Kristinuskon merkitys Suomen historiassa – Kristinusko toi tullessaan vapauden kohtalonuskosta, epätoivosta, tarkoituksettomuudesta ja henkivaltojen pelosta

Kuva: Istockphoto

Kristinuskolla on ollut samanlainen merkitys Suomelle kuin kaikille muillekin maille ja kansoille, joiden keskuudessa se on vaikuttanut. Siksi on syytä lähteä siitä, mitä kristinusko tullessaan toi saapuessaan Suomeen.

Teksti Timo Junkkaala

Amerikkalainen ortodoksifilosofi ja -teologi David Bentley Hartin mukaan kristinuskon tulo oli niin merkittävä asia, että voidaan sanoa sen olleen ainoa todellinen vallankumous, joka ihmiskunnan historiassa on koskaan tapahtunut.

Kristinusko merkitsi Hartin mukaan valtavaa ajatuksen, tunteiden, kulttuurin, moraalin ja hengellisen käsityskyvyn muutosta. Se toi vapauden kohtalonuskosta, epätoivosta, tarkoituksettomuudesta ja henkivaltojen pelosta.  Kristinusko horjutti antiikin yhteiskunnan julmia rakenteita ja toi lähimmäisenrakkauden ja sellaisen moraalisen yhteisön, jollaista ei ollut koskaan ollut. Kristinusko antoi kaikille ihmisarvon. Se lopetti lasten ja sairaiden heitteillejätön. Seurakunnassa orjat ja isännät olivat samanarvoisia ja köyhistä pidettiin huolta.

Olemme niin kauan eläneet kristinuskon vaikutuspiirissä, että olemme unohtaneet, että se hyvä, mitä meillä on, on kristinuskon tuomaa.

Vastustajatkin tunnustivat kristinuskon merkityksen

Ruton aikana kristityt hoitivat sairastuneita, joita muut ajoivat pois kodeistaan. Keisari Julianukselta, joka pyrki palauttamaan Rooman vanhan uskonnon ja syrjäyttämään kristinuskon, on säilynyt mielenkiintoinen kirje vuodelta 362 jKr. Siinä hän valittaa eräälle vanhan roomalaisen uskonnon ylipapille sitä, kuinka kristittyjen toiminta edistää kristinuskon suosiota.

Kristinuskon tai ”ateismin”, kuten hän kristinuskoa kuvasi, leviämistä oli hänen mukaansa eniten edistänyt ”galilealaisten (siis kristittyjen, Jeesus oli Galileasta) ystävällisyys muukalaisia kohtaan, vainajien haudoista huolehtiminen ja heidän hurskas elämänsä, niin teeskenneltyä kuin se onkin”. Hän jatkoi, että ”onhan häpeällistä, että kun yhdenkään juutalaisen ei koskaan tarvitse kerjätä ja kun jumalattomat galilealaiset ruokkivat omien köyhiensä lisäksi meidänkin köyhämme, kaikki näkevät, etteivät meikäläiset saa meiltä apua.”

Keisaria kiusasi se, että kristityt saivat ihmisten myötätunnon puolelleen auttamisellaan. Julianus kantoi huolta siitä, että kristittyjen ihmisrakkaus edisti heidän uskontonsa leviämistä. Tällainen oli siis vastapuolen tunnustus kristityistä.

Kirkon voima oli sen sanomassa. Se lupasi ja antoi enemmän kuin vanhat uskonnot: anteeksiannon pahoista teoista ja kuolemanjälkeisen elämän. Juuri usko siihen, että kuolema on voitettu ja että Jeesukseen uskoville on luvassa ikuinen elämä taivaassa, rohkaisi kohtamaan sekä vainoja että ruttoon sairastuneita.

Suomesta tuli rajamaa, mutta osa länttä

Kristinusko muutti vähitellen koko Euroopan. Munkkien lähetystyön seurauksena kristinusko levisi kohti pohjoista. Luostareista tuli lähetystyön, sosiaaliavun ja sivistyksen keskuksia.

Kauppayhteydet ja viikinkiretket toivat Suomeen kristinuskon vaikutuksia joidenkin tutkijoiden mukaan jo 600-luvulla. Viimeistään 800-luvulta on hautalöydöissä merkkejä uuden uskonnon vaikutuksista. Niinpä Ruotsissa kuninkuutta tavoittelevan Eerikin ja hänen mukanaan Suomeen tulleen piispa Henrikin matkassa noin vuonna 1155 oli enemmänkin kysymys Varsinais-Suomen liittämisestä Ruotsiin ja kristillisen kirkon vakiinnuttamisesta kuin uuden uskonnon tuomisesta.

Usko haltijoihin ja maahisiin, joita piti lepyttää taikojen ja loitsujen avulla, väistyi kristillisen sanoman tieltä. Vanha rukous ”Anna Antti ahvenia, Pekka pieniä kaloja” osoittaa, että kristinuskon vaikutukset saattoivat ensin sekoittua perinteiseen uskonnollisuuteen. Pian kuitenkin Ukko ylijumala, Ahti ja Tapio väistyivät kristillisen sanoman tieltä.

