Kun työnantajat orjuuttavat työntekijöitään, palveluista ja tuotteista maksetaan pienempää hintaa. Viikon debatin keskustelijoiden mukaan elintaso ei voi rakentua haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten riistämisen ja hyväksikäytön varaan.
Suomi on kansainvälisen ihmiskaupan kohde- ja kauttakulkumaa. On ravintolassa ympäripyöreitä päiviä huhkivia nepalilaisia, bangladeshilaisia siivoojia, joilta kiristetään rahaa työluvasta, ja naisia, joita heidän suomalaiset miehensä parittavat.
Ihmiskaupan uhreja tavataan Suomessa vuosittain yhä enemmän, mutta miksi tästä rikollisuudesta jaetaan Suomessa hämmästyttävän vähän tuomioita?
Radio Dein Viikon debatissa kohtasivat Helsingin Sanomien toimittaja ja tietokirjastaan Pitkä vuoro Tieto-Finlandialla palkittu Paavo Teittinen sekä laittomaan maahanmuuttoon ja ihmiskauppaan erikoistunut rikosylikonstaapeli Noora Halmeenlaakso Keskusrikospoliisista.
Paavo Teittinen on perehtynyt ihmiskauppaan Suomessa vuosien ajan. Hän on kirjoittanut muun muassa thaimaalaisista maanviljelijöistä, jotka velkaantuivat pahasti päästäkseen suomeen poimimaan marjoja. Poimijat tekivät parikymmentätuntisia päiviä metsissä seitsemänä päivänä viikossa yli kahden kuukauden ajan. Yksi heistä keräsi yli 4000 kiloa mustikkaa ja puolukkaa, mutta palkkalaskelmassa nainen jäi melkein 60 euroa velkaa työnantajalleen.
Teittinen sanoo, että ihmiskauppa voi tarkoittaa monenlaista hyväksikäyttöä. Thaimaalaisten marjanpoimijoiden kohdalla se liittyy jatkuvaan velkaantumiseen. Poimijat ovat kausityöntekijä-yrittäjiä, jotka joutuvat ensinnäkin velkaantumaan päästäkseen Suomeen ja joiden velka marjayritykselle on joka päivä kasvanut, menivät he metsään tai eivät.
– Se on käytännössä ajanut heitä pahimmillaan kuin pakkotyöleireihin. Moni thaimaalainen poimija sanoi, että hän halusi lopettaa. He saattoivat olla loukkaantuneita ja halusivat lähteä takaisin kotimaahansa, mutta joka päivä velka sille suomalaisille marjayhtiölle kasvoi.
Teittisen mukaan poimijoiden velka syntyy kohtuuttoman suurista maksuista, joita kiskotaan asumisesta, ruoasta, autosta, bensasta ja muusta krääsästä. Kun kauden lopussa yritys maksaa poimijoille marjoista, se vähentää palkkiosta kulut. Lopulta poimija voi jäädä yritykselle velkaa.
Orja sidotaan henkisillä kettingeillä
Noora Halmeenlaakso sanoo, että rikoslaissa ihmiskauppa on vapauteen kohdistuva rikos. Hän kuitenkin esimerkiksi poliiseja kouluttaessaan puhuu valinnanvapauteen kohdistuvasta rikoksesta. Kyse on prosessista, kontrollista ja siitä, miten ihminen rekrytoidaan, millaisin lupauksin hänet saadaan vaikkapa marjanpoimintatyöhön.
– Työvoiman hyväksikäytön lisäksi ihmiskauppaa ilmenee vaikkapa hyväksikäyttönä parituksessa ja muuna pitkään jatkuvana seksuaalisena hyväksikäyttönä. Puhutaan rikolliseen toimintaan pakottamisesta eli siitä, miten vaikkapa nuoria rekrytoidaan – ja aikuisiakin – mutta nuoria erityisesti rikolliseen toimintaan, miten heitä pidetään siinä luupissa.
Debatin juontaja Mari Turunen toteaa, että tämän päivän orjia ei kahlita kettingeillä, mutta heidät on kuitenkin henkisesti sidottu. Millaisia keinoja rikolliset käyttävät uhreihin?
Teittinen sanoo, että ihmiskaupan uhri on käytännössä aina hyvin haavoittuvassa asemassa. Se liittyy esimerkiksi usein ulkomaalaistaustaan, kielitaidottomuuteen ja siihen, että uhri ei tunne maasta ketään. Hänellä ei ole rahavaroja vaan ainoastaan velkaa, joten uhri on riippuvainen työnantajasta käytännössä kaikessa, esimerkiksi elannossa ja asumisessa.
