Terveellinen diakoniaruoka ravitsee kaikkein hädänalaisimpia Syyriassa

 
Nainen laittaa ruokaa ja hymyilee kameralle. Hänellä on päällään essu ja myssy.

Nariman Khouryn on yksi vapaaehtoisista, jotka palvelevat yksin ja turvatta jääneitä ihmisiä. ”Me työskentelemme vuoroissa, rakastamme ihmisiä ja tehdä hyvää.”

Miltä toivo konkreettisesti näyttää Lähi-idässä? Erään syyrialaiskirkon diakoniatyössä se rakentuu vapaaehtoisten välittämistä ruokatoimituksista ja rakkaudesta monin tavoin unohdetuille.

Ruuan tuoksu täyttää kirkon hallin. Tusinan verran naisia valmistaa jälleen päivittäistä diakonialounasta noin 150 vanhukselle. Ulkona on tulella paistettu kibbet, burgur-lammasjauheliha-sipulipyörykät. Keittiössä makea riisipuuro on valmista. Pian ensimmäiset ruokakuskit lähtevät kohti vastaanottajia.

”Me halusimme olla niiden vanhuksien rinnalla, joista kukaan ei välitä.” Tämä oli syy, kun Nariman Khouryn aloitti diakoniakeittiön Mar Eliaksen kreikkalaisortodoksisessa kirkossa al-Hwashissa. Tämä kirkko on yksi Syyrian Toivon KeskuksistaNazekin kanssa tämä nainen on vastuussa keittiön toiminnasta.

Perheniemi Neliöb. vko 3-4. MJa

”Tarve on valtava”

Nariman on suojannut hiuksensa kokin päähineellä. Hän esittelee keittiötä muiden naisten jatkaessa töitään. ”Me autamme avun tarpeessa olevia. Usein heidän lapsensa ovat lähteneet maasta, tai heillä ei ole lapsia. He ovat unohdettuja. Kahdesti viikossa heille viedään terveellistä ruokaa ilmaiseksi.”

”Tarve on valtava”, Nazek lisää Nariman puheeseen. ”Ilman tätä ruokaa näiden ihmisten tilanne olisi todella kurja. Mutta he eivät saa vain ruokaa. Lisäksi käymme heidän luonaan toiset kaksi kertaa. Kirkon projektissa on parikymmentä vapaaehtoista.”

Etualalla jotakin leivän kaltaista ruokaa paistumassa. Taustalla näkyy ihmisiä keittiössä.
Diakoniatyössä on kyse ruoka-avun ohella myös ihmisten kohtaamisesta. Monet ovat Syyrian sodan melskeessä jääneet yksin ilman perhe- tai paikallisyhteisön tukea.

Nariman ja Nazek ovat molemmat sairastaneet rintasyövän. ”Lääkärit kielsivät meiltä kaiken työn. Mutta kun teemme tätä työtä, kaikki väsymyksemme häviää”, sanoo Nazek. ”Tiedämme, mitä ihmiset joutuvat kestämään, koska olemme itsekin kärsineet.”

Sota vei turvan ja kodin

Naisten mukaan nykyinen tilanne on täydellinen vastakohta heidän elämälleen ennen 2011 alkanutta sotaa. ”Kaikkea oli tarpeeksi, mitään ei puuttunut, meillä oli hyvä elämä.”

Nariman menetti sodassa kaiken.

”Asuimme Homsissa. Siellä talomme tuhottiin. Mieheni on lääkäri ja minä olen apteekkari, mutta myös apteekki tuhottiin. Mieheni kidnapattiin ja häntä uhkailtiin. Menetimme kaiken ja tulimme tänne maan sisäisinä pakolaisina.”

”Asetuimme vanhempieni taloon, mutta meillä ei ollut edes mitään missä nukkua. Tiedän kuinka ihmiset kärsivät.”

Nuorten tulevaisuus sumea

Puhuessamme hän saa puhelun. ”Tähän minun on vastattava”, hän sanoo. Lopetettuaan puhelun hänen silmänsä täyttyvät kyyneleistä. Hän ottaa liinan laukustaan, lasit päästään ja kuivaa silmänsä. Hän huokaisee.

”Hän oli poikani. Hän vahvisti juuri onnistuneensa poistua maasta.” Kuten niin monet nuoret, hän ei nähnyt itsellään tulevaisuutta omassa maassaan.

”Vaikka omat tulot riittävät, niillä ei perusteta perhettä”, äiti selittää.

Kirkko ei halua ihmisten olevan riippuvaisia tästä heidän diakoniaruuastaan. Työikäiset perheet voivat anoa mikrolainaa, jolla voivat aloittaa oman yrityksen.

Kirkko on onnistunut investoimaan useisiin uusiin yrityksiin kuten sahaan ja metallipajaan. Yrittäjät alkavat maksaa lainaa takaisin kolmen kuukauden kuluttua.

”He joutuvat maksamaan takasin vain 20 % koko lainasta. Toivomme tämän auttavan nuorisoa pysymään Syyriassa.”

 
Lahjoita A

Aiheet