Vuoden 2026 Lotaksi valittu Eila Hukkanen asuu itsenäisesti omassa rivitaloasunnossa Kouvolassa nuorimman tyttärensä ja kotihoidon avustamana.
Eila Hukkasella on kaksi tuoretta, vaikuttavaa titteliä. Hän on nyt vanhin suomalainen sekä Lotta Svärd Säätiön nimeämä Vuoden Lotta 2026.
Hukkanen toimi sotien aikana muonitus- ja lääkintälottana sekä välirauhan aikana kirjurina Puolustusvoimien salaisissa tehtävissä.
Ylen haastattelussa hän luonnehtii itseään yli-ikäiseksi ja tunnustaa, ettei Suomen iäkkäimmän titteli tunnu kovin kivalta.
– Tiedän, että kohta lähden.
Mutta paljon on mielessä kiitollisuuttakin.
– Minulla oli aika vaikeat säärihaavat, mutta nyt ei ole kipuja.
Lotta-aika opetti Hukkaselle sen, että tehdään niin kuin käsketään.
– Minut komennettiin junamatkalle saattamaan haavoittunutta nuorta miestä, joka halusi kotiin kuolemaan. Se oli raskas matka, mutta hän ei valittanut.
– Hän ei voinut nukkua kuin vatsallaan, koska selkä oli täynnä haavoja. Se oli ikävää.
Mummo luki sanaa
Lottien arvomaailmaa ovat vahvasti olleet koti, uskonto ja isänmaa.
Ja kyllä niistä keskimmäistäkin Hukkanen myöntää pitävänsä tärkeänä.
Raamatun sanaa hän sai kuulla jo lapsena.
– Viipurin mummolla oli aina iso perheraamattu mukana. Hän luki sieltä omia, tärkeinä pitämiään kohtia.
Jatkosodan aikana kenttähartauksiin osallistuivat kaikki lotat, sotilaat ja upseerit.
– Muistan, että ne olisivat kestäneet vartin tai puolisen tuntia. Sen ajan seisottiin tai istuttiin kivien tai kantojen päällä. Kuunneltiin puheita, laulettiin virsiä tai hengellisiä ja isänmaallisia lauluja. Jollei pappishenkilöä ollut paikalla, hartauden piti upseeri.
Mieleen on jäänyt erityisesti pastori Voitto Viro, josta myöhemmin tuli tunnettu kirkonmies ja kirjailija.
Maailmanmeno on muuttunut paljon Hukkasen pitkän elämän aikana.
– Nyt maksetaan eläkettä, jolla tulee toimeen. Kenenkään ei tarvitse nähdä nälkää.
Lotta Svärd Säätiön toiminnanjohtaja Anne Nurminen kertoo, että Eila Hukkanen on malliesimerkki siitä, kuinka vakavasti ja sitoutuneesti lottina toimineet suomalaiset naiset suhtautuivat lottatyöhön ja vapaaehtoiseen maanpuolustukseen.
– Kun kysyin Eilalta, mitä lotille tärkeät uskonto, koti ja isänmaa hänelle merkitsevät, hän vastasi niiden merkitsevän ”aivan kaikkea”.
Leskenä jo 60 vuotta
Eila Hukkanen (os. Mustonen) syntyi 28.12.1917 Viipurissa. Hän liittyi Lotta Svärd -järjestöön 1939 Ensossa, nykyisessä Venäjän Svetogorskissa.
Sodan aikana hän työskenteli muonituslottana Ensossa ja Tainionkoskella. Kesällä 1940 hän toimi kirjurina I/KTR2:ssa Tapavainolassa ja Sinkkolassa.
Välirauhan aikana Hukkanen muutti Helsinkiin, jossa hän työskenteli ensin Valtion tapaturmatoimistossa, sitten Helsingin revisiotoimistossa revisioapulaisena.
Vuonna 1941 hän palveli lisäksi joka toinen ilta Kotijoukkojen esikunnassa ohjeistaen koodikielellä venäläisten sotavankien kuljetuksia vankileireille. Koodien taakse kätkeytyivät tiedot kuljetettavista sekä lähtöpaikoista ja määränpäistä.
Jatkosodan aikana kesällä 1944 Eila Hukkanen työskenteli lääkintälottana Nastolassa sotasairaalassa. Sodan loppuvaiheessa hänellä oli vielä parin kuukauden pesti Mäntässä, jossa sotasairaala oli tehty yhteiskouluun.
Hukkanen avioitui Helsingissä viipurilaisen Reino Hukkasen kanssa vuonna 1945, jolloin hän jätti ansiotyön ja ryhtyi päätoimiseksi perheenemännäksi. Pariskunta sai neljä lasta. Kouvolaan perhe muutti 1955.
Eila Hukkanen jäi jo 49-vuotiaana leskeksi ja neljän lapsen yksinhuoltajaksi. Hän palasi työelämään Kymen lääninhallituksen apulaiskirjanpitäjän tehtävään, mistä hän siirtyi eläkkeelle vuonna 1981.