”Eri aloilla ihmiskaupan muoto tai hyväksikäytön muoto vaihtelee, on sitten kyse ravintoloista, marjanpoiminnasta tai siivouksesta tai vaikka ruokalähettityöstä.”
Myös väkivallalla uhataan, ja se voi kohdistua myös läheisiin. Koukkuna työperäisessä hyväksikäytössä on myös oleskeluluvan menettämisen pelko tai lupaus sen saamisesta.
– Eri aloilla ihmiskaupan muoto tai hyväksikäytön muoto vaihtelee, on sitten kyse ravintoloista, marjanpoiminnasta tai siivouksesta tai vaikka ruokalähettityöstä. Puhumattakaan siitä, että jos mennään työperäisen hyväksikäytön raamien ulkopuolelle, niin siinä on aina kyse siitä, että haavoittuvassa asemassa oleva ihminen saadaan eräänlaiseen satimeen, loukkuun, jossa mahdollisuus lähteä siitä työpaikasta, tai ainakin se koettu mahdollisuus, voi olla todella korkean kynnyksen takana, Teittinen kertoo.
Halmeenlaakso sanoo, että psykologisen kontrollin lisäksi käytetään väkivaltaa ja väkivallan uhkaa. Jos taas puhutaan lapsiin ja nuoriin verkossa kohdistuvista seksuaaliväkivallan verkostoista, nuoria pidetään hyppysissä uhkailemalla.
– Ihan, että vaikka tätä nakukuvamateriaalia, mitä sä oot lähettänyt mulle uskoessasi, että meillä on vaikka seurustelusuhde, mä jaan kaiken sun perheelle, sun koululle, sun kaikille ystäville. Se on tosi kovaa nimenomaan psykologista peliä.
Ihmiskauppa on rikoksena tuore asia
Kun on rikoksia, tulisi olla tuomioita. Juristiliitto on huomauttanut, että Suomessa varsinaisia ihmiskauppaa tai törkeää ihmiskauppaa koskevia tuomioita annetaan hämmästyttävän vähän. Miksi näin on?
Teittisen mukaan Suomessa on pitkään ollut vakavia ongelmia ihmiskaupan tunnistamisessa, tutkimisessa ja siihen puuttumisessa.
– Vielä vuosituhannen vaihteessa puhuttiin ihan yleisesti, että me ollaan vaan kauttakulkumaa, että ei täällä edes tapahdu mitään hyväksikäyttöä.
– Koko ihmiskaupparikos tuli lakiin pitkälti Yhdysvaltojen painostuksesta vasta vuonna 2004. Sitä muutettiin vastaamaan nykykäsitystä niin, että se ei ole mahdottoman korkea se rima, vasta 2014. Eli tämä on aika tuore ilmiö.
Teittinen oli äskettäin tilaisuudessa, jossa kokenut ihmiskauppasyyttäjä sanoi, että ihmiskauppa on edelleen tuomioistuimille aika uusi rikos, vaikka se on ollut 20 vuotta rikoslaissa.
”Vielä vuosituhannen vaihteessa puhuttiin ihan yleisesti, että me ollaan vaan kauttakulkumaa, että ei täällä edes tapahdu mitään hyväksikäyttöä.”
– Olen itse kirjoittanut paljon siitä, miten heikosti tätä rikollisuutta on tunnistettu ja tutkittu. Siitä on apulaisoikeuskansleri tehnyt laajan selvityksen, Helsingin yliopiston tutkijat on tehneet laajan selvityksen, että siinä on aitoja ongelmia.
Teittinen kuitenkin sanoo, että viimeisen parin vuoden aikana tilanne on parantunut todella paljon poliisissa. On tullut suhteellisen pitkiä vankeustuomioita myös ihmiskaupasta. Rima on ollut matalalla, mutta koko ajan mennään parempaan suuntaan.
– Esimerkiksi nämä marjajutut. Sanon vielä sen, että Keskusrikospoliisi ja Helsingin poliisin yhteydessä toimiva valtakunnallinen ihmiskaupparyhmä on tutkinut esimerkiksi ne todella hyvin. Eli kyllä valoa on tunnelin päässä, se toivottavasti ei ole toinen juna, Teittinen sanoo.
Halmeenlaakson mukaan ihmiskauppajuttuja tulee rikosprosessiin noin sata vuodessa. Se tarkoittaa sitä, että niitä tulee yksittäiselle poliisille tai yksittäiselle tutkinnanjohtajalle, syyttäjälle tai tuomarille todella vähän. Siksi kokemusta ja osaamista kertyy hitaasti.
