Kuvat SM-kultamitalisti Antti Sainion Raamattu-suukosta levisivät valtakunnan ykkösmedioihin

 

Antti Sainio ylitti maaliviivan viime sunnuntaina Suomen mestarina. Heti sen jälkeen hän haki tuuletuksiin Raamattunsa mukaan. Kuva: SUL

Tampereen Pyrinnön Antti Sainio, 19, aitoi viikonloppuna 400 metrillä Suomen mestaruuteen ja näytti sitten, mihin uskoo.

Maaliin tultuaan voittaja nappasi käteensä Raamatun ja painoi sen nopeasti huuliaan vasten.

Tuon hetken Kalevan Kisoista taltioivat lukuisat valokuvaajat ja se nousi myös otsikoihin.

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

Aamulehti: Antti Sainio löysi voimaa Raamatusta

Helsingin Sanomat: Suomen mestari Antti Sainio, 19, haki Raamatun käsiinsä heti SM-kullan ratkettua – kertoo nyt, miksi

Ilta-Sanomat: Suomen uusi yleisurheilutähti hämmensi Kalevan kisoissa – kertoo, miksi esitteli Raamattua voitonjuhlissa

Iltalehti: Teinitähti tarttui Raamattuun maalissa

Nokian Uutiset: Tampereen Pyrinnön Suomen mestari Antti Sainio tuuletti voittoa Raamattu kädessään

Sanoma Media Finland Oy:n haastattelussa Sainio kertoo Raamatun olevan itselleen tärkeä.

”Sanotaanko, että jos on vaikeita aikoja, niin on jotain, josta saa inspiraatiota ja versejä, jotka auttaa jaksamaa”.

Urheilija löysi Raamatun ja kristinuskon 16-vuotiaana. Jo sitä ennen hän oli toisinaan rukoillut ennen kilpailuja.

”Päätin, että luen sen kokonaan läpi.”

Sainio palaa Raamatun pariin edelleen päivittäin.

Ennen sunnuntain voitokasta juoksua hän oli lukenut 37. jakeen Luukkaan evankeliumin ensimmäisestä luvusta.

”Siinä sanotaan, että Jumalalle kaikki on mahdollista. Se tuo itseluottamusta ja tulee fiilis, että pystyn tähän, jos on korkeampi voima mukana.”

Antti Sainio pinkoi 400 metrin aidoissa Suomen mestaruuteen uransa toiseksi parhaalla ajalla 49,99.

Aikuisten SM-kulta ulkoradoilla oli hänelle ensimmäinen.

Oman ennätyksensä 49,91 Sainio juoksi kesäkuun alkupuolella ja teki samalla alle 20-vuotiaiden uuden Suomen ennätyksen.

Hänelle kauden tärkein kisa on alle 20-vuotiaiden yleisurheilun MM-kisat, jotka käydään Perun Limassa elokuun lopussa.