Suomesta muodostui jo tuolloin lännen ja idän rajaamaa, johon kristinuskokin tuli kahdesta suunnasta. Ortodoksinen vaikutus saattoi olla aluksi vahvempi, mutta ns. Hämeen ja Karjalan ristiretkien vaikutuksesta lännen ja siis Rooman kirkon vaikutus tuli merkittävämmäksi.

Kun Eurooppa virallisesti jakautui vuonna 1054, Suomesta tuli Karjalaa lukuun ottamatta osa länttä. Tällä oli Suomelle meidän aikoihimme saakka ulottuva merkitys. Jos Suomi olisi jäänyt ortodoksisen kirkon ja Venäjän vaikutuspiiriin, olisi hyvin mahdollista, että olisimme yhä osa suurta Venäjää.

Kristillinen keskiaika ja hankalat hämäläiset

Keskiajan ihminen eli kirkossa ei valtiossa, sillä kansallisvaltioita ei vielä ollut, on professori Simo Heininen todennut. Osana lännen roomalaiskatolista kirkkoa Suomi sai yhteyden eurooppalaiseen sivistykseen. Keskiajalla suomalaisia nuoria opiskeli Euroopan parhaissa yliopistoissa. Tänne tulivat myös fransiskaani- ja dominikaaniluostarit.

Kristinusko juurtui Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan 1200-luvulla. Hämäläisten kanssa oli hankalampaa. Paavi kirjoitti 1237 hämäläisten ”palanneen takaisin vanhan erhetyksensä petollisuuteen, että he hävittävät täydelleen Hämeestä Jumalan uuden seurakunnan istutuksen”. Katumajärvi Hämeenlinnan lähellä lienee saanut nimensä siitä, että siellä hämäläiset kävivät pesemässä kasteensa pois.

Vähitellen kirkon asema kuitenkin vahvistui. Ensimmäiset kirkot, jotka rakennettiin puusta, eivät ole säilyneet. Keskiaikaisia kivikirkkoja on yhä jäljellä noin 80.

Ruotsin itämaana, Österlandina, suomalaisista ei tullut maaorjia, mikä aivan ilmeisesti olisi ollut itäisen vaihtoehdon seuraus. Ruotsalaiseen järjestykseen ei kuulunut ihmisten omistaminen.

Usko puhdistui, kirkko köyhtyi  – ja elämä muuttui

Uskonpuhdistuksen vaikutus ulottui nopeasti Ruotsiin ja Suomeen. Sitä omantunnon vallankumousta, jossa armon sanoma vapautti kiirastulen pelosta, seurasi monenlaiset muutokset. Kustaa Vaasa näki tilaisuutensa tulleen ja täydensi valtion tyhjän rahakirstun kirkon aarteilla. Kirkko irtautui paavin vallasta, mutta sai kuninkaasta uuden käskijän.

Suomessa uskonpuhdistus toteutui rauhanomaisesti ilman väkivaltaa. Esivallan tuki mahdollisti uskonpuhdistuksen, mutta sen panivat toimeen kirkonmiehet.

Wittenbergissä Lutherin oppilaana opiskelleesta Mikael Agricolasta tuli Suomen uskonpuhdistaja ja suomenkielisen kirjallisuuden luoja. Tuli opiskella katekismusta, laulaa virsiä ja lukea kansan kielelle käännettyä Raamattua. Syntyi kansankielinen kulttuuri.  Eikä siinä kaikki. Luostarit suljettiin, pappien selibaatti murrettiin ja maallisen kutsumuksen arvo nousi.

On sanottu, että luterilaisuudelle tyypillinen arjen kutsumuksen pyhittäminen on ollut yksi vahvimmista maailmaa muuttaneista tekijöistä. Luterilaisuus on vaikuttanut syvästi pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden kehitykseen.

Suomalaisen koulun menestystarinalla on pitkät juuret

Kun ruotsalaissyntyinen Isak Rothovius tuli Turun piispaksi  vuonna 1627, hän sanoi tulleensa raakalaisten maahan, jossa rehottivat taikausko ja epäjumalanpalvelus. Hänellä oli selvä ohjelma tilanteen muuttamiseksi. ”Kaikessa pitää heidän (appien) pitämän ahkerat katekismuksen kuulustelut, eikä yhtäkään päästämän sakramentille, joka ei taida eli tahdo oppia kristinopin pääkappaleita… Eikä yhdenkään sallittaman tulla aviosäätyyn, ennen kuin he taitavat kristinoppinsa pääkappaleet.”

Tällä ohjelmalla saatiin aikaan ihmeitä. 1700-luvun puolivälissä arveltiin, ettei lukutaito ja uskonnonopetus ollut missään koko Ruotsissa niin korkealla tasolla kuin Turun hiippakunnassa. Liekö ollut missään koko maailmassa. Vuonna 1759 annettiin ohje, jonka mukaan vanhempia on sakotettava, jos 12 vuotta vanhempi lapsi on lukutaidoton.

Kirkko oli kansan opettaja. Uskonnonopetuksella oli keskeinen sija myös siinä kansankoulussa, jonka arkkitehtinä oli Uno Cygnaeus 1860-luvulla. Eikä ihme. Cygnaeus oli itsekin pappi, joka oli aiemmin työskennellyt muun muassa Alaskassa, jonne hän oli rakentanut ensimmäisen protestanttisen kirkon.

Kansallinen ja uskonnollinen herätys

Kansallisella herätyksellä ja uskonnollisilla herätysliikkeillä oli omat jännitteensä, mutta myös paljon yhteistä. Heränneiden kritiikki maailmallista elämänmenoa kohtaan sai Elias Lönnrotin ja J.L. Runebergin pitämään liikettä elämänkielteisenä lahkona ja J.V. Snellmanille Paavo Ruotsalainen tokaisi: Työ vilosohvit teette selvää ruamatusta kuin sika pottuhalmeesta.”

Samalla kun herätysliikkeet johtivat ihmisiä evankeliumin vapauteen ja muistuttivat kirkkoa sen varsinaisesta tehtävästä ja sanomasta, niillä oli voimakas vaikutus koko yhteiskuntaan. ”Luterilaisessa hengessä nuo liikkeet eivät hyväksyneet yhteiskunnan instituutioita ilman muuta annettuina vaan rohkenivat kritisoida myös pappien ja virkamiesten jumalatonta elämää. Taustalla oli itse asiassa kristinuskon syvin eetos, joka korosti ihmisen tasa-arvoisuutta Jumalan edessä.” (Timo Vihavainen)

Herätysliikkeet jäivät osaksi kirkkoa ja niiden merkitys oli niin suuri, että Suomen luterilaista kirkkoa on kutsuttu herätysliikkeiden kirkoksi.

Lönnrot ja Runeberg olivat myös merkittäviä virsirunoilijoita. Runeberg loi lisäksi klassisen kuvan suomalaisesta kristillisyydestä Saarijärven Paavossa, köyhässä ja sisukkaassa miehessä, jota usko Jumalaan auttoi jaksamaan ja joka omista ongelmista huolimatta oli valmis auttamaan toisia. ”Koetteleepi, vaan ei hylkää Herra.” Uskon varassa suomalaiset ovat kestäneet sodat, taudit ja katovuodet.

Mitä tapahtuu, kun kristinuskosta luovutaan?

Ortodoksisen Venäjän vallan alla vahvistui suomalaisten luterilainen identiteetti. Talvi- ja jatkosodassa taisteltiin paitsi isänmaan ja kodin myös uskonnon puolesta. Paasikiveä saateltiin syksyllä 1939 Moskovan junaan Lutherin virrellä Jumala ompi linnamme. Erityisesti presidentti Kyösti Kallio ja hänen Kaisa-puolisonsa rohkaisivat rukoilemaan ja luottamaan Jumalaan.

”Viime sotien kuvaukset ja analyysit ovat mielestäni antaneet uskonnollisuudelle kaiken kaikkiaan aivan liian vähäisen merkityksen.  Ilman sitä olisi vaikea kuvitella kansakunnan selviytymistä. Mitä vaihtoehto olisi merkinnyt, voidaan vain kuvitella.” (Timo Vihavainen)

Voisi luulla, että 1900-luvun ateistiset kokeilut Neuvostoliitossa, Kiinassa ja Natsi-Saksassa olisivat osoittaneet, mihin kristinuskosta luopuminen johtaa. Näin ei näytä kuitenkaan käyneen.

David Bentley Hart kysyy, mitä maailmalle nyt tapahtuu, kun ollaan luopumassa kristinuskosta. Yhä pyritään puolustamaan kristinuskon hedelmiä: ihmisarvoa, oikeudenmukaisuutta ja lähimmäisenrakkautta, mutta ei enää tunnisteta tai tunnusteta sitä perustaa, mistä se kaikki lähtee.

Paavi Benedictus XVI:n mukaan Eurooppa on tehnyt ”omatekoisen osittaisen aivokirurgian, jolla se on poistanut muististaan kristillisen historiansa”. Yksi Euroopan johtavista filosofeista, ateistiksi tunnustautunut Jürgen Habermas on todennut: ”Kristinusko, ei mikään muu, on perimmäinen perusta vapaudelle, omalletunnolle, ihmisoikeuksille ja demokratialle, länsimaisen sivilisaation tuntomerkeille. Vielä tänäkään päivänä meillä ei ole muita vaihtoehtoja. Me jatkamme itsemme ravitsemista tästä lähteestä. Kaikki muu on postmodernia jaarittelua.”

Timo Junkkaala

 

 

 

 

 

 

Elämä 2016 Artikkelibanneri 300×250