Vuoden kristillisen kirjan valitsija, lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on poikien puolustaja

Jari Sinkkonen kertoo olevansa kielifriikki. – Saatan lopettaa kirjan lukemisen, jos siinä on paljon virheitä.
Kuva: Tapani Ruokanen

Pelastakaa lapset -järjestön ylilääkärin virasta eläköitynyt Jari Sinkkonen saa yhä puhe- ja luentopyyntöjä. Lastenpsykiatri haluaa varjella lapsuutta ja peräänkuuluttaa aikuisuutta — johon kasvattaa myös hyvä kirjallisuus.

Jari Sinkkonen ei tiedä, millainen on kristillinen kirja, vaikka muutamia tuntomerkkejä hän tunnistaa. Hyvä elämäkään ei ole ihan tarkasti määriteltävissä.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen, 66, keittiön pöydällä on avattuna Jan Swaffordin teos Beethoven. Kirjassa selvitetään säveltäjäneron taustaa: vaikea lapsuus, alkoholisti-isä, nerokas poika, joka selviytyy Wienin kulttuuripiirien keskellä voittoon, mutta kärsii lopulta kuuroudesta. Kertomuksen paradokseissa, näennäisissä vastakohdissa lienee jotain tuttua, jopa omakohtaista.

PS Lemmetyinen Kyynel ja kiitos

Jari Sinkkonen on itsekin muusikko, ammattilaistason huilisti, joka kiitti Kirkon tiedonvälityspalkinnosta tammikuussa 2009 soittamalla. Hänestä sanottiin silloin, että Sinkkonen on tuonut näkökulmiaan esiin perhetragedioiden ja koulusurmien yhteydessä, kiinnittänyt huomiota etenkin poikien kasvuun ja korostanut isäsuhteen merkitystä.

”Kaikista kiusatuista ei tule murhaajia”

Jari Sinkkonen on tuonut julkiseen keskusteluun kohtuullisuutta muistuttamalla, ettei kaikista kiusatuista tule murhaajia. Suhde omaan isään tuntuu olevan tasapainossa, vaikka isä lähtikin oman käden kautta Sinkkosen ollessa 16-vuotias. Hän sai kuitenkin myös hyvät eväät elämään isältä:

– Isä oli hellä minua kohtaan ja hyvin ylpeä minusta. Mitään varjoa ei jäänyt. Olen miettinyt häntä paljon hoitaessani isättömiä poikia psykiatrina. Isä oli mukava mies, jolla oli ajoittain alkoholiongelma. Hän päätyi epätoivoiseen ratkaisuun erään juopottelun päätteeksi.

Sinkkonen on puhunut jo vuosien ajan poikien puolesta, jotta nämä selviytyisivät. Häntä on nimitetty ”valtakunