Puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Asikainen, fil. tri ja teol. tri., saarnasi sunnuntaina 16.8. Parikkalan Saaren kirkon Orpokotijuhlien päätösmessussa. Saarnassaan hän tarjosi armon evankeliumia jokaiselle, joka on valmis tutkimaan itseään ja näkemään itsensä oikeassa valossa.
Asikainen on kertonut menettäneensä oman isänsä lukioikäisenä. Saarnansa aluksi hän muisteli omaa nuoruuttaan, jolloin isä oli pyytänyt häntä esimerkiksi leikkaamaan nurmikon tai poimimaan viinimarjoja. Joskus tehtävä oli jäänyt hoitamatta mukavamman tekemisen vuoksi. Joskus taas hän oli vastannut isälle kieltävästi, mutta jälkikäteen hoitanut homman isän toiveen mukaisesti.
Päivän evankeliumissa (Matt. 21:28–32) Jeesus puhuu ylipapeille ja kansan vanhimmille isästä, jolla oli kaksi poikaa. Kun isä pyysi heitä menemään työhön viinitarhaansa, toinen sanoi ensin, ettei mene, mutta myöhemmin meni kuitenkin. Toinen taas lupasi mennä, muttei mennytkään. Kumpi pojista teki isänsä tahdon, kysyy Jeesus.
Asikaisen mukaan Jeesus toi vertauksen ihmisten todellisuuteen selittämällä, että viinitarha on Jumalan valtakunta, jonne sekä Johannes Kastaja että Jeesus kutsuivat ihmisiä: ”Aika on täyttynyt. Jumalan valtakunta on tullut lähelle: tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.”
”Yhtäkkiä arkinen viinitarha muuttuukin Jumalan valtakunnaksi, jonne menevät hurskaiden silmissä halveksituimmat portot ja publikaanit ennen kansan mielestä ja varsinkin omasta mielestään hurskaita kansan johtajia. Vertaus ei ole siis vain psykologista peliä, vaan Jeesus nuhtelee ja esittää vaatimuksen parannuksesta kansan uskonnolliselle johdolle.”
Kutsu kuuluu kaikille
Asikainen muistutti, että portot, publikaanit ja julkisyntiset ovat niitä, joille on vuosikaudet toitotettu, että he ovat ulkopuolisia sekä Jumalan että ihmisten silmissä.
”Heidät kohdatessaan ihmiset vaihtavat kadun toiselle puolelle ja kaupassa toiselle hyllykäytävälle. Heillä ei ole asiaa Jumalan valtakuntaan. Mutta yhtäkkiä he ovatkin näkyvissä ja heitä katsotaan yksilöinä silmiin. Yllättäen julistettiinkin, että Jumala ei ole heitä unohtanut. Kutsu koskee juuri heitä.”
Näille, syntinsä tunteville ja katuville, julistetaan ehdotonta armoa.
Fariseusten syntinä ylpeys ja kovasydämisyys
Seuraavaksi piispa toi esiin Lutherin näkemyksen kaksinkertaisesta vanhurskaudesta ja kaksinkertaisesta pahuudesta. Edellinen tarkoittaa, että ihminen on kelvollinen Jumalan edessä yksin uskosta ja yksin armosta Kristuksen ansion tähden, ei omien tekojensa tähden.
”Fariseuksen pahuus on kaksinkertaista pahuutta siksi, että hän on todella Jumalan edessä syntinen, mutta ei tahdo olla sitä, vaan teeskentelee hurskautta.”
Asikaisen tulkinnan mukaan uskonnollinen eliitti on kuin poika, joka lupaa tehdä isänsä tahdon, muttei tee. Vertauksellaan Jeesus laittaakin ylipapit kiusalliseen tilanteeseen:
”Hän asettaa heidän eteensä peilin, ja he tunnistavat oman tilansa. Heidän mielestään tilanne on epäreilu. Nytkö nämä Jumalan tahtoa rikkovat ihmiset ja Jumalan lakia halveksivat ihmiset ovatkin heitä parempia? He eivät tunnista, että heitäkin kutsutaan katumukseen. Heidän syntinsä ei ollut samanlainen julkinen moraalittomuus. Heidän syntinsä oli ylpeys, kovasydämisyys ja yritys omia Jumalan valtakunta ja Jumalan sana itselleen.”
Nähdä ja tulla nähdyksi
Asikaisen mukaan päivän teksti kutsuu jokaista itsensä tutkimiseen:
”On hyvä opetella näkemään itsessään niitä hyviä puolia, joita jokainen on saanut Luojaltaan syntymälahjaksi. On hyvä opetella näkemään se, millä tavalla voisi palvella omilla lahjoillaan toisia ihmisiä. Erityisesti tänä aikana on todella tärkeää auttaa heitä, jotka ovat avun tarpeessa.”
Jumalan edessä tulet nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi.
Asikaisen totesi myös, että itsensä tutkiminen voi olla vaikeaa, kun omat erheet, pahat teot ja tekemättä jättämiset vaivaavat. Silloin toisten syyttäminen voi tuntua helpommalta.
Piispa päätti saarnansa voimakkaaseen evankeliumin julistukseen:
”Itsensä on hyvä tuntea, tiedostaa ja tunnustaa – nähdä itsensä oikeassa valossa. Mitä tahansa itsessäsi paljastuu ja nousee pintaan – kipua, syntiä, häpeää, rujoutta, Jumala ei käännä sinulle selkääsi. Hänen armonsa on sinua varten. Hän tulee rinnallesi ja katsoo sinua suoraan silmiin. Kuinka kauas oletkaan joutunut Jumalasta – joko publikaanien ja porttojen tavoin tai kansan vanhinten tavoin – et koskaan ole liian kaukana. Hyvä sanoma Kristuksesta vakuuttaa sinulle, että Hän meni ristille juuri sinun rikkomuksesi tähden. Tämä sanoma Jumalan armosta on totta tässä ja nyt. Jumalan edessä tulet nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi. Olet yksilönä hyväksytty pysyvästi. Sitä sanotaan armoksi.”