– Tietenkin pystytään tukemaan tätä totuttautumista vaikkapa kouluttamalla. Mutta on siellä silti paljon vielä, mitä voitaisiin tehdä, vaikka juuri eri juttujen tunnistamisessa enemmänkin.
Miten ihmiskauppa koskettaa tavallista ihmistä?
Ihmiskaupalla on tekijänsä ja uhrinsa. Mari Turunen kuitenkin kysyy, miksi jokaisen tulisi olla tietoinen modernista orjuudesta?
Teittinen lähestyy kysymystä kolmen asian kautta. Ensimmäisenä ovat ihmiset, jotka joutuvat Suomessa sietämättömiin ja epäinhimillisiin tilanteisiin. Sellaista ei voi hyväksyä.
Toinen on se, mitä ilmiö tekee markkinatalouden toiminnalle.
– Tämähän on ihan markkinatalouden syöpä ja ajaa rehellisiä yrittäjiä ahdinkoon. Tämä ei ole mikään abstrakti huoli, vaan mullekin on tullut kirjan julkitulon jälkeen ja tietenkin ennen sitä paljon yhteydenottoja yrittäjiltä, jotka sanoo ihan suoraan, että ei ole mitään mahdollisuutta kilpailla näiden riistofirmojen kanssa.
– Kolmanneksi ehkä semmoinen laajempi yhteiskunnallinen pointti, että tämä murentaa mun mielestä suomalaisen oikeusvaltion perustaa. Tämä murentaa sitä ajatusta suomalaisesta yhteiskunnasta, joka meillä on ollut reiluna, tasa-arvoisena ja yhdenvertaisena paikkana, jossa kaikkien perusihmisoikeuksia kunnioitetaan, rikosvastuu toteutuu ja rikosten uhreista pidetään huolta.
Teittisen mukaan ajatus siitä, että ympärillä elää ihmisiä pahimmillaan nykypäivän orjuudessa, muuttaa perustavanlaatuisesti sitä ajatusta, minkälainen yhteiskunta Suomi on.
Halmeenlaakson mukaan ratkaisu ei ole se, että rikosprosessissa yritetään ratkaista kaikista törkeimpiä tapauksia ja saada jotain isoja tekijöitä vastuuseen teoistaan. Ihmiskauppa on nimenomaan yhteiskunnallinen kysymys.
– Tähän liittyy se, mitä me ollaan valmiita maksamaan palveluista ja mitä me ollaan valmiita maksamaan tuotteista.
Esimerkkinä Halmeenlaakso kuvaa tilannetta, jossa yrityksillä on mahdollisuus ketjuttaa loputtomasti ilman, että pääurakoitsijalla tai tilaajalla ei ole velvollisuutta olla perillä siitä, kuka lopulta tekee viimekertaista työtä, millaisella työehdoilla ja millaisella palkkauksella.
”Pakastemustikkapussi maksaa vähemmän tai kunta on antanut meidän lasten koulun siivoussopimuksen halvemman hinnan tarjoavalle riistofirmalle.”
– Sen valvominen maksaa ja sen seuraaminen vaatii resursseja. Jos me perustellaan tällaisilla argumenteilla, että se ei ole mahdollista, koska se maksaa, niin silloinhan me yhteiskuntana hyväksytään se, että meidän elintaso rakentuu tällaisen haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten riistämisen ja hyväksikäytön varaan.
– En sano, että vastuu on kuluttajalla, mutta se on yhteiskunnallisen keskustelun paikka, että millaista hintaa me ollaan valmiita maksamaan tästä, Halmeenlaakso sanoo.
Teittinen toteaa, että tavalliset ihmiset itse asiassa hyötyvät piilossa olevasta ilmiöstä, joka uhkaa turvallisuudentunnetta.
– Pakastemustikkapussi maksaa vähemmän tai kunta on antanut meidän lasten koulun siivoussopimuksen halvemman hinnan tarjoavalle riistofirmalle. Tai uzbekistanilaisia maalareita riistävä firma on rakentamassa meidän asuntoja, jolloin ne on halvempia ja niin edespäin, Teittinen listaa.
Hän sanoo, että juuri hyötyminen lisää moraalista velvollisuutta pysähtyä asian eteen ja miettiä, että hetkinen, minkälaisessa yhteiskunnassa me elämme ja mitä tälle asialle voisi tehdä.
Miten maahanmuutto ja ihmiskauppa kytkeytyvät toisiinsa? Millaisen riskin uhri ottaa, jos vie asiansa poliisille? Kuuntele koko Viikon debatti uusintana Radio Deistä lauantaina 9.5. klo 11 tai vaikka heti Dei Plus -palvelusta.
