli sukupuolen keskeiseksi analyysin kategoriaksi ottaminen on lisääntynyt viime vuosikymmenten aikana. Usein sukupuoli on liitetty naisten ja naiseuden tutkimiseen. Se on ollut tärkeää siksi, että naiset ovat usein jääneet historian toimijoina huomaamatta ja alitutkituiksi.
Mieheys on pitkään ollut tutkimuksessa ihmisyyden normi eli se on edustanut yleisihmisyyttä, jossa sukupuolen merkitystä ei ole useinkaan tuotu esiin.
Miehiä on siis historiantutkimuksessa tarkasteltu huomattavan paljon, mutta ei sukupuolensa edustajina. Hankkeemme purkaa tätä sukupuolisokeutta osoittaen, että sukupuoli on yksi keskeinen tekijä myös miesten toiminnassa, kokemuksissa ja ajattelussa.
