Tietokoneeni syövereistä tuli yllättäen vastaan jollain internetin keskustelupalstalla vuonna 2008 käymäni apologeettinen keskustelu, jonka olin tallettanut koneelleni. Nimimerkki ”Boethius” ryhtyi haastamaan kristinuskoa ja erityisesti sen ”helvettiopin”.
Nimimierkkivalinta oli mielenkiintoinen. Boethius oli myöhäisantiikin aikana elänyt roomalainen filosofi, valtiomies, matemaatikko ja – toisin kuin keskustelukumppanini – kristitty ajattelija. Hän välitti antiikin filosofien ajatuksia keskiajalle, minkä vuoksi häntä pidetään tärkeänä yhdistäjänä antiikin ja keskiajan ajattelun välillä. Boethius tunnetaan erityisesti teoksestaan Filosofian lohdutus.
Luettuani tuon vanhan nettikeskustelun ajattelin, että sen julkaiseminen kaikkien näiden vuosien jälkeen voisi olla opettavainen elämys. Itselleni sen lukeminen oli monella tapaa kiinnostava kokemus ja sukellus omaan ajatusmaailmaani parisenkymmentä vuotta sitten. Se oli myös apologeettista keskustelua käytännössä. Alla julkaisemani teksti on pitkähkö ja olen yhdistänyt siihen kaksi käytyä keskustelua, sekä säilyttänyt alkuperäisen dialogimuodon. Tämä apologeettinen ajatustenvaihto näkee siis nyt ensimmäisen kerran päivänvalon sitten vuoden 2008, jolloin se lopulta hautautui jonnekin internetin syvyyksiin. Onneksi otin silloin sen talteen.
Boethius,
Kiitos ajatuksistasi ja kommenteistasi.
Jatkan siitä mihin ennen ketjun siirtämistä jäimme, muutamalla, toivon mukaan selventävällä ajatuksella.
Boethius: ”Periaatteessahan kristinuskon helvettiin joutuu, vaikka olisi elänyt hyvän ja puhtaan elämän, mutta ei ole ottanut Jeesusta vastaan, eikö totta? Siis viimekädessä ratkaiseva rikos on siinä, uskotko vai et! Näinhän myös Johanneksen evankeliumissa opetetaan.”
Noin ilmaistuna ajatus helvetistä toki kuulostaa varsin kummalliselta. Ja usein uskovienkin parissa kuulee evankelisessa innossa esitettävän huolimattomasti samansuuntaista. Rohkenen kuitenkin olla erimieltä näiden populaarien heittojen kanssa ja haluaisin uskovienkin parissa nähdä täsmällisempään evankeliumin totuuden ymmärtämistä.
Kadotus ei ole rangaistus siitä, että muutoin ”hyvän ja puhtaan” elämän elänyt ihminen, ei ole uskonut Jeesukseen. Kadotus on Raamatun mukaan seuraamus ihmisen pahoista teoista, jotka ovat rikoksia Jumalan ilmoittamaa lakia vastaan. Rikoksesta siis rangaistaan, ei toisinajattelusta, ei teologisista ymmärtämisvaikeuksista. Ihminen, joka torjuu Jeesuksen, ei joudu kadotetuksi välittömästi sen vuoksi, että torjui Jeesuksen, vaan syntiensä vuoksi.
Vähän niin kuin hoidosta kieltäytyvä syöpäsairas ei kuole lääkkeen vuoksi, josta hän on kieltäytynyt, vaan syövän vuoksi. Välillisesti molemmissa tapauksissa torjuttu ”pelastus” tietysti merkitsee tuhoutumista, mutta välitön syy ei ole ”lääkkeessä”, vaan taudissa – synnissä / syövässä. Siksi on mielestäni vähintäänkin epätarkkaa muotoilla asia esittämälläsi tavalla.
