Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Hanna Ekola kertoo yksinäisyyden viiltävän syvimmin jouluna

 

”Kuolemassa itsessään ei ole mitään kaunista. Omaan suruuni on liittynyt kipua ja kauhua, mutta se ei poista sitä, että se on inhimilliseen elämään kuuluvaa. Minulle kiitollisuus on avautunut ihmeellisellä tavalla menetysten myötä”, sanoo Hanna Ekola.

Joulu on juhla, joka on täynnä rakkautta. Monelle joulu ja joulunaluspäivät ovat myös yksinäisyyden aikaa. Hanna Ekola menetti äkillisesti aviomiehensä joulun alla kymmenen vuotta sitten. Viiltävimmin hän on tuntenut yksinäisyyden jouluna.

Laulaja Hanna Ekola kertoo ymmärtäneensä vasta viime aikoina mikä merkitys luopumisella – pakotetullakin – voi olla.

– Minulla oli pitkään ajatus, voiko tästä selviytyä, voiko elämä jatkua. Oli nimenomaan selviytymiseen liittyvää pelkoa ja kauhua – kaikkea mahdollista, kertasi Hanna Ekola aviomiehensä Juha ”Lido” Salosen äkillisen menehtymisen jälkeisiä tunteitaan Jippu ja ihmisen ääni -ohjelmassa Radio Deissä tänään keskiviikkona.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

Mediassa on kirjoitettu Lidon ja Hannan parisuhteen olleen vuosisadan rakkaustarina, niin läheiset ja lämpimät puolisoiden välit olivat.

Rock-managerina, valokuvaajana ja muusikkona työskennellyt Lido Salonen, oli tunnettu hahmo musiikkipiireissä. Muun muassa Kalevala-yhtyeessä soittaneella Salosella oli aikanaan kanttia antaa potkut jopa Hurriganes-legenda Remu Aaltoselle.

”Linnanmäellä on tosi kiva käydä, mutta sinne ei pidä jäädä pyörimään liian pitkäksi aikaa, muuten menee pää sekaisin”, kuului Lidon motto kaikille musiikki- ja viihdemaailmassa julkisuuden keskellä töitään tekeville.

Jippu ja ihmisen ääni -ohjelmassa Hanna Ekola kertaa yhteisiä vaiheitaan Lidon kanssa, mutta ohjelman pääpaino on kuitenkin menetyksestä selviämisessä ja yksinäisyyden tunteiden käsittelyssä.

”Syvän surun keskellä lapsen suru jää helposti oman surun varjoon.”

– Alkuun toivo tuli hyvin pienistä asioista. Siitä, että joku toinen luotti siihen, että ”kyllä te tuon vielä klaaraatte”, kuvaili Hanna Ekola radiolähetyksessä tilannetta, jossa hän oli jäänyt kaksin tuolloin 10-vuotiaan poikansa kanssa keskelle alkutekijöissään olevaa perheen talonrakennusprojektia.

– Moni asia muuttui. Se ei ollut vain rakkaan ihmisen menetys vaan myös työparin menetys. Juha oli myynyt kaikki keikkani ja ollut käytännön asioiden hoitaja. Kaikki piti vähitellen ottaa itse haltuun.

Kymmenen vuoden jälkeen Hanna Ekola kokee voivansa nyt varovaisesti sanoa tuntevansa selviytyneensä.

– Alussa kipeä kohta oli se, että syvän surun keskellä lapsen suru jää helposti oman surun varjoon. Onneksi ympärillä oli paljon ihmisiä, jotka olivat tukena. Lapselle on kaikkein tärkein asia surun hetkessä sen asian hahmottaminen, onko hänen elämänsä turvassa.

Hannan pojan ensimmäiset kysymykset isänsä kuoleman jälkeen olivat kaikki käytännön läheisiä: ”Rakennetaanko me vielä se talo valmiiksi?”, ”Menetkö vielä uudestaan naimisiin?”, ”Asutaanko me vielä täällä?”

”Taivas kulkee tänä päivänä joulussa ihan eri tavalla mukana kuin ennen.”

– Turva on myös aikuiselle surussa yksi isoimpia asioita. Jos voi luottaa siihen, että elämä on jotenkin turvassa vaikean asian jälkeenkin, on helpompi selviytyä. Siinä uskolla on ollut merkitystä.

Hanna Ekola toteaa, ettei ikävä koskaan kokonaan katoa. Hän kuitenkin kuvaa surun taittumista siten, että siinä, missä suru asui aiemmin koko elämän talossa, nyt sillä on käytössään talosta ainoastaan yksi oman huoneensa.

– Se on vaatinut sen, että on kohdannut surun, suostunut sen syvään kipuun ensimmäisten vuosien aikana.

– Surulle pitää antaa tilaa ja aikaa niin kauan kuin se sitä vaatii. Se voi viedä monta vuotta. Minun kohdallani huomasin viiden vuoden kohdalla, että kipu on poissa, vaikka se välillä hetkittäin palaakin. Joulu on yksi niitä hetkiä. Toki olen jouluihminen ja pystyn jo joulusta nauttimaankin.

– Taivas kulkee tänä päivänä joulussa ihan eri tavalla mukana kuin ennen. Suuretkaan menetykset eivät ole horjuttaneet koskaan uskoani Jumalan hyvyyteen. Olen jotenkin realistina onnistunut ymmärtämään, että menetykset ovat osa elämää ja ne vain kuuluvat inhimillisen elämän osaan tässä ajassa.

Ihmisen ääni -ohjelmassa Jippu  ja Hanna Ekola muistelivat ensimmäistä kohtaamistaan, joka tapahtui jo 28 vuotta sitten. Jipun ollessa viisivuotias toimittajana työskennellyt Hanna Ekola  saapui Elorinteiden kotiin haastattelemaan Jipun isää, oopperalaulaja Jorma Elorinnettä.

Vuoden 2007 helmikuussa Hannan Ekolan juttukeikalle haastateltavaksi oli vaihtunut debyyttialbuminsa juuri julkaissut Jippu. Jutun kuvat otti Hannan edesmennyt aviopuoliso Juha ”Lido” Salonen.

Jippu ja ihmisen ääni – jakso uusitaan Radio Deissä tiistaina 18. joulukuuta kello Jakson voi kuunnella myös Radio Dein verkkosivuilla.

 

 

 

Meri-Tuuli Elorinne, Mervi Korkeala ja Jorma Elorinne perheen kodissa Vantaalla vuonna 1990. Kuva: Hanna Ekola.

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)

Aiheet