Viime viikolla opin uuden ruotsin kielen sanan tjafsa. Suomeksi sen voisi kääntää vaikkapa nalkuttamisena, kinasteluna tai jankkaamisena.
Länsinaapurimme valitsi uuden parlamenttinsa kampanjoinnilla, jota leimasi ennennäkemätön kinastelu sekä häpeilemätön vastustajien mustamaalaaminen. Asioista keskusteleminen jäi tjafsan varjoon.
Jotkut asiantuntijat luonnehtivat Ruotsin vaalikeskusteluja paljonpuhuvalla sanaparilla: syyttelyn maailmanennätys.
Ja mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi perässä, sanotaan.
Kaksi tuhatta vuotta sitten Jeesus tunnisti yhteiskunnan jakautumisen. Hänen eettinen ohjeensa omille seuraajilleen oli tjafsa-kulttuurin näkökulmasta hämmentävä: ”Rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat.”
Jeesus kyseenalaisti näkemyksen siitä, että hyvää tulisi tehdä vain omille, tai että vain omien puolta tuolisi pitää – ja että vastapuolta tuleekin mollata. Jeesuksen mukaan siinä ei ole mitään ihmeellistä, että rakastaa vain omaa sisäpiiriään tai viiteryhmäänsä. Todellinen testi on se, miten ihminen kohtaa hänet, jonka kokee vastustajakseen.
Jeesus varoitti omia opetuslapsiaan sortumasta toisten mustavalkoiseen tuomitsemiseen ja omien ryhmien korottamiseen muiden yläpuolelle. ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.”
Kun seuraan piispojen ja sen herätysliikejohtajien keskinäistä nokittelua, mieleeni nousee pikemminkin Ruotsin vaalivääntöjen pelikirja kuin Jeesuksen ohjeet seuraajilleen.
Kuten Ruotsissa, myös meillä yhteiskunta alkaa kaikista meille annetuista ohjeista ja viisaista neuvoista huolimatta olla voimakkaasti polarisoitunut. Siinä ei varsinaisesti ole mitään uutta. Silti sen jäljet pelottavat. Pahimmillaan suorastaan hirvittävät. Runsas vuosisata sitten maassamme käytiin sisällissota, jossa vihanlietsontaa perusteltiin vahvasti myös ideologialla.
Jeesuksen ajan yhteiskuntakin oli voimakkaasti polarisoitunut. Jerusalemissa käytiin kiivasta jankkaamista uskonnollisten ryhmien välillä. Omasta mielestään oikeassa olivat niin fariseukset, saddukeukset kuin selootitkin. Yhteiskuntaluokkien ja etnisten ryhmien välillä vallitsi voimakas polarisaatio ja ennakkoluulot rehottivat.
Muistatko Jeesuksen vertauksen laupiaasta samarialaisesta? Aikansa kuulijoita vertaus shokeerasi. Juutalaisten ja samarialaisten välillä oli vallalla yleinen vastenmielisyys toista osapuolta kohtaan. Jeesuksen vertauksessa samarialainen kulkija nousee ennakkoluuloista rakennettujen raja-aitojen sekä oman turvallisuuden maksimoinnin houkutusten yläpuolelle.
Jeesus nosti samarialaisen miehen meille esimerkiksi. ”Rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat.”
Yhdessä suhteessa Jeesuskaan ei näyttänyt kaihtavan polarisaatiota.
Yhdessä suhteessa Jeesuskaan ei silti näyttänyt kaihtavan polarisaatiota. Kohdatessaan fariseuksia, hän arvosteli heitä uskonnollisesta hurskastelusta. Hän kritisoi uskonnollista eliittiä tekopyhyydestä, mutta oli armollinen itsensä syntisiksi ja epäonnistuneiksi tuntevia kohtaan, olivatpa nämä sitten kuinka hyljeksittyjä tai ylenkatsottuja tahansa.
Kun seuraan meidän kristittyjen poteroitumista eri leireihin, esimerkiksi luterilaisen kirkon piispojen ja sen herätysliikejohtajien keskinäistä nokittelua, mieleeni nousee pikemminkin Ruotsin vaalivääntöjen pelikirja kuin Jeesuksen ohjeet seuraajilleen.
Tjafsasta seuraa vääjäämättä kyynisyyttä ja hajoamisia. Ruotsalaisia se kulutti ja uuvutti. Uskon, että meilläkin moni voisi äidinkielestään riippumatta huokailla: Hållä fred. Säilytetään rauha – ja pysytän asiassa. Tai ainakin rukoillaan, että näin kävisi.
Kirjoittaja on Radio Dein päätoimittaja, jonka radiokolumneja kuullaan Radio Deissä joka toinen torstai kello 8.10 ja 13.40. Kai Kortelaisen oma blogi on kuunneltavissa Dei Plussassa.