Jeesus on pelastuksen, ei kadotuksen syy. Jeesukseen uskova saa synnit ja pahat teot anteeksi, koska Jeesuksen sovitustyö luetaan Hänen hyväkseen. Se, joka torjuu hänet, joutuu tuomiolle pahojen tekojensa tähden, joiden seurauksen hän siinä tapauksessa joutuu kantamaan itse ikuisena kadotustuomiona. Hän on kadotettu pahojen tekojensa, ei uskonpuutteensa tähden.
Jeesus sanoi Johanneksen evankeliumissa, että ”ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne” (Joh. 8:24). Mahtoiko tämä olla mielessäsi viitatessasi Johannekseen? Mutta tässäkin ”kuolema” aiheutuu pahoista teoista, synneistä, eikä viime kädessä siitä, että ei usko. Usko Jeesukseen pelastaa kuolemalta, joka aiheutuu synneistä, ei uskomisen puutteesta.
On monia ”hyvää ja puhdasta” elämää eläviä ihmisiä, jotka eivät usko Jeesukseen. Totta kyllä. Mutta ”hyvää ja puhdasta” verrattuna mihin? Hitleriin? Markiisi dé Sadéen? Sauli Niinistöön? Äiti Teresaan? Jeesukseen? Emme kaikki ole hitlereitä. Mutta emme myöskään jeesuksia. Ja loppupeleissä olemme useimmat kaukana Hitleristä, mutta myös kaukana Jeesuksesta. Jälkimmäinen seikka juuri on ongelma. Tarvitsemme Jeesusta pelastajaksi, koska huolimatta muuten ”hyvästä ja puhtaasta” elämästä emme silti ole niin kuin Hän.
Boethius: ”Vaikka olisimme pohjattoman pahoja, ei se tekisi loputtomasta kidutuksesta oikeudenmukaista … Entäpä jos on isä, joka jatkuvasti hakkaa lastaa, sanoo tämän olevan pohjattoman paha ja että vaikka tämä ei nyt juuri olisikaan tehnyt mitään väärää, niin ainakin suunnittelee tekevänsä … Eikö pikemminkin ole niin, että sellaisesta isä on todellisuudessa itse paha? ”
Where do you get this stuff??
Tässä kappaleessa on paljon retorista ja käsitteellistä painolastia, joka pitää purkaa.
Muotoilet oikeudenmukaisuuteen liittyvän ongelman käyttämällä ja yhdistelemällä toisiinsa retorisesti tendenssimäisiä ja voimakkaita ilmaisuja kuten ”kidutus”, ”vääräuskoiset”, ja puhut samassa yhteydessä ”isästä joka hakkaa jatkuvasti lapsiaan” (ikuisesti?), vaikka nämä” eivät olisikaan tehneet mitään väärää”, mutta koska isän mielestä he ovat pohjattoman pahoja.
Tämmöinen hirviöisä pitäisi mielestäni ilmoittaa YK:lle, poliisille ja iltapäivälehdille, jos kohdalle sattuisi. Mutta sovellettuna aiheeseemme sinä oletat tässä valtavan paljon sellaista mikä mielestäni menee ohi maalin ja perustuu vähintäänkin väärinkäsitykseen asioiden luonteesta.
Ensiksi, missä Raamatussa sanotaan, että Jumala rankaisee ihmisiä vaikka nämä eivät ole tehneet mitään väärää?
Toiseksi, missä Raamatussa sanotaan, että Jumala kiduttaa ihmisiä vain siksi, että pitää heitä pohjattoman pahoina?
Kolmanneksi, missä Raamatussa sanotaan, että Jumala kiduttaa lapsiaan siksi, että näillä on vääriä uskomuksia?
Neljänneksi, missä Raamatussa sanotaan, että Jumala on kaikkien ihmisten isä ja kaikki ihmiset ovat hänen rakkaita lapsiaan?
Viidenneksi, missä Raamatussa sanotaan, että Jumala ylipäänsä rankaisee ikuisella kadotuksella ketään lapsistaan?
