Olet turvassa

 

”samoin me olemme yksi ruumis Kristuksessa mutta olemme kukin toistemme jäseniä” (Room. 12:5).

Jeesuksella Krituksella on maan päällä oma ruumis, Hänen seurakuntansa. Tuohon ruumiiseen kuuluu kansallisten tai tunnustuksellisten rajojen yli jokainen, joka on kuullut evankeliumin ja ottanut sen vastaan. Evankeliumin vastaanottaminen on Kristuksen vastaanottamista syntien sovittajana ja Pelastajana.

Oikeus Sanaan_SEKLkesäkeräys1kk_vuosisop

Pää on ottanut vastuulleen jokaisen jäsenen. Jeesus Kristus on ottanut itselleen omiensa synnit, epäonnistumiset ja heikkoudet. Samoin Jeesus on lahjoittanut jäsenilleen kaiken sen siunauksen, minkä Hän itse omistaa.

Pää huolehtii jäsenistään. Jeesus tarjoaa jokaiselle elimelleen kaiken sen turvan, rakkauden ja voiman, jota he tarvitsevat.

Vaikka ruumis on alhaalla monenlaisessa paineessa, pää on kirkkaudessa taivaassa. Kirkkaudestaan käsin Jeesus on sitoutunut vastaamaan ruumiistaan. Koska jäsenet ovat kirkastetun Kristuksen omia, ei mikään mahti maailmassa voi repiä heitä irti ruumiista.

Sinä olet siis yhtä hyvässä turvassa kuin Kristus itse on!

Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.