Kirjoittanut
Oulun hiippakunnan papistoon kuulunut Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaani Juhana Pohjola menetti pappisvirkansa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa aiemmin tällä viikolla.
Oulun tuomiokapitulin mukaan Pohjolan erottaminen on hallinnollinen kannanotto eikä uskonelämään liittyvä sanktio.
Juhana Pohjola katsoo, että Oulun tuomiokapitulin lausunto, jossa Pohjolan todetaan olevan ilmeisen sopimaton olemaan pappina, on samalla viesti myös kaikille Lähetyshiippakunnan messuyhteisöissä käyville seurakuntalaisille.
Oulun tuomiokapitulin pappisasessori Juha Rauhala, toivotteko Lähetyshiippakunnan messuyhteisöjen jäsenien eroavan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta?
– On harmillista, että on jouduttu tilanteeseen, jossa piispa ja hiippakunta eivät tiedä, mitä sen kutsumat ja lähettämät papit tekevät. Jotenkin tähän on reagoitava. Ja nyt on reagoitu vakavalla tavalla Juhana Pohjolan kohdalla.
– Kapitulin ratkaisu ei perustu sinällään uskon tai opin kysymyksiin vaan siihen, että on perustettu oma järjestys, joka ei halua rakentaa yhteistä kirkkoa.
– Suomen evankelis-luterilainen kirkko on aina halunnut Vapahtajan opetuksen mukaisesti opettaa ja jakaa sakramentteja jokaiselle niitä kaipaavalle. Lausumamme on siis kannanotto Juhana Pohjolaan hallinnollisesta näkökulmasta, ei uskonelämän kannalta. Piispan ja tuomiokapitulin tehtävänä ja huolena on vaalia ykseyttä, että jatkossa oltaisiin yhtä ja vietettäisiin yhteistä messua. Myös sitä tässä yritetään.
– Kyllä luterilainen kirkkokin on kuullut viestin lähetyshiippakunnalta, että se on ”sopimaton”, mutta vaikka monenlaista on tapahtunut, tuomiokapituli toivoo, että nähtäisiin enemmän mahdollisuuksia rakentaa yhteistä kirkkoa ja tulevaisuutta kuin korostettaisiin eroja. Pitäisi pyrkiä sopuun. Aina voi yrittää löytää yhteistä tietä.
Katsooko tuomiokapituli Lähetyshiippakunnan olevan hengellisesti haitallinen yhteisö? Johtaako se ihmisiä harhaan?
–Taitaa olla niin, että Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin tehtävänä ei ole arvioida Lähetyshiippakunnan tekemää työtä ja sen hedelmiä.
”Kovin mahdollinen rangaistus papille”
Juhana Pohjola toteaa, ettei erottamispäätös ollut mikään yllätys, mutta se on silti ”raskas kantaa”.
– Olenhan yli 14 vuotta tätä kirkkoa palvelut ja pyrkinyt sitä rakentamaan ja uudistamaan. Nyt se mahdollisuus on otettu pois.
Katsotko päätöksen olevan kohtuuton?
– Päätös on kovin mahdollinen rangaistus papille. Hengellisenä lähtökohtana papin erottamisessa on, että laumaa on suojeltava sudelta. Tässä mielessä päätös on kohtuuton, koska en ole opetuksessa ja elämässä poikennut kirkon uskosta.
– Samaan aikaan kansankirkossa on tilaa pappien julkisestikin kyseenalaistaa uskon perusteita. Jos kirkossa lähdetään tälle erottamislinjalle, olisi kohtuullista, että sitä sovellettaisiin johdonmukaisesti järjestyskysymysten lisäksi myös – ja nimenomaan – tunnustuskysymyksissä.
Yrittääkö Lähetyshiippakunta edelleen vaikuttaa ev.lut. kirkon sisällä sen uudistumiseksi? Vai voidaanko mielestäsi sanoa, että Lähetyshiippakunta ei toimi Suomen ev. lut. kirkossa?
– Seurakunnissa on paljon ev.lut. kirkon jäseniä. Siten me ravitsemalla heitä myös välillisesti rakennamme Suomen ev.lut. kirkkoa. Minun kohdaltani Suomen ev.lut. rakentaminen on nyt päättynyt.
Miten pappisviran menettäminen vaikuttaa työnkuvaasi?
– Pappina en voi enää palvella Suomen ev.lut. kirkon yhteydessä esimerkiksi kirkollisissa toimitukissa. Samaa sanan ja sakramentin virkaa hoidan kyllä Lähetyshiippakunnassa.
Miten menettelisit, jos joku Lähetyshiippakunnan papeista perustaisi oman yhteisön, joka sanoisi pitäytyvänsä yhä luterilaiseen tunnustukseen mutta irtautuisi Lähetyshiippakunnan järjestyksestä ja työyhteydestä, ja kyseinen henkilö haluaisi edelleen pysyä Lähetyshiippakunnan pappina?
– Ratkaisevaa olisi kysyä mistä syystä hän haluaisi irtautua järjestyksestä, jos kerran tunnustus on sama ja hän haluaa säilyä Lähetyshiippakunnassa. Kysyisin silloin, mitä voimme tehdä, että yhteys säilyisi.
Seurakuntalaisen aiemman uutisen kommenttikentässä esitettiin Pohjolan ”poikenneen siltä polulta, jolle piispa Rimpiläinen hänet aikanaan lähetti”.
”Sen sijaan että Luther-säätiö olisi toiminut kirkollisena järjestönä, kuten vaikkapa Sley ja alkuvuosiensa tavoin pitäytynyt jumalanpalvelusyhteisöjen rakentamisessa, mikä sisältyi Juhana Pohjolan virkamääräykseen, järjestö ryhtyi omavaltaisiin pappisvihkimyksiin ja lopulta kutsui toiminnalleen oman piispan”, lukija kommentoi.
– Vuonna 2001, Piispa Rimpiläisen eläkkeellelähdön jälkeen, tilanne muuttui kirkossa ratkaisevasti, koska piispat päättivät yksituumaisesti ordinaatiosulusta. Siten 2005 alkaen oli pakko etsiä muita teitä vihkimyksiin. Ilman pappisvihkimyksiä Ruotsissa, ja myöhemmin Suomessa, ei olisi syntynyt mitään jumalanpalvelusseurakuntia. Kirkon tietoinen vihkioven sulkeminen pakotti avaamaan uuden oven, Pohjola vastaa.
– Kysymys ordinaatiosta vanhauskoisille on edelleen ratkaisematta herätysliikkeissä.
Aiemmat uutiset aiheesta:
Juhana Pohjola kiistää rikkoneensa pappislupaustaan
Juhana Pohjola menetti pappisvirkansa