Boethius: ”… kuvitella että taivaallinen Isä kertoisi säätämänsä lait selvästi. Kuvittelisi myös, että hänellä itsellään olisi jonkinlainen kasvattajan vastuu. Emmehän mekään hylkää, tai tapa lapsiamme näiden ensimmäisestä virheestä.”
Jälleen tämä tendenssimäinen ja humanismin värittämä retoriikka nostaa päätään: ”Me ihmiset olemme viattomia kuin pienet lapset, joita Jumala julmasti ja syyttä pahoinpitelee mielikseen.” Miten ihmeessä olet päätynyt tällaiseen näkemykseen, että Jumala hylkää ja tappaa lapsiaan heidän ensimmäisestä virheestään? En löydä tällaista sen enempää Raamatusta kuin kristillisen kirkon oppihistoriastakaan. Kuten totesin aiemmin, olisi syytä olla perillä siitä mitä kristinusko todella opettaa, vaikka sitten päättäisikin olla siihen uskomatta. Raamatun mukaan Jumala ei rankaise ketään syyttä. Joten jos ei ole tehnyt mitään mikä Jumalan edessä ansaitsee rangaistuksen, ei ole mitään syytä huoleen. En tiedä muista, enkä asetu toisten tuomariksi, mutta oma tilanteeni ei ole näin optimistinen, joten joudun turvaamaan Jeesukseen.
Boethius: ”Voit leimata esimerkkini retoriikaksi jos tahdot, mutta ei se silti poista itse asian ydintä, joka nousee kristillisestä helvetti-teologiasta ja sen hirvittävyydestä. Toisekseen, helvetti, ikuisena tuomiona, on jokseenkin mahdoton asia hahmottaa koko karmeudessaan, jos sitä ei erilaisin vertauskuvin yritä tuoda edes hieman helpommin ymmärrettäväksi.”
Voin lähes täysin allekirjoittaa ajatuksesi vertauskuvien hyödyllisyydestä helvetin hahmottamiseksi. Enkä kiellä ikuisen tuomion ja sen karmeuden hahmottamisvaikeuksia. Mutta emmehän ensi sijassa ole erimieltä siitä onko ikuinen rangaistus kauhea. Minustakin se on sitä, ja pelkkä ajatuskin hirvittää. En toki kuvittele olevani jotenkin etuoikeutettu helvetin suhteen itseni tähden. Alkuperäinen kysymys, johon tartuin koski sitä onko rangaistus oikeudenmukainen. Tähän liittyy osaksi se miksi kutsun ilmaisujasi retoriikaksi.
Käyttämäsi voimakkaat vertaukset nousevat humanismista, jonka optimistista ihmiskäsitystä pidät ikään kuin annettuna, vaikka humanismin ihmiskuva itsessään on filosofisesti yksi kiistelty näkemys. Humanismin ottaminen lähtökohdaksi mahdollistaa kuitenkin kristillisen helvettiopin asettamisen keinotekoisesti outoon valoon, koska voit noilta lähtökohdilta kuvata meidät ihmiset mahdollisimman myönteisessä valossa ja Jumalan sitä kautta mahdollisimman kielteisessä: Me olemme vain ”töppäilijöitä”, kuin viattomia ”lapsia”, joilla paita on pikkuisen likaantunut. Ja Jumala tuomitsee helvettiin. On selvää, että tässä valossa helvetti on epäoikeudenmukainen.
