Murheet ja villihevosen vapaus

 

”Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen” (1. Piet. 5:7).

Ikääntynyt apostoli Pietari tiesi kirjettään kirjoittaessaan loppunsa häämöttävän. Itseasiassa historia kertoo, että kirjeen ja Pietarin marttyyrikuoleman välissä oli vain 3 vuotta.

IK-opisto (vuosisop) neliöb.17.-30.1.MJa

Pitkä elämä Jeesuksen yhteydessä oli luonut tietyt hengelliset, vankat vakaumukset. Pietari halusi painottaa elämäänsä jatkaville kristityille, että Jeesus oli todellinen ja Häneen kannatti luottaa kaikissa olosuhteissa. Erityisesti ahdingoissa – Jeesus ei väistyisi niissäkään kenenkään viereltä.

”Heittäkää kaikki murheenne” on hurja lause. Mietin hetken omia murheitani ja ongelmiani ja sitä aikaa, mitä käytän niiden työstämiseen joka päivä. Ne tahtovat työntää minut pimeyteen, täyteen epätoivoon ja -uskoon.

Pahinta ovat ne ongelmat ja murheet, joista ei näytä olevan mitään ulospääsyä. Uskallanko vieläkään antaa niitä Jeesukselle, uskallanko ajatella, että Hän todella haluaisi ottaa ne omille hartioilleen ja antaa minulle vapauden?

”Hän pitää teistä huolen” kirjoitettiin aikanaan syvällä rintaäänellä. Pietari oli kulkenut läpi tulen ja veden, kokenut kirkkautta ja alleen rusentavaa ristiä ja silti kaiken sen keskellä hän huomasi, että Isä ei hylännyt eikä kääntänyt päätään sivuun.

Seuraavassa jakeessa Pietari varoittaa meitä joutumasta Saatanan hotkaisemaksi. Hänen mukaansa vihollinen oli joka hetki valmiina syyttämään ja lisäämään reppuumme painoja, joiden alle lyyhistymme ja samalla vajoamme häpeään.

Sinä, joka luet tämän kirjoituksen, ehdotan sinulle seuraavaa haastetta: ollaan hetki yhdessä hiljaa ja annetaan edessämme virrata kaikki pienet ja mahdottoman suuret murheemme ja pelkomme. Samoin myös epäonnistumisemme, lankeamisemme ja toivottomat kiusausten kierteet.

Pakataan ne kaikki siististi kuin mielemme muuttolaatikkoon ja annetaan ne lyhyessä rukouksessa Jumalalle, Isälle, joka pyytää niitä itselleen.

Uskoisitko, jos lupaisin, että Isä ottaa muuttolaatikkosi pöydälleen, nostaa sieltä jokaisen sinut ontuvaksi saavan paketin ja ilmoittaa ilman vastaväitteitä hoitavansa niistä jokaisen?

Murheiden ei vaan antaminen, vaan jopa pois heittäminen Isän käsiin tarkoittaa, että meidän reppumme muuttuvat kevyiksi.

Miltä tuntuisi jälleen – ehkä vuosien jälkeen – kirmata vapaana vihreillä niityillä kuin villihevonen? Kokeile, se on sitä elämää, johon sinua kutsutaan!

”Isä, tässä ovat murheidemme summa kuin suuressa laatikossa. Me annamme ne nyt Sinulle, sillä Sinä olet ainoa, joka jaksat ne kantaa ja joka osaat ratkaista niistä jokaisen. Anna meille luottamusta ja keveyttä, anna meille sitä vapautta, joka pulppuaa vain Sinun valtakunnastasi”

Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.