Kirjoittanut
Uskovien määrä kasvaa ennätysvauhtia Aasiassa, mutta Suomessa väki vähenee kirkonpenkeissä. Valitettavan harva kristitty miettii, mitä itse tehdä evankeliumin etenemisen hyväksi.
Kansan Raamattuseurassa koulutusjohtajana työskentelevä pappi, Lea Kujanpää, sanoo ääneen sen, jonka monet jo tietävät: Suomen kulttuurissa on vaikea ottaa uskon asioita puheeksi.
– Pelkäämme sitä, että joku tyrkyttää meille hengellisiä asioita. Emme itsekään uskalla puhua uskostamme, koska mietimme, mitä muut meistä ajattelevat.
Tosiasia kuitenkin on, että Raamattuun kirjoitettu lähetyskäsky velvoittaa jokaista kristittyä:
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.
– Asiasta ei pidä tehdä liian vaikeaa, sillä Jeesus kutsui opetuslapsikseen aivan tavallisia ihmisiä, Kujanpää muistuttaa.
– Toisinaan riittävät pelkästään oleminen ja eläminen toisen ihmisen rinnalla, ja hiljaa mielessään rukoileminen tämän puolesta.
Esimerkiksi Kujanpää kertoo tositarinan ystävättärestään.
– Eija ihmetteli pitkään työkaverinsa olemusta – sitä, että tuosta toisesta naisesta huokui ihmeellistä rauhaa. Lopulta asia kiinnosti niin, että Eija kysyi sen lähdettä. Siitä käynnistyivät hengelliset keskustelut.
Kristitty nainen ei ollut puhunut vakaumuksestaan sanaakaan työpaikallaan, ollut vain oma itsensä.
Kujanpää muistuttaa, että kristinusko on aina levinnyt tavallisten ihmisten kautta.
– Tärkeintä on rakastaa kärsivällisesti toista ihmistä. Tyrkyttäminen ei ole tarpeen, mutta ei omaa uskoaan pidä myöskään piilotella.
Kujanpään mielestä ei kannata olla rukoilematta toisten puolesta, sillä Raamattu todistaa rukouksen vaikuttavuudesta monissa kohdin.
Jaakobin kirjeessä 5:16 sanotaan, että vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.
– On helppoa luovuttaa, jos rukousvastausta ei kuulu. Mutta rohkaisen luottamaan Jumalan lupauksiin. Hän vastaa juuri oikeaan aikaan.
Lea Kujanpää antaa kolme vinkkiä, miten oman vakaumuksen voi lempeästi tuoda esiin.
– Jos juttukaveri avautuu vaikeasta elämäntilanteestaan, ehkä voit itse kertoa saaneesi apua ja lohdutusta esimerkiksi seurakunnasta, Raamatusta tai hengellisestä laulusta.
– Jos olet menossa seurakunnan tilaisuuteen tai hengelliseen konserttiin, kysy tuttavaasi mukaan. Hänen on todennäköisesti helpompi lähteä sinne sinun kanssasi kuin yksin.
– Voit myös kysyä, saatko muistaa häntä iltarukouksessa. Tuttavallesi tämä saattaa olla merkityksellinen asia. Lämpimään, vilpittömään kysymykseen harva vastaa kieltävästi.
Lea Kujanpää muistaa papin työstään erään toimituskeskustelun, jonka lopuksi hän rukoili Herran siunauksen tavalliseen tapaan.
– Seuraavana päivänä yksi mukana olleista soitti minulle, että ”sinähän otat rukouksen ihan tosissasi”. Siitä seurasi pitkä hengellinen keskustelu.
Yhdellä pienellä, tutulla rukouksella oli iso vaikutus.
– Jos sanoja ei tahdota tai voida käyttää, elä niin, että joku kysyy uskostasi, Kujanpää rohkaisee.