Vertauskuvin ajateltuna Raamattu ilmeisen tarkoituksellisesti lähestyy asiaa toisin ja kuvaa meidät lainrikkojiksi. Eikä minkä tahansa ihmisen säätämän lain, vaan Jumalan lain. Näin se tulee osaltaan jo avanneeksi kysymystä oikeudenmukaisuudesta. Jos kristillistä helvettioppia siis pohditaan oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on kysyttävä: Onko oikeudenmukaista, että lainrikkojaa rangaistaan? Ei tämä sen monimutkaisempi asia ole. Sitten eroavat tiet humanismin ja Raamatun antropologian välillä: ensin mainittu olettaa ihmisen olevan pohjimmiltaan hyvä, mutta heikko ja siksi häntä ei pidä rangaista, vaan rehabilitoida. Rangaistuksellakin tulee olla kasvattava funktio ollakseen oikeutettu. Jälkimmäinen olettaa ihmisen olevan synnin turmelema, mutta silti moraalisesti valinnoistaan vastuullinen olento. Rangaistus on oikeutettu puhtaasti siksi, että pahan tekijä joutuu vastuuseen teoistaan.
Toisin sanoen tarkoitan sitä, että perusero meidän välillämme ei niinkään koske kysymystä oikeudenmukaisuudesta, vaan ihmiskuvasta.
Boethius: ”En ole väittänyt, että Raamattu sellaista opettaisi.”
Siispä on teologisesti virheellistä kritisoida kristillistä helvettioppia retorisesti voimakkailla vertauksilla isästä, joka syyttä hakkaa lapsiaan.
Boethius: ”Pasi Turunen kirjoitti: Toiseksi, missä Raamatussa sanotaan, että Jumala kiduttaa ihmisiä vain siksi, että pitää heitä pohjattoman pahoina? En väittänyt myöskään sellaista.”
Itse asiassa retorisesti väitit juuri näin vaikkakaan et juuri käyttämilläni sanoilla: ”Entäpä jos on isä, joka jatkuvasti hakkaa lastaa, sanoo tämän olevan pohjattoman paha ja että vaikka tämä ei nyt juuri olisikaan tehnyt mitään väärää, niin ainakin suunnittelee tekevänsä”
Vertauksessasi hakkaamisen syy on siinä, että isä ”sanoo” lastaan pohjattoman pahaksi, vaikka tämä ei sitä ole. Vertauksesi valossa vika on isän korvien välissä.
Boethius: ”Pasi Turunen kirjoitti: Kolmanneksi, missä Raamatussa sanotaan, että Jumala kiduttaa lapsiaan siksi, että näillä on vääriä uskomuksia?
Tuossa aikaisemmin jo käsittelinkin Johanneksen evankeliumin opetusta siitä, että ratkaiseva ja keskeinen synti on, jos ihminen hylkää evankeliumin.”
Johanneksen evankeliumissa Jeesus puhuu ihmisille ja kansalle, jotka eivät ainoastaan ole kuulleet Jeesuksesta, lisäksi Jumala oli vuosisatoja aikaisemmin ilmoittanut profeettojen kautta tälle nimenomaiselle kansalle pelastajan tulemisesta heidän keskuuteensa. Kun Hän lopulta tuli he torjuivat hänet. Toisaalla uudessa testamentissa käy ilmi, että Jumala on ilmoittanut itsensä luonnossa ja lakinsa ihmisten sydämissä, niin että nekin, joilla ei ole mitään uskomuksia Jeesuksen suhteen, tai koskaan hänestä kuulleet, joutuvat tilille pahoista teoistaan. Ratkaiseva synti ei ole evankeliumin hylkääminen heidän tapauksessaan, vaan ratkaisevaa on synti, josta he ovat Luojalle vastuussa, koska tämä on ilmoittanut itsensä ja moraalisen lakinsa ihmiselle riittävän selvästi.
Voimme toki käydä uskontofilosofista keskustelua siitä onko itse kunkin osapuolen mielestä Jumala laki ihan oikeasti ja todella tehty ihmiselle niin selväksi, että häntä voidaan pitää vastuullisena Jumalan lakiin nähden (tai peräti siitä onko mitään jumalaa / Jumalaa edes olemassa). Raamattu lähtee liikkeelle siitä oletuksesta, että näin on. Mutta ei Raamatunkaan mukaan Jumala – jos Raamatun Jumala on olemassa – tuomitse ketään sellaisen rikkomisesta mistä näillä ei ole ollut tietoa. Raamatun mukaan tuomion lähtökohta on Jumalan ihmiselle ilmoittama laki, josta ihminen tavalla (kirjoitettu laki) tai toisella (omassatunnossa ilmoitettu laki) on tietoinen.
Boethius: Pasi Turunen kirjoitti: Neljänneksi, missä Raamatussa sanotaan, että Jumala on kaikkien ihmisten isä ja kaikki ihmiset ovat hänen rakkaita lapsiaan?
Ei missään. Raamatussahan sanotaan, että Jumala adoptoi lapsikseen vain ne jotka uskovat. Loput jäävät vaille lasten arvoa ja asemaa. He ovat saatanan lapsia ja heitä voi sillä perusteella tietysti kohdella miten tahansa. :)”
On siis retorisesti kyseenalaista kuvata helvetti vertauksin, jossa isä kiduttaa lapsiaan ikuisesti. Ja samalla vastaukseesi lipsahtaa jostain mukaan ajatus siitä, että vain koska kaikki eivät ole Jumalan lapsia hän kohtelee heitä ”miten tahansa”. Missä Raamatussa sanotaan, että Jumala kohtelee niitä, jotka eivät ole hänen lapsiaan ”miten tahansa”, siis arvatenkin tarkoitat mielivaltaisesti ja epäoikeudenmukaisesti vain koska he eivät ole hänen lapsiaan.
Boethius: Pasi Turunen kirjoitti: ’Viidenneksi, missä Raamatussa sanotaan, että Jumala ylipäänsä rankaisee ikuisella kadotuksella ketään lapsistaan?’
Ei missään.”
Siispä ei ole oikein rinnastaa Raamatun Jumalaa isään, joka kaiken oikeustajun vastaisesti pahoinpitelee lapsiaan. Eikö olisi osuvampaa puhua, kuten Raamattu asian ilmaisee, tuomarista, joka vaatii pahan tekijät tilille? Tai Jumalasta, joka on vanhurskas ja pyhä tuomari, mutta kaikesta tekemästämme huolimatta valmis antamaan anteeksi, jättämään rankaisematta ja ottamaan heidät lapsekseen sulasta armosta Kristuksen tähden?
Boethius: Jumala, joka oli ihmisen luonut, hylkäsi ihmisen, ajoi hänet pois yhteydestään, tämän ihmisen ensimmäisestä virheestä!! Tottahan Raamattu opettaa myös, ettei Jumalan täysin ja tyystin hylännyt ihmistä, vaan jatkoi ohjaamista ikään kuin etäältä. Lisäksi hän valmisti pelastuksen jne… Mutta tuon virheen seuraukset olivat silti hurjat ja huimat. Sen suorana seurauksena myös valtaosa ihmiskuntaa päätyy eräänä päivänä ikuiseen helvettiin.”
Siis Aadamin ja Eevan virheen seuraus oli, että eräänä päivänä valtaosa ihmiskuntaa päätyy ikuiseen helvettiin? Jos tämä on totta, niin onko lainkaan asianmukaista vähätellä tapahtunutta kutsumalla sitä ”virheeksi”, ikään kuin olettaen heidän olevan viattomia ja syyttömiä ihmiskuntaa kohdanneeseen hävitykseen ja tuhoon? Voidaanko olettaa, että Jumala tiesi kuinka kammottavia seurauksia tällä yhdellä tottelemattomuudella on ja juuri siksi varoitti Aadamia?
Boethius: ”Oletko todella tuota mieltä? Silloinhan mm. jehovantodistajiakaan ei myöskään sopisi arvostella, muutoin kuin vartiotorni-lehden ja UM-käännöksen ehdoilla, eikä muslimeita, muutoin kuin koraanin oikean tulkintatavan ehdoilla.”
