Sukupuolittunut vaino haavoittaa: ”Minua kohdeltiin kuin eläintä”

 
Naisen kasvot kuvattuna sivusta hämärässä huoneessa, ikkunan edessä.

Kristittyjen naisten kohtaamat hirveydet ja väkivaltaiset tilanteet ovat usein yhteydessä ympäristön turvattomuuteen. Kuvituskuva.

Open Doorsin raportti paljastaa, että väkivalta ja turvattomuus ovat koko ajan läsnä sukupuolittuneessa uskonnollisessa vainossa.

[Sisältövaroitus: Jutun alussa käsitellään hyökkäystä, mikä voi aiheuttaa epämiellyttäviä tunteita tai ahdistusta. Huomioithan omat rajasi.]

4. toukokuuta 2023, päivä Intian Manipurin osavaltiossa tapahtuneen kuki- ja meitei-heimojen väkivaltaisen yhteenoton jälkeen, videolle tallentuu raaka painajainen. Videolla näkyy kaksi kristittyä kuki-heimoon kuuluvaa naista, kutsumme heitä Gloryksi ja Mercyksi.

Kotimaa neliöb. 30.9.-6.10.

Naiset on pakotettu kulkemaan alasti meitei-heimolaisten muodostaman suuren joukon läpi, väitetysti heti joukkoraiskauksen jälkeen. ”Minua kohdeltiin kuin eläintä”, yksi uhreista kertoo. Sekä Glory että Mercy joutuivat pakenemaan kotoaan ja piilottelemaan yhteisöltään.

Naiset on pakotettu kulkemaan alasti meitei-heimolaisten muodostaman suuren joukon läpi, väitetysti heti joukkoraiskauksen jälkeen.

Eri puolilla maailmaa Gloryn ja Mercyn kaltaisten kristittyjen naisten kohtaamat hirveydet ja väkivaltaiset tilanteet ovat usein yhteydessä ympäristön turvattomuuteen.

Open Doors julkaisi hiljattain uuden sukupuolittuneeseen uskonnolliseen vainoon keskittyvän tutkimuksen. Se paljastaa, kuinka turvattomuus, väkivallan pelko, uskonnollisesti motivoitunut väkivalta, aseelliset konfliktit ja rikollisuuteen liittyvä väkivalta yhdistyvät jo olemassa olevaan haavoittuvuuteen ja pahentavat sukupuolittuneen uskonnollisen vainon muotoja. Päätös seurata Jeesusta tuo yhden haavoittuvuuden lisää.

Raportin mukaan alueilla, joilla kristittyjen vaino on laajalle levinnyttä, väkivalta yleistyy ja vainot lisääntyvät ruokkien toinen toisiaan. Vaikka mikään paikka ei ole koskaan täysin turvallinen, Open Doorsin 2024 World Watch List -vainoraportin kristityille vaarallisimmista 50 maasta 21 maassa kristityt kärsivät turvattomuudesta ja pelkäävät väkivaltaa.

5 tärkeintä huomiota:

Huomio 1:

Turvattomilla ympäristöillä on merkittäviä seurauksia. Kolme yleisintä ja vahingollisinta näistä ovat

  1. köyhtyminen,
  2. pakolaiseksi joutuminen, kun ihmisten täytyy paeta kodeistaan konfliktien, väkivallan, katastrofien tai muiden vastaavien tilanteiden vuoksi ja
  3. väkivallan muuttuminen normaaliksi.

Huomio 2:

Pakolaisuus vaikuttaa merkittävästi uskonnollisiin vähemmistöihin. Lokakuussa 2023 asiantuntijat kertoivat tapauksesta, kuinka Pohjois-Nigeriassa fulani-heimoon kuuluvat militantit hyökkäsivät yhdentoista naisen kimppuun ja raiskasivat heidät.

Naiset olivat olleet etsimässä polttopuita vain muutaman kilometrin päässä maan sisäisten pakolaisten leiristä. He ja heidän perheensä olivat joutuneet pakenemaan alun perin, koska fulanimilitantit hyökkäsivät heidän kyläänsä.

Nämä naiset ovat erityisen haavoittuvia seksuaaliselle ja sukupuolittuneelle väkivallalle sekä sukupuolensa että etnis-uskonnollisen yhteisön jäsenyytensä vuoksi.

Huomio 3:

Konflikteihin liittyvä seksuaalinen väkivalta on aina laajalti läsnä. Seksuaalista väkivaltaa käytetään aseena sodassa, ja se on epäsuorasti seuraus yhteiskunnan epävakaudesta. Esimerkkejä konflikteissa esiintyvästä seksuaalisesta väkivallasta ovat raiskaukset, seksiorjuus, pakottaminen prostituutioon, vasten tahtoa raskaaksi saattaminen, pakkoabortit, pakotettu sterilisaatio ja pakkoavioliitot.

