Kirjoittanut
Suomen teologisen instituutin pääsihteeri ja Perusta-lehden päätoimittaja.Nykyään kiistellään aika usein sanoista. Aikamme ajattelussa sanat eivät niinkään kuvaa todellisuutta, vaan rakentavat sen. Siksi keskeisiä käsitteitä pyritään dekonstruoimaan eli purkamaan, jolloin niille annetaan uusi sisältö, joka edistää dekonstruktiota harrastavan tahon tavoittelemia päämääriä. Dekonstruktion tavoitteena on päästä tavoiteltuihin päämääriin ilman asian viemistä virallisiin päättäviin elimiin, joissa muutokset eivät välttämättä menisi läpi.
Jokainen ajattelee kielensä välityksellä. Jos haluat muuttaa ihmisten ajattelua, sinun täytyy muuttaa kieltä. Siksi kysymykset siitä, mitä saa sanoa ja mitä ei, sekä mitä sanoja saa mistäkin ilmiöstä käyttää ja mitä ei, ovat niin keskeisiä. Niiden avulla pyritään – ei enempää eikä vähempää – kuin kontrolloimaan sitä, mitä ihmiset ajattelevat.
Hyvä esimerkki on kysymys samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Koko asia markkinoitiin suurelle yleisölle tasa-arvoisena avioliittolakina. Tällöin oli jo muutettu avioliiton määritelmää. Enää ei kysytty, mitä avioliitto on, vaan sen korvasi kysymys, kenellä on oikeus avioliittoon. Kun uusi avioliittokäsitys esiteltiin lainsäätäjille, oli terminologinen muutos jo pitkällä. Vasta sitten kun termi ”avioliitto” oli uudelleenmääritelty, oli muutos mahdollista ajaa läpi.
Lain jälkeen löydämme itsemme tilanteesta, jossa suomen kielessä ei ole enää sellaista käsitettä, joka yksiselitteisesti ja pelkästään tarkoittaisi miehen ja naisen välistä suhdetta, johon lähtökohtaisesti sitoudutaan koko elämän ajaksi. Näin avioliiton perinteinen määritelmä on purettu. Kun nykyään puhutaan avioliitosta, sillä tarkoitetaan jotain ihan muuta. Meidän ei ole enää mahdollista kuvata yksinkertaisella sanalla raamatullista käsitystä avioliitosta. Sanojen merkityksen muuttamisen kautta sanojen alun perin kuvaama todellisuus poistuu ihmisten mielistä. Tällä tavoin sanojen uudelleenmäärittelyllä muutetaan ihmisten ajattelua.
Sanojen uudelleenmäärittelyä pyritään tekemään myös kirkon sisällä. Esimerkiksi kirkolliskokous keskusteli toukokuussa pitkään evankelioinnista. Keskustelussa huomattiin, että evankelioinnin käsitteestä ei ole yksimielisyyttä. Joillekin evankeliointi tarkoitti lähes mitä tahansa, mitä kirkko tekee, kun taas toiset pitäytyivät perinteisemmässä määritelmässä, jonka mukaan se on kristillisestä uskosta osattomien tavoittamista kristillisellä evankeliumilla. Tässäkin keskustelussa näemme, että juuri sanojen määritelmillä halutaan muuttaa asioita ja vaikuttaa lopputulokseen.
Ylipäätään jos johonkin kristilliseen oppiin tai käsitykseen halutaan kajota, sitä ei useinkaan tehdä suoraan, vaan pureutumalla sanojen merkitykseen ja muuttamalla niitä. Ideana on, että sanatasolla sitoudutaan kirkon opin perinteisiin muotoiluihin, mutta niistä irtaudutaan ajatuksen tasolla vaihtamalla sanojen merkitykset toisiksi. Näin tutuilla sanoilla viestitään täysin erilaista ajattelua kuin aiemmin. Tämä on hyvin salakavalaa vallankäyttöä. Siksi kannattaa olla hereillä kun sanojen merkityksestä keskustellaan.