Olet oikeassa. Mutta tämä ei aivan ollut pointtini. Olet varmasti kuullut ns. olkinukke argumentaatiosta (Straw Man), jota itse kutsun ”voodoo argumentiksi”. Siinä keskustelukumppanin näkemyksestä maalataan karikatyyri, jolle sitten voidaan tehdä valistunutta väkivaltaa asettamalla se naurunalaiseksi tai kumoamalla se. Ongelma on se, että tällainen ”voodoonukke” ei välttämättä edusta toisen osapuolen näkemystä, eivätkä retoriset neulanpistot siksi todellisesti osu kohteeseen. Vastapuoli ei tunnista itseään kritiikistä ja kokee, että hänen näkemyksiänsä vääristellään. Sekä Jehovan todistajat ja muslimit ansaitsevat sen, että heidän uskomusmaailmaansa kritisoidaan sellaisista lähtökohdista, joista he voivat tunnistaa itsensä. Tässä helvettikeskustelussamme vertaukset isästä, joka hakkaa lapsiaan ikuisesti syyttä, ovat ylläkuvatun kaltainen ”voodoonukke”, joka ei tee oikeutta kristilliselle itseymmärrykselle.
Boethius: ”En voi vain ottaa jotain muiden pureskelemaa tulkintaa annettuna, vaan minun on itse pohdittava ja pureskeltava se mitä omaksun. En siis voi vain ajatella, että helvetti on oikeudenmukainen, koska kristityt sanovat sen olevan oikeudenmukainen. Jos se sotii minun oikeudentajuani vastaan, haluaisin kuulla perusteluiksi muutakin kuin: ”Raamattu nyt vain sanoo, että näin on”.”
Toivon, että kukaan ei omaksu mitään tulkintaa annettuna vain koska joku auktoriteetti sanoo, vaan ajattelee asiat läpi itsenäisesti. Jokainen rakentaa maailmankuvansa silti jostain lähteistä ja esiymmärryksestä käsin, jonkun auktoriteetin varaan. On useita alueita, joissa keskustelua voidaan käydä vetoamatta suoranaisesti ja lähtökohtaisesti Raamattuun tiedollisena auktoriteettina (esim. onko Jumala olemassa; tai onko ihmisellä immateriaalinen sielu). Epäilen silti, onko keskustelu kuolemanjälkeisen elämän tarkemmasta luonteesta, siitä millaista on elämä kuoleman jälkeen, yksi niistä. Olemme siinä Jeesuksen tuoman ilmoituksen varassa. Meillä ei käsittääkseni ole mitään itsenäistä tiedollista kiintopistettä, josta käsin voitaisiin aloittaa päättely, joka paljastaisi meille ilman Raamattua (tai jotain uskonnollista ilmoitusta), että kuoleman jälkeen on taivas tai/ja kadotus. Voin toki olla väärässä. Mutta arvelen, että olet asettanut meidät mahdottoman tehtävän eteen tämän kysymyksen kohdalla. Mitä oikeudentajuumme tulee, vaikka se usein intuitiivisesti osoittaa meille tien, se ei liene virheetön meillä kellään. Siksi kenenkään ihmisen henkilökohtainen oikeudentaju ei sellaisenaan ole universaloitavissa.
Boethius: ”En hylkää kristinuskoa kohtaan esitettyä kritiikkiä vain siksi, että se tulee kristinuskon ulkopuolelta.”
Olen tässä kanssasi samoilla linjoilla ja suhtaudun avoimella mielellä kristinuskoon kohdistettuun kritiikkiin. En kuitenkaan tahdo hylätä kristinuskoakaan vain siksi, että se saa osakseen ulkopuolisten kritiikkiä. Semminkin, kun hyvin usein tällainen kritiikki ei ole muuta kuin vanhojen, monesti läpikäytyjen asioiden uudelleen lämmittelyä. En tarkoita nyt sinun kritiikkiäsi erityisesti, vaan kristinuskoon kohdistettua kritiikkiä yleensä.
