Radikaali kristitty = tasapainoinen kristitty?

 – Jos haluat tässä ajassa olla radikaali kristitty, ole tasapainoinen kristitty.

En nyt pysty muistamaan sanoiko tämän ajatuksen alun perin George Verwer vai Floyd McClung. Joka tapauksessa jo vuonna 1980 lähetysliike OM:n perustaja Verwer kirjoitti kirjan Rakkauden ja tasapainon vallankumous (Revolution of Love and Balance).

Psyykkistä, henkistä, opillista ym. tasapainottomuutta on aina ilmennyt uskonnollisissa piireissä. Hengellisissä kysymyksissä ollaan tekemisissä niin paljon ihmistä suurempien asioiden kanssa. Raamatusta löytyy kyllä eväät tasapainottomuuteen, jos etsiä haluaa ja opastaja puuttuu. Ikiaikaisesta ilmiöstä on kyse; jo apostoli Pietari kiinnitti tähän huomiota (2. Piet. 3:16).

Kuulin po. lainauksen parikymppisenä ja se jäi mieleen kerrasta. Se, samoin kuin tietty luontainen penseyteni kaikenlaista ”hypetystä” kohtaan on saattanut rokottaa joiltain ylilyönneiltä. Mutta nuoruusvuosina kyllä menikin lujaa metsään.

Ajatuksia tasapainosta ja sen puutteesta nosti pari kuukautta sitten julkaistu Harhaan johtajat -kirja. Ilmiöt, joista kirjassa ja siihen liittyvissä haastatteluissa on kerrottu, ovat etäisesti tuttuja, mutta silti (onneksi) tuntuvat jotenkin kaukaisilta. Kirja ei tunnu kuvaavan niitä lukuisia seurakuntia ja liikkeitä, joita olen seurannut viimeiset pari vuosikymmentä. No, ehkä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Sillä kaikkihan me eksymme.

Miten tasapaino sitten löytyy – vai onko elämä yhtä heilumista?

Reaktiivisuus ja proaktiivisuus

Ajatus lähti tästä tasapainon etsinnästä rönsyilemään kohti jotain vielä laajempaa ilmiötä.

Kuinka moni ilmiö maailmassa on syntynyt reaktiona johonkin? Sanopa jokin, mikä ei ole reaktio.

Entä miten on sinun elämässäsi? Reagoitko elämässäsi, työssäsi, ihmissuhteissa vain vastaan tuleviin tilanteisiin, vai onko sinulla suunta johon olet menossa? Pystytkö nousemaan tilanteisiin reagoimisen yläpuolelle? Mikä sinua siihen auttaa?

Uskonpuhdistus oli reaktio

Uskonpuhdistus oli reaktio kirkon ongelmiin ja harhaoppeihin. Lutherin, samoin kuin häntä edeltäneiden ja seuranneiden uskonpuhdistajien tavoitteena ei ollut aloittaa uutta kirkkokuntaa, vaan uudistaa katolista kirkkoa sisältä, palata juurille – siis olla radikaaleja (radix = juuri latinaksi). Kirkon johto ei kuitenkaan kyennyt keskusteluun, vaan reagoi jyrkästi. Tilanne kärjistyi, eikä uudistuksille enää ollut sijaa. Uskonpuhdistusta seurasi vastauskonpuhdistus, uskonsotia ja niin edelleen.

Uskonpuhdistuksen historiasta ja hedelmistä on merkkivuoden kunniaksi ilmestynyt valtavasti tasokasta kirjallisuutta. Reformaatiolla oli valtavan kauaskantoisia vaikutuksia ja sen aikaansaamat ”aallot” synnyttivät hyvin monenlaisia reaktioita ja muutoksia yhteiskuntiin.

Teologisilla opintopäivillä kerrottiin siitäkin, kuinka Lutherin vahva uskonvanhurskauden painottaminen sai aikaan nopean yleisen moraalin romahduksen protestanttisilla seuduilla. Lutherin seuraaja Melanchton korosti enemmän elämänmuutoksen vaatimusta. Lutherin Katekismus on myös hyvin käytännönläheinen. Aivan samalla tavoin monet Paavalin kirjeet ovat ”reaktioita” seurakunnissa ilmenneeseen moraalittomuuteen ja muihin ongelmiin.

Jokainen sukupolvi omana aikanaan etsii oikeaa tasapainoa ja parasta käytäntöä mm. tässä kysymyksessä.

Samoin Juutalaisista ja heidän valheistaan oli vanhan ja sairaan sotaratsun reaktio keskiajan juutalaisten parissa levinneisiin pilkkakirjoituksiin, joissa Jeesuksesta sepitettiin kaikenlaista hölynpölyä ja rivouksia. Keskiajalla yleinen kärjistävä ja raaka kielenkäyttö varmaankin vahvisti kulttuuria missä reaktiot kärkevöityivät. Hmm… kuulostaa oudon tutulta. Onko ”vihapuhe” -sanan käyttö liioittelua?

Yhtä reagoimista koko ihmiskunnan historia

Maailmanhistoria vaikuttaa olevan yhtä reaktiota reaktion perään. Esimerkkejä on liian helppo löytää. Näkökulmaharhaa kuitenkin luo se, että emme kouluhistoriassa juuri muusta ole lukeneetkaan kuin kaikenlaisista reaktioista: sodista, vallankumouksista, kiistoista ja kapinoista. Tavallisen arkielämän historiaan on alettu kiinnittää huomiota vasta viime vuosikymmeninä.

Niin helposti jäävätkin huomiotta ne pienet siemenet – hyvät ja huonot ideat, uskomukset, ajatukset jne. – jotka kasvavat ihmisten sydämissä, mielissä ja sukupolvien kuluessa ovatkin kääntäneet kokonaisia valtakuntia ylösalaisin. Kristinuskon menestystarina Rooman imperiumissa oli yksi tällainen hiljainen vallankumous.

Entä onko seurakunta nykyään pää vai häntä, jota mikä tahansa ilmiö tai uutinen heiluttaa? Maailman suola ja valo – vai koira, joka juoksee kun sille heittää kepin?

Ihmisen tunnereaktiot eivät usein tuota hyvää

Ainakin meidät miehet on rakennettu niin, että vaistonvaraisesti reagoimme helposti liioitellulla voimankäytöllä. Taistele (fyysisesti tai verbaalisesti) tai pakene. Puolustaudu tai vetäydy kuoreesi.

Stressihormonista on toki se hyöty, että se antaa valtavasti lisää voimavaroja tiettyyn hetkeen. Vahva reaktio on tarpeen todellisen vaaran, kuten vaikkapa leijonan, susilauman tai tulivuorenpurkauksen uhatessa. Kuitenkin reaktioimme toisiin ihmisiin ja ilmiöihin ovat helposti ylimitoitettuja ja perustuvat hätäiseen tilannearvioon. Ja sitä ylimitoitetumpia reaktiomme ovat, mitä enemmän haavoilla itse olemme.

Penn State -yliopistossa tehdyssä seurantatutkimuksessa havaittiin, että sillä miten ihminen reagoi stressaaviin tilanteisiin on pitkällä tähtäimellä merkitystä mm. sairastuvuuteen sydän- ja verisuonitauteihin.

Voimakasta reaktiota seuraa usein vastareaktio. Sanaharkat kasvavat riidoiksi perheissä, työpaikoilla, valtioiden välillä. Teesi, antiteesi ja sota, kuten filosofi Hegel aikanaan ei sanonut. Alkeellisin väkivaltainen reaktioilmiö on verikosto, jota esiintyy maailmassa edelleen.

Ja kuinka monissa (maailman)sodissa onkaan ollut kyse vain loukatusta kunniasta, yksittäisten sairaiden sielujen kunnianhimosta tai sisäisistä haavoista?

Myös positiivinen kierre on mahdollinen.

Sinapinsiemeniä

Reaktion vastakohta on terve harkinta, yritys kohottautua oman senhetkisen tunnetilan yläpuolelle, kohtaaminen, yritys ymmärtää ilmiöitä ja nähdä tulevaisuuteen. Itsehillintä ja terve harkinta on raamatullinen hyve (San. 25:28; Ps. 37:8; Gal. 5:22; 2. Tim. 1:7, jne).

Mitä seurauksia tällä minun reaktiollani olisi? Miten toimin tässä tilanteessa siten, että ongelma saadaan ratkaistua kenenkään menettämättä kasvojaan ja kaikkien kannalta paras mahdollinen lopputulos saavutetaan? Miten hyödynnän tässä tilanteessa olevan voimakkaan jännitteen joksikin positiiviseksi?

Matkalla Jerusalemiin

Jeesus on matkalla Jerusalemiin. Tilanteita tulee vastaan, ihmisten hankalia kysymyksiä, suurta hätää ja akuutteja tarpeita. Kysytään uskonnollisia kysymyksiä, poliittisia kysymyksiä ja paljon muuta. Opetuslapset riitelevät. Ihmiset virittävät tielle ansoja ja laittavat rattaisiin kapuloita, mutta silti ehditään perille ajoissa. On kiire Jerusalemiin, silti tunnelma on kiireetön. Kaikkeen oleelliseen on aikaa.

Jeesus on mestari kääntämään hankalat, odottamattomat tilanteet ja vaikeat kysymykset oppimiskokemuksiksi, jotka palvelevat suurempaa kokonaisuutta. Hänen elämäntapaansa en kuvaisi sanalla reaktiivisuus. Miten sellaiseen terävyyteen pääsee?

Reaktiivisuudesta proaktiivisuuteen

Jotta voi elää muuten kuin reaktiivisesti, olisi hyvä jos oma sisin olisi kunnossa, ettei oman elämän ”kylvö” ole sitä, että myrkyttää maailmaa omalla tuskallaan ja siitä nousevilla yksisilmäisillä ajatuksilla.

Täytyy lukea, nähdä maailmaa, kuunnella ja yrittää myös ymmärtää ihmiselämän monimutkaisuutta, etsiä oleellinen, nähdä tulevaisuuteen sen vähän kuin pystyy. Lääkärikään ei tarjoa jokaiseen vaivaan juuri sitä lääkettä, mikä lääkärin omaan sairauteen tehosi.

Jeesuksen vertauksista minua on aina kiehtonut vertaus sinapinsiemenestä. Jumalan valtakunta on jotain todella pientä, mutta joka kasvaa ja tuottaa hedelmää, tarjoaa pesäpuun monelle hyvälle asialle. Siemenessä on lupaus kasvusta, hitaasta mutta varmasta, sekä hedelmästä. Kasvu on jotain enemmän kuin jatkuvaa reagointia.

Tasapainon vuoksi…

Tasapainon vuoksi pitää myös sanoa, että me ihmiset välttämättä tarvitsemme myös sitä, että joku järkyttää tasapainoamme. Elämään kuuluu kriisejä, stressitekijöitä, epäjatkuvuuskohtia, tasapainon järkkymistä. Kriisi on mahdollisuus kasvuun ja voimaantumiseen uuden, paremman tasapainon löytymiseen. Paikalleen ei kannata jäädä.

Joten ei kun nokka pystyssä kohti seuraavia järkytyksiä!  😉

Tapio Luoma-aho