Open Doorsin alueellinen asiantuntija huomauttaa, että Kamerunin aseellisten konfliktien alueilla uskonnolliset jännitteet jatkuvat ja kristittyjen todennäköisyys joutua väkivallan ja hyväksikäytön uhreiksi on kasvanut.

”Erityisesti Kamerunissa kristillisen yhteisön naispuoliset jäsenet ovat haavoittuvia ja vaarassa joutua pakotetuiksi avioliittoon. Pakkoavioliittoja käytetään pelotteluun ja näiden haasteellisten alueiden hallitsemiseen.”

Huomio 4:

2024 World Watch List-vainoraportin 50:stä maasta 39:ssä maassa miehillä ja pojilla on kohonnut riski joutua uskontoon liittyvän fyysisen väkivallan uhreiksi.

Esimerkiksi Kongon demokraattisessa tasavallassa turvattomuus ja väkivallan pelko ovat yhteydessä jatkuviin kristittyjä kohtaan suunnattuihin hyökkäyksiin. Kristittyjä miehiä ja poikia rekrytoidaan militanttiryhmittymiin, mutta heitä myös kaapataan ja tapetaan.

Huomio 5:

Tänä vuonna World Watch List -vainorapotin maista 84 prosentissa kristityt naiset ja tytöt ovat vaarassa joutua uskonnollisesti motivoituneiden pakkoavioliittojen kohteiksi. Pakkoavioliitot ovat riiston ja hallinnan muotoja ja monissa tapauksissa erottamattomasti kytköksissä seksuaaliseen väkivaltaan. Näitä keinoja käytetään estämään kristittyjä naisia ja tyttöjä seuraamasta kristillistä uskoa ja seurakunnan lamauttamiseksi.

Joissain alueilla MalissaKongon demokraattisessa tasavallassaKirgisiassa ja Mosambikissa kristittyjä naisia ja tyttöjä kaapataan ja pakkonaitetaan sotilaille ja muille ei-kristityille, usein muslimimiehille.

Kautta Lähi-idän ja osissa Pohjois-Afrikkaa kristityiksi kääntyneet naiset ja tytöt ovat vaarassa joutua pakotetuiksi avioitumaan ei-kristityn uskonnollista auktoriteettia omaavan miehen kanssa. Toiveena on, että omaan uskontoonsa sitoutuneen miehen vaikutuksesta nainen luopuisi kristillisestä uskostaan.

Tuki tuo uhreille toivoa

Vaikka sukupuolittunut uskonnollinen vaino haastaa edelleen kristittyjä naisia ja miehiä, jotka ovat tehneet riskialttiin päätöksen seurata Jeesusta, Jumalan seurakunta ympäri maailmaa palvelee vainottuja kristittyjä. Heitä autetaan kohtaamalla heidän fyysisiä, henkisiä ja hengellisiä tarpeitaan.

Esimerkiksi Open Doorsin Nigeriassa toimiva Shalom Trauma Center tarjoaa pitkäaikaista tukea traumaattisten kokemusten uhreille sekä antaa halukkaille seurakuntien johtajille traumaterapiakoulutusta.

Ijanada tuli Shalom Trauma Centeriin oltuaan melkein neljä vuotta islamistisen terroristijärjestö Boko Haramin vankina.

Open Doorsin paikalliset yhteistyökumppanit ovat luotettavia ja heidän on usein helppo päästä trauman kohdanneen yhteisön luokse. Heillä on ainutlaatuiset valmiudet ymmärtää uskonnollisten vähemmistöjen tarpeita, mukaan lukien heidän psykologisia ja hengellisiä tarpeitaan. He työskentelevät enenevissä määrin molempia sukupuolia huomioivalla tavalla, joka tuo toivoa sekä miehille että naisille.

Ijanada, kristitty nainen, tuli Shalom Trauma Centeriin oltuaan melkein neljä vuotta islamistisen terroristijärjestön Boko Haramin vankina. Hän kertoo löytäneensä Shalom Trauma Centeristä uuden elämän.

”He rohkaisivat meitä ja opettivat meille vilpittömästä anteeksiannosta ja kuinka päästää irti. Haluan sanoa kiitos. Antakoon Jumala jatkossakin viisautta saavuttaa monia muitakin. Olen tullut kohdatuksi ja olen antanut anteeksi.”

Lue lisää sukupuolittunutta vainoa käsittelevästä tutkimusraportista.

 

Katso video

 
Lahjoita A