Jeesuksen ylösnousemus on historian suurin ja vaikuttavin uutinen. Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus ovat kristillisen uskon perusta ja sisältö.
Lehtori Liisi Jokiranta kirjoittaa pääsiäisen sanomasta ja siitä, mitä se merkitsee meille. Kirjoitus on lyhennelmä Jokirannan artikkelista tämän viikon Uuteen Tiehen.
”Jokainen meistä on seisonut avoimella haudalla, jonne joku läheisistämme on juuri laskettu. Se hetki tuntuu äärettömän pahalta ja vaikealta, lopulliselta. Olemme menettäneet rakkaan ihmisen ja suremme sitä vielä kauan hautajaisten jälkeenkin. Joiltakin kyyneleet eivät tahdo loppua ollenkaan.
Pääsiäinen antaa pimeyteemme valon ja ikäväämme toivon. Rakkaamme ei sittenkään ole haudassa. Siellä on vain hänen maallinen majansa odottamassa ylösnousemuksen päivää, mutta hänen henkensä on jo Herran luona.
Sanoihan Jeesus rikolliselle, joka viereisellä ristillä katui syntistä elämäänsä ja turvautui häneen: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” Saman asian Jeesus sanoi veljensä menettäneelle Martalle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” Viimeinen henkäys, ja ruumiimme kuolee, mutta silti me elämme Jeesuksen kanssa paikassa, jota sanotaan paratiisiksi.
Ylösnousemus tuo toivon
Meillä on perusteltu ylösnousemustoivo, koska Jeesus on noussut kuolleista ensimmäisenä. Hänen ylösnousemisensa sinetöi sen työn, jonka hän teki meidän puolestamme Golgatan ristillä. Jos hänen tuhkansa olisi Israelin mullassa tänä päivänä, ristillä olisi kuollut vain tavallinen ihminen, vaikkakin poikkeuksellinen opettaja ja ihmisten auttaja. Mutta ruumista ei ollut haudassa!
Ilman Jumalaa, joka on tullut Jeesuksessa ihmiseksi, joka on kuollut syntiemme tähden ja noussut ylös meidän vanhurskauttamisemme tähden meillä ei olisi syntien anteeksiantamusta, ei yhteyttä Jumalan kanssa, ei iankaikkista elämää, ei toivoa. Paavali sanoo asian hyvin suorasukaisesti: ”Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista. – – Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. – – Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.”
Kuolema on voitettu
Kuoleman edessä tai sen läheisyydessä jokainen kokee sen vihollisena, joka vie lopulta saaliinsa, vaikka kuinka rukoilisimme, itkisimme ja toivoisimme. Kuolema on viimeinen vihollisemme. Se on syntiinlankeemuksen seurausta, joka seuraa kintereillämme. On kuitenkin yksi, joka on voittanut kuoleman, Jeesus Kristus. Hänessä mekin olemme kuoleman voittajia. Kuolema ei ole viimeinen sana vaan elämä, sillä kuolemassa meille avautuu uusi elämä, jossa ei enää ole syntiä, kipua eikä kyyneleitä.
Paavali kirjoittaa filippiläisille: ”Elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto.” Sama mies, joka sanoo kuolemaa viholliseksi, sanoo sitä myös voitoksi. Se on voitto jokaiselle, jonka sydämelle on avautunut evankeliumi eli syntien anteeksiantamus Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen varassa.
Elämällä on mielekkyys
Jeesuksen ylösnousemuksella on merkitystä meille henkilökohtaisesti juuri nyt. Se antaa elämällemme mielekkyyden olosuhteistamme riippumatta. Me emme kulje vain kohti kuolemaa vaan kohti iankaikkista elämää, joka alkaa sydämessämme jo täällä ajassa.
Voimme olla sairaita, työkyvyttömiä, yksinäisiä, syrjäytyneitä, mutta elämämme ei ole merkityksetön. Voimme tehdä mittavan elämänkaaren ja jättää jälkemme ihmiskunnan historiaan, mutta kuoleman rajalla hienoimmankin elämän rikkaus, kunnia ja loisto katoavat. Tapahurskaus tai ihmeelliset kokemukset, joihin on pannut turvansa, osoittautuvat vihollisen ansaksi. Toivo, joka on rakennettu näkyväisen varaan, haihtuu tyhjiin. Ilman Jeesusta edessä on vain pimeys ja toivottomuus. Ihmisen todellinen toivo on Jeesuksen kuolemassa syntiemme sovitukseksi ja hänen ylösnousemisessaan taivaan avautumiseksi. ”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”.