Opettavatko kaikki uskonnot pohjimmiltaan samaa oppia?

 

Kerrotaan tarinaa – liekö totta vai tarua – intiaanista, joka kohtasi kolme lähetyssaarnaajaa. Ensimmäinen sanoi hänelle näin: ”Olen tullut kertomaan sinulle, että on olemassa vain yksi Jumala.” Johon intiaani: ”Minä tiedän sen, minkä myös esi-isäni tiesivät: Suuri Henki on ainoa Jumala. Sitä sinun ei olisi tarvinnut tulla minulle kertomaan.” Myöhemmin intiaanin luo tuli toinen lähetyssaarnaaja ja sanoi: ”Olen tullut kertomaan sinulle, että ihmisen pitää elää oikein. Lähimmäistä on rakastettava niin kuin itseään.” Tähän intiaani vastasi: ”Kyllä minä sen tiedän, ja sen tiesivät myös esi-isäni. Mikset mene kertomaan sitä valkoiselle miehelle; hän ei näytä sitä tietävän.” Vihdoin intiaanin luo tuli kolmas lähetyssaarnaaja, joka sanoi hänelle: ”Olen tullut kertomaan sinulle, että Jumala tuli ihmiseksi ja kuoli sinun syntiesi tähden, että sinä pääsisit taivaaseen.” ”Sitä minä en ole koskaan kuullut, eivätkä sitä tienneet isänikään”, vastasi intiaani hämmästyneenä.

Tämä pieni kertomus selittää meille pähkinänkuoressa, mikä on kristinuskon ja muiden uskontojen perimmäinen ero. Yhtäläisyyksiäkin kyllä on, ja niiden perusteella meidän päivinämme ajatellaan yleisesti, että kaikki uskonnot opettavat suunnilleen samoja oppeja. Nämä ihmiset ovat kuitenkin väärässä: kaikkein perustavanlaatuisimmassa kohden muiden uskontojen ja kristinuskon on ero suuri kuin yöllä ja päivällä.

israelpvt

Kaikkein perustavanlaatuisimmassa kohden muiden uskontojen ja kristinuskon on ero suuri kuin yöllä ja päivällä.

Jehovan todistajat, mormonit, islam ja juutalaisuus ovat kristinuskon kanssa yhtä mieltä siitä, että on olemassa vain yksi Jumala. Raamatun mukaan tämä usko ei kuitenkaan vielä pelasta ketään; jopa pahat henget uskovat samalla tavalla. Vaikka joku kuinka uskoisi yhteen Jumalaan, ei se häntä auta, jollei hän tunne tuon Jumalan nimeä eikä tietä hänen luokseen.

Kaikki uskonnot opettavat jonkinlaista moraalia, monet melko korkeaakin. Itse olen 22 vuoden lähetysurani aikana tavannut monia japanilaisia, joista heidän oman uskontonsa moraaliopetus on tehnyt parempia ihmisiä kuin mitä minä itse olen. (Japanissa moraali ei tule buddhalaisuudesta, vaan konfutselaisuudesta, joka opettaa ahkeruutta, rehellisyyttä ja vanhempien kunnioittamista.)

Kristittyä ei kuitenkaan tee kristityksi hänen korkea moraalinsa. Päinvastoin: kristityksi tuleminen alkaa siitä, että ihminen myöntää moraalinsa puutteet. Mutta vain kristinusko tuntee Jumalan, joka syntyi ihmiseksi pelastaakseen pahat ihmiset. Hän myös kuoli heidän puolestaan ja nousi kuolleista. Syntien anteeksiantamusta voi tarjota vain se Jumala, joka on suostunut itse kärsimään rangaistuksen anteeksiannettavien sijaisena. Kaikki muu puhe ”armosta” on pelkkää sanahelinää.

Juuri siksi risti onkin kristinuskon symboli. Juuri siksi Jeesus onkin ainoa nimi, joka voi ihmisen pelastaa.