Ihmisiä ja ilmiöitä: Onnellisuusprofessori Markku Ojanen: Iloa ja elinvoimaa ikävuosiin

”Jos seurakunnan työntekijät perheineen kävisivät messussa, kirkot täyttyisivät melkein jo siitä”

 

Seurakunnan juhlamessu veti väkeä Lappeen kirkkoon keväällä 2015. Kuva seurakunnan tiedotus

Kirkkohistorian professori Kaarlo Arffman ihmettelee Perusta-lehdessä, miksi pappeja näkyy messuissa vain silloin, kun he ovat toimitusvuorossa.

Kirkkohistorian professori Kaarlo Arffman puhuu uskonpuhdistuksen juhlavuoden alla Perusta-lehdelle (1/2016) antamassaan haastattelussa suorasukaisesti uskonpuhdistuksesta sekä siitä, kuinka kristityt ovat huomaamattaan etääntyneet uskonpuhdistuksen mukanaan tuomista muutoksista.

”Oma kirkkomme on huomaamattaan monessa suhteessa palannut niille keskiaikaisille urille, joita reformaatio nousi vastustamaan. Hyvä esimerkki tästä on juridinen päätöksenteko, jonka mukaisesti asiat kirkossa jälleen ratkaistaan. Tällaisten kehityskulkujen tunnistaminen on toisaalta valaisevaa, toisaalta tuskallista”, Arffman toteaa.

KRS Krito 10.-23.6.

Arffman painottaa, että uskonpuhdistuksen aikaan elettiin Kristuksen pikaisen palaamisen toivossa. Lutherin näkökulmasta katsottuna esimerkiksi maallisten ruhtinaiden johtoaseman hyväksyminen kirkossa oli hätäratkaisu. Arffmanin mukaan nykyisin elämme kuitenkin yhteiskunnassa, jota Luther ja Melanchton eivät osanneet kuvitellakaan.

”Viimeisten sadan vuoden kuluessa maallinen valta, jonka tuen varaan luterilainen kirkko rakennettiin, on irrottautunut siitä. Tässä tilanteessa kirkon kaiketi pitäisi ajatella perusteensa ja toimintansa uudelleen”, Arffman huomauttaa.

Arffman painottaakin, että suomalaiset eivät saisi unohtaa uskonpuhdistuksen mukanaan tuomia merkityksiä niin luterilaiselle kirkolle kuin Suomelle.

”On kohtalokasta kuvitella, että luterilainen moraali olisi jonkinlainen kaikille ihmisille yhteinen itsestäänselvyys”, Arffman toteaa.

Hänen mukaansa suomalaiset ovat omaksuneet ja sisäistäneet korkean moraalin, ahkeruuden ja rehellisyyden pitkälti nimenomaan luterilaisen opetuksen ja kirkkokurin ansiosta.

Arffman sanookin, että historia auttaa näkemään asioita uudella tavalla ja laajemmin. Kirkko- ja aatehistoria auttavat ymmärtämään omaa ajattelua, mutta ennen kaikkea ne avaavat ikkunan siihen, millä tavoin kirkko on vastannut sen eteen tulleisiin haasteisiin.

Nykyisessä ajassa Arffman painottaa kirkon vastuuta palata alkujuurilleen.

”Käsitykseni mukaan kirkon pitäisi keskittyä ydintehtäväänsä, lain ja evankeliumin julistamiseen sekä rukoukseen. Jumalanpalvelus pitäisi nostaa tärkeimmäksi ja siihen pitäisi paneutua. Mitä seurakunnan tilasta kertoo esimerkiksi se, että ainakin Helsingissä pappeja näkyy messuissa yleensä vain silloin, kun he ovat toimitusvuorossa”, Arffman haastaa.

Kirkon tukalaan tilanteeseen ja kirkosta eroamiseen liittyen Arffmanilla on myös toinen “teesi”.

”Jos seurakunnan palkatut työntekijät perheineen kävisivät kerran viikossa messussa, kirkot täyttyisivät melkein jo siitä”, Arffman toteaa.