Yhä useampi elää henkisesti etäällä kirkosta ja uskosta, mutta samaan aikaan joka neljäs suomalaisnuori sanoo olevansa uskonnollisempi kuin vanhempansa.
– Uskolla on aina juuret ja siivet. Se elää ajassa ja paikassa, sanoo käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelä Itä-Suomen yliopistosta.
– On perheitä, joissa uskonnollisuus on vakaata sekä perheitä, joissa uskonnollisuus heikkenee sukupolvien myötä. On myös perheitä, joissa uskonnollisuus lisääntyy nuorissa sukupolvissa. Lisäksi on sellaisia perheitä, joissa on monimutkaisia kehityskulkuja.
Tervo-Niemelä muistuttaa, että yksittäisen perheenjäsenen tulkinta voi erota sisaruksen tulkinnasta.
– Puhe uskosta saattaa samaan aikaan olla toiselle rohkaisevaa, kun taas toiselle tuomitsevaa tai merkityksetöntä.
Nykyisin joka neljäs suomalaisnuori sanoo olevansa uskonnollisempi kuin vanhempansa.
– Tämä jää usein varjoon, kun yleisesti puhe keskittyy kaikissa Pohjoismaissa näkyvään trendiin, kirkollisuuden heikentymiseen. Perheitä, joissa luetaan iltarukous, on yhä vähemmän.
Ikä myös muuttaa uskoa eli usko ei nuorena ole samantyyppistä kuin vanhana.
– Moni on kuvannut uskoaan nuorena mustavalkoiseksi. Silloin he tiesivät ehdottomasti, mikä oli oikein ja väärin. Iän myötä uskoon tulee eri värejä tai se muuttuu harmaammaksi. Ehdottomuutta on vähemmän, epävarmuuden sietämistä enemmän.
– Nuorempana oli helpompi antaa varmoja, valmiita vastauksia sekä evankelioida. Iän myötä uskosta tulee moniulotteisempaa ja hiljaisempaa, hyväksyvämpää.
Tervo-Niemelän mukaan ihmiset ajattelevat eri tavoin siitä, mitä usko ytimeltään on.
Jättäytyvät ihmiset elävät uskon varassa, kokemusten kannattelemina tai uskoon kiinni kasvaneina. Sitoutuville ihmisille on ominaista kuuliaisuus kirkolle tai sille järjestölle, jonka kokee hengelliseksi kodikseen. Ajattelevat, järkeilevät ja pohtivat ihmiset pyrkivät puolestaan löytämään oikean opin ja pysymään siinä. Tähän joukkoon kuuluu myös niitä, jotka tahtovat valjastaa uskon palvelemaan elämää.
– Kun mietimme uskoamme, kannattaa muistaa perheen, yhteisön ja yhteisöllisyydenkin rooli. Kannustan tekemään sukupuun uskonnon näkökulmasta! sanoo Tervo-Niemelä.
Ketkä ovat olleet suvussa uskon vaalijoita ja siirtäjiä? Miten he ovat toimineet?
Ketkä ovat tehneet toisin ja miksi?
Millä tavoin itse tahtoisit tulla luonnehdituksi tällaisessa sukupuussa?
