Kehitysyhteistyöjärjestöt vetoavat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Toivakkaan

 

Kehitysyhteistyöjärjestöt käyvät tänään tiistaina tapaamassa ministeri Lenita Toivakkaa valtioneuvostossa. Kuva: Valtioneuvoston kanslia / Sakri Piippo

Kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksia vastustava vetoomus luovutetaan ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakalle tänään. Paperissa on 40000 nimeä.

Aloitteen vetoomuksen luovutamisesta kehitysyhteistöstä vastaavalle ministerille teki Suomen Lähetysseura. Kansalaisjärjestöt ovat järjestämässä luovutuksen yhteydessä leikkauksia vastustavan mielenosoituksen.

Lähetysseura halusi vetoomuksella nostaa esiin paitsi suomalaisten auttamisen halun myös ne miljoonat maailman köyhimmät, jotka eivät saa ääntään kuuluville, sanoo Lähetysseuran toiminnanjohtaja Seppo Rissanen.

SRO-ARK, neliöb. 18.7.-14.8. MJa

Lähetysseura selvittää parhaillaan, milloin järjestön Päiväkummun kurssikeskukseen Orivedellä voisi alkaa majoittaa turvapaikanhakijoita. Päiväkumpu on majoittanut turvapaikanhakijoita aikaisemminkin. Lähetysseura korostaa, että hallituksen kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaukset kasvattavat pakolaisvirtoja. Järjestö ilmoittaa omalla työllään ehkäisevänsä ihmisten tarvetta lähteä kotimaastaan tekemällä työtä maailman köyhimmissä maissa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kanssa.

– ¨Suomi ei ole saari, joka voi eristäytyä maailman kriiseistä. Pakolaisuus, taloudelliset vaikeudet, ilmastonmuutos ja sodat koskettavat kaikkia. Viimeisen vuosikymmenen aikana saadut tulokset köyhyyden vähentämisestä ovat uhattuna. Syrjittyjen kansanryhmien, vammaisten ja lasten elämä kurjistuu kaikkialla. Tässä tilanteessa koetellaan meidän ihmiskuvaamme ja arvomaailmaamme, muotoilee Rissanen.

Lähetysseuran on tehnyt lähetys- ja kehitysyhteistyötä yli 150 vuoden ajan. Järjestö kertoo tiedotteessaan, että valtion tuella työtä on voitu kasvattaa. Lähetysseuran mukaan esimerkiksi Namibia, Tansania ja Etiopia ovat päässeet tai ovat pääsemässä pois avun tarpeesta, jolloin yrityksilläkin on kasvun mahdollisuuksia näissä maissa. Järjestö huomauttaa, että maailman köyhimmissä maissa on eri tilanne.

– Suomen kehitysyhteistyöhön tarkoitetun avun siirtäminen yritysmaailman tukemiseen kohdistuu raskaasti syrjittyjen ja helposti haavoittuvien ihmisten elämän edellytyksiin. Työpaikkojen luominen heikosti kehittyneissä maissa ei onnistu irrallaan kestävästä kehityksestä, rauhantyöstä, ihmisten tasa-arvon ja oikeuksien edistämisestä, Rissanen arvostelee.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka kommentoi kesällä Radio Deille, ettei kehitysyhteistyön 300 miljoonan leikkauksista eikä niiden aikataulusta tingitä vetoomuksista huolimatta.

 
Dei, artikkeliban.(2) 30.6.- MJa