Ihmisiä ja ilmiöitä: Pastori Matti Hernesaho: ”Jeesus ei ole teinipojille mikään vitsi” Hyvät: Arabien parissa lähetystyötä tekevä Aaron Ibrahim kertoo miten tehdä vaikutus muslimeihin: ”Elä niin kuin opetat”

Ahdistusten piirittämänä

 

“Siunattu olkoon Herra, sillä hän osoitti minulle ihmeellisen armonsa piiritetyssä kaupungissa” (Ps.31:22).

Psalmissa 31 katselen miestä, joka oli jälleen elämänsä kanssa niin solmussa, ettei inhimillistä toivoa ollut lähellä eikä kaukana.

Dei, retroäijät, neliöb. 18.-24.6.

Hän käpertyi itseensä, näki syyllisyytensä ja avuttomuutensa korjata itsensä. Hän oli astia, joka on mennyt auttamattoman rikki.

Hänen sukelluksensa olivat joskus kauhistuttavan syviä ja pitkiä. Tunneihmisen vuoristoradan ääripäästä hän itkee, että jopa koko elämä kului pelkässä murheessa ja rukousta etäisesti muistuttavissa huokaisuissa.

Ahdingot tekivät tästä Raamatun yhdestä kirkkaimmista Jumalan rakastamasta miehestä nöyrän. Tahdon lujuus, kyky selvitä haasteista lahjojensa ja voimansa avulla sekä luottamus elämänhallintaan murenivat vuosi vuodelta.

Hämmästyttävää on Daavidin jopa lapsellinen ja kouristuksenomainen tarttuminen Jumalaan. Hän käyttää “turvautua” -sanaa yhä uudestaan. Turvautuminen on turvan hakemista. Se on itseään suuremman selän taakse lyyhistymistä. Hakeutumista Syliin, Jumalan tiukkaan otteeseen, jossa saa pudota, hukkua, kuolla ja samalla pysyä pinnalla, pelastua, elää.

Vastakohdat myrskyävät Daavidin raaka-avoimessa tekstissä. Hän koki olevansa piiritetyssä kaupungissa. Siis tuhovoimien saartamana. Muurit heikkenivät päivä päivältä ja puolustus alkoi menettää otettaan.

Äärimmäisessä kivussa Daavid löysi armon, joka oli puhtaasti ihmeellistä. Se oli jotain, mitä Daavid ei ansainnut. Se oli Rakkautta, joka luo rakastettunsa, pelastaa ilman laskelmointia, armahtaa yhtä valtavalla voimalla yhä uudelleen.

Mistä tiedämme tänään omissa piiritetyissä kaupungeissamme, että Jumala ei ole hylännyt meitä? Mistä tiedämme, että Hän yhä edelleen kuulee, välittää ja pelastaa?

Tässä kohtaa Daavid nielaisi. Niin minäkin. Nimittäin kun turvautuu toiseen, on pelastus puhtaasti sen varassa, jota hapuillaan. Se on pelottavaa, koska lopulta koko elämämme on Jumalan katseen varassa. Onko se edelleen kutsuva, rakastava ja apuun juokseva.

On. On. Vielä kerran: on! Siksi voimme aina, kaikissa tilanteissa, pinnalla ja syvyyksissä yhtyä Daavidin holvimaisen jykeviin lopetussanoihin: “Olkoon sydämenne rohkea ja olkaa lujat”.

Julkaistu myös Yksin armosta-sivustolla.