Ihminen on aina mysteeri ja ihme.
Raamatun mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Jokainen ihminen on Jumalan kuva, puutteineenkin, ja kaikissa meissä on kaunis jälki Luojastamme.
Tämä on se perusta, joka tekee ihmisarvosta jakamattoman. Sitä arvoa ei kenenkään tarvitse ansaita, eikä sitä voi keneltäkään riistää. Olipa kyse vastasyntyneestä, vanhuksesta tai minkä ikäisestä tahansa, elämässään menestyneestä tai epäonnistuneesta.
Jumalan kuvaksi luotu ihminen ei kuitenkaan ole täydellinen. Syntiinlankeemus on jättänyt meihin jälkiä ja haavoja, jotka näkyvät itsekkyytenä, omahyväisyytenä, välinpitämättömyytenä ja väkivaltana. Siksi kristillinen ihmiskäsitys ei ole naiivia optimismia eikä synkkää pessimismiä. Se on realismia, joka tunnustaa sekä ihmisen arvon että tarpeen saada synnit anteeksi.
Lapset ovat lahja, joiden kasvattaminen ja suojeleminen on yhteinen tehtävämme.
Juuri tähän realismiin kuuluu erityinen huoli lapsista. Jeesus asetti lapsen kaiken keskelle ja sanoi: ”Joka ottaa luokseen tällaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa luokseen minut.” Lapset eivät ole aikuisten projekteja, yhteiskunnan resursseja eikä kuntien kulueriä. He ovat lahja, joiden kasvattaminen ja suojeleminen on yhteinen tehtävämme.
Lastensuojelu on aina käytännön rakkautta. Se tarkoittaa muun muassa turvallista kotia, kuuntelevia aikuisia, suojaa hyväksikäytöltä ja väkivallalta sekä mahdollisuutta kasvaa ja itsenäistyä rauhassa. Lasta suojellaan kaikelta pahalta keskellä pahaa maailmaa.
Jokainen lapsi, joka jää ilman turvaa, on haaste koko yhteisölle.
Kristillinen arvopohja ei salli meidän olla välinpitämättömiä, kun heikommat ihmiset kärsivät. Päinvastoin se kutsuu aina toimimaan. Jokainen lapsi, joka jää ilman turvaa, on haaste koko yhteisölle. Jokainen aikuinen, joka kantaa vastuuta, rakentaa samalla yhteiskuntaa, jossa ihmisarvo toteutuu.
Ihminen on kutsuttu vastuuseen itsestään, lähimmäisestään ja erityisesti niistä, jotka eivät vielä osaa puolustaa itseään. Kristillinen sanoma ei jätä meitä tähän yksin. Adventin ja joulun sanoma muistuttaa, että Jumala itse on tullut ihmiseksi, kantanut meidän heikkoutemme ja antanut jokaiselle uuden alun. Tämän valossa jokainen ihminen – myös haavoittunein – ansaitsee kaiken kunnioituksen, hyvän hoivan ja turvallisen toivon.
Kun suojelemme sitä, mikä on pienintä ja arvokkainta, teemme oikein. Emme vain puolusta lasta, vaan me kunnioitamme Jumalan kuvaa itsessämme ja toisissamme.
Katso ihmistä!
Artikkeli on julkaistu Parikanniemen Kontti -lehdessä marraskuussa 2026.