Boethius: ”Minun on rehellisesti myönnettävä, että en voi pitää ikuista helvettiä oikeudenmukaisena tuomiona. Toki yritän muistuttaa itselleni, ettei tässä kritisoimani helvetti-oppi, edusta koko kristikunnan käsitystä helvetistä. Raamatun opetus voidaan tulkita kovin monella tavalla, eikä traditionaalinen tulkinta ole välttämättä oikea vain siksi, että se on traditionaalinen, tai siksi kun niin on meillä suomessa perinteisesti opetettu.”
Minä myös myönnän rehellisesti (uskoisin), että helvetti on todellakin kristillisen ilmoituksen kaikkein vaikeimpia kysymyksiä kärsimyksen ongelman (teodikea) ohella (ja siitähän tämä koko keskustelu lähti liikkeelle). Samalla on silti hyvä muistaa, että traditionaalinen tulkinta ei myöskään ole välttämättä väärä vain siksi, että se on traditionaalinen. Ehkä se juuri siksi on pitänyt traditionaalisen asemansa muiden tulkintaehdotusten aika ajoin pulpahdellessa, koska ajan myötä asiaa on pohdittu varsin syvällisesti. Jeesuksen opetusta helvetistä tulisi myös aina tarkastella Hänen sovitustyönsä valossa.
Boethius: ”Kerrohan Pasi, mitä hyötyä helvetistä on? Oppiiko siitä joku jotain? Hyvittääkö se jotain? Parantaako se joitain?”
Mitä hyötyä on siitä, että rikolliset teljetään vankiloihin riehumasta kaduilta? Ei helvetin tehtävä käsittääkseni ole ensisijassa opettaa tai rehabilitoida, vaan rangaista. Eikö se, että rikollinen saa oikeudenmukaisen rangaistuksen pahoista teoistaan ole riittävän hyvä syy?
Lopuksi. Jumalan rakkaudelle ei mielestäni tee täyttä oikeutta Jeesuksen julistaman helvettiopin vesittäminen humanismilla, vaan se, että julistetaan Kristuksessa tarjottavaa runsasta anteeksisaamista kaikille kadotetuille. Jos Jeesuksen opetus helvetistä (Hän puhui enemmän helvetistä kuin taivaasta), niin kauhea ajatus kuin ikuinen rangaistus onkin (myönnän, että se on), vesitetään, pelkään pahoin, että seuraava loukkauskivi on Jeesuksen sovitustyö ristillä. On näet vaikea käsittää miksi Jumala valmisti pelastuksen, johon kuului Hänen oman Poikansa sovittava ja itsensä uhraava kuoleman niinkin kauhistuttavalla tavalla. Jos menee helvetti, menee seuraavaksi sovitus. Eihän sellaistakaan tarvita, jos ei ole mitään mistä rangaista, eikä siksi mitään rangaistusta.
Evankeliumin hyvä sanoma on, että Jumala antaa jokaiselle, joka uskoo ja turvaa Jeesukseen pahat teot anteeksi. Kristityn elämää ei siksi ohjaa helvetinpelko, vaan kiitollisuus Jumalalle pelastavasta rakkaudesta ja anteksiantamuksesta.
No niin, nyt tuli lopuksi vähän saarnattuakin Kiitos, Boethius, vielä kerran kommenteistasi. Ne ovat oivaltavia ja tervetulleita jatkossakin, vaikka emme olisikaan asioista samaa mieltä. Jään odottelemaan vastauksiasi, jotka kyllä luen, vaikken ehkä tämän enempää puoleltani keskusteluun osallistu. Luulisin. Mielelläni kirjoittelen jotain positiivisempaakin välillä
Live long and prosper.
