Jumala rohkaisee epätoivonkin keskellä

 
Ihmisiä värikkäissä vaatteissa istuu lattialla kädet ristissä. Kuva on hämärä ja kaikkien kasvot on rajattu pois kuvasta.

Pastori Laxman* rukoilemassa muiden kristittyjen kanssa.

Tämä on tarina ihmeistä ja palavasta uskosta. Tämä on myös tarina vainosta, sillä kun ihmisiä tulee Jeesuksen luokse, heitä vastaan hyökätään.

Laxmanin* vaimo oli kuolemansairas. Vaikka Laxman oli hurskas hindu, hän epätoivoissaan vei vaimonsa kirkkoon ja pyysi rukousta tämän puolesta. Tuona päivänä Laxmanin elämä muuttui pysyvästi. ”Vaimoni parani vain yhden rukouksen jälkeen. Ymmärsin, miten voimakas tämä Jumala on, ja päätin viedä muillekin sanomaa hänestä”, Laxman kertoo.

Minulle sanottiin, että minut haudattaisiin elävältä.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

PASTORI LAXMAN

Hän opiskeli teologiaa ja perusti seurakunnan. Ihmeellisiä asioita alkoi tapahtua. “Seurakuntaamme tulleita ihmisiä vapautui alkoholi- ja tupakkariippuvuuksistaan”, Laxman kertoo. Ihmisiä myös parani sairauksista ihmeellisesti.

Parantuneiden joukossa oli Lax­manin oma vauva. Seurakunnan jäsenmäärä kasvoi kolmesta satoihin. Mutta elävää ja kukoistavaa seurakuntaa pidettiin silmällä…

Äärihindut pitävät kristinuskoa uhkana

Intia on maailman väkirikkain maa ja maailman suurin demokratia. Se on kuitenkin noussut sijalle 11 World Watch List -vainoraportissa, mikä kuvaa kristittyjen vaikeutunutta asemaa. Kristittyjen vastainen väkivalta ja vaino ovat yhä pahenemaan päin.

Ympäri Intiaa äärihindut pitävät kristinuskoa uhkana. He seuraavat Hindutva-nimellä tunnettua radikaalia nationalistista ideologiaa ja uskovat, että jokaisen intialaisen pitäisi olla hindu. He kohdistavat kristittyihin ja muihin vähemmistöihin syrjintää ja väkivaltaa.

Laxmanin kotiosavaltiossa on voimassa lainsäädäntö, joka estää pakotetun kääntymisen pois hindulaisuudesta. Tällaisia uskonnon vaihtamisen vastaisia lakeja käytetään usein väärin niin, että uskostaan kertovia kristittyjä syytetään rikollisesta toiminnasta. Ei mennyt kauankaan, kun näin kävi pastori Laxmanille.

Väkivaltaa ja syytöksiä

”Äärihindut väittivät, että houkuttelin ihmisiä kääntymään kristinuskoon rahan avulla”, Laxman sanoo. ”He sanoivat, että jos jatkan julistustyötäni, minut haudataan elävältä.”

Eräs Laxmanin johtaman seurakunnan jäsenistä pakotettiin allekirjoittamaan tyhjä paperi. Paperille kirjoitettiin jälkeenpäin väärä todistus, jossa sanottiin, että allekirjoittanut oli houkuteltu kääntymään kristinuskoon. Tätä ”todistetta” äärihindut käyttivät Laxmania vastaan.

”Olin johtamassa rukouskokousta, kun poliisit tulivat”, Laxman kertoo kyyneleet silmissään. ”He tarttuivat kaulukseeni ja hakkasivat minua pampuilla. Luulin, että kyläläiset pelastaisivat minut, mutta ketään ei näkynyt. Poliisit heittivät minut vankilaan ja kiduttivat ja pilkkasivat minua. Kysyin Jumalalta: ’Mitä minä nyt teen?’”

Laxman vapautettiin kuuden päivän päästä. Äärihindut olivat tuhonneet hänen seurakuntansa kirkon.

”…minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.”

MATTEUS 16:18

Seurakuntalaiset olivat hajaantuneet eivätkä uskaltaneet kokoontua. Jumalanpalvelusten loputtua Laxman ei myöskään enää saanut palkkaansa. Nyt häntä valvotaan jatkuvasti ja poliisit tekevät hänen luonaan kotietsinnän milloin vain haluavat. Tässä epätoivoisessa tilanteessakin Laxman jatkaa työtään. Hän kokoontuu salaisesti muutaman muun kristityn kanssa ja luottaa Jumalan huolenpitoon. ”Jumala on luvannut olla kanssani.”

Työ jatkuu

Ympäri Intiaa kirkko kasvaa mutta on myös haavoittuvassa asemassa. Open Doors haluaa auttaa Intian kristittyjä olemaan kestäviä epäoikeudenmukaisuuden keskellä, vapaita kokoontumaan rauhassa, ja voimakkaita voidakseen olla yhteisöissään suolana ja valona. Rukoukset vahvistavat Intian kukoistavaa seurakuntaa.

Pastori Laxman sai Open Doorsin avulla ruoka-apua ja tukea pienen maatilan perustamiseen, jotta perhe voi pärjätä omillaan. Tämä antaa Laxmanille toivoa ja kestävyyttä.

”Kirkko on suljettu, mutta työni jatkuu”, sanoo pastori Laxman. ”Tämä on Jumalan työtä. Sitä kukaan ei voi sulkea tai lopettaa. Se on työtä Jumalan valtakunnan hyväksi.”

* Nimi muutettu perheen suojelemiseksi

Katso video

Lue lisää kristittyjen tilanteesta Intiassa.

 
Open Doors tilaa ilmaislehti punainen