Uskon tie on jokaisella omanlaisensa. Se kävi ilmi, kun Ilkka Enkenberg, Mari Parkkinen, Lasse Simpanen ja Kati Tervo-Niemelä muistelivat omaansa.
Nelikko oli yleisön edessä Lahdessa Sanan Suvipäivillä, jossa paneelikeskustelua johti Sana-median päätoimittaja Ilkka Enkenberg.
Hän itse kertoi saaneensa kristinuskon ”jo äidinmaidossa”.
– Matkan varrella olen pysähtynyt ihmettelemään, pohtimaan ja kyseenalaistamaan uskoa, mutta mitään dramaattista muutosta ei mihinkään suuntaan ole tullut.
Ymmärrystä on kuitenkin vuosien edetessä tullut siitä, että uskossa on kyse ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta, ei opista tai rakenteesta.
– Kyse on myös jostain isommasta, Luojan ja luomakunnan välisestä suhteesta. Itse olen yksi jyvänen siellä luomakunnassa.
Kulmat ovat pyöristyneet
Piispa Mari Parkkinen luonnehti uskonsa muuttuneen aika radikaalisti:
– Koin 25 vuotta sitten hengellisen heräämisen. Olen heiluttanut lippuja, jakanut traktaatteja ja kutsunut kaduilla ihmisiä kuulemaan Jeesuksesta. Ehkä tämä piispallinen virka on tehnyt minut aika rauhalliseksi, tuumasi Parkkinen hymyillen.
Piispa kertoi kokeneensa uskon tiellään eri vaiheita – hiljaisia hetkiä, sielun pimeyttäkin, jolloin tuntui, ettei Jumala kuule.
– Nyt usko on vakaata kallio-tasaisuutta.
Nuorisotyöntekijä Lasse Simpanen Lahden Joutjärven seurakunnasta kuvaili itseään ja uskoaan kuutioksi, jota on pyöritelty elämän erilaisilla pinnoilla.
– Kulmat ovat pyöristyneet, kuutio on ottanut vähän osumaakin. Toivon, että siinä on jäljellä muotoa. Ääriajattelua ja mustavalkoisuutta on karissut pois.
– Usko on nykyisin osa identiteettiäni; ei niinkään sitä mitä teen, vaan sitä mitä olen.
Kokemusten kannattelema
Käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelä Itä-Suomen yliopistosta kuvasi uskoaan kokemusten kannattelemaksi.
– Moni läheinen ihminen menehtyi samaan aikaan, kun mieheni sairasti ja kuoli. Tytär oli silloin kakkosluokalla ja ajatteli hautaustoimiston Eskon olevan perheenjäsenemme!
Kokemus elämän rajallisuudesta on muistuttanut, ettei täällä pärjätä yksin.
– Niissä hetkissä on saanut kokea vahvaa läsnäoloa ja jotain sellaista, jota ei tunne tavallisessa arjessa.
Niin koki hänen miehensäkin.
– Hän sanoi paria päivää ennen kuolemaansa: ”Kyllä toivoisin, että papit tietäisivät jotain siitä Jumalasta, jonka tunnen nyt.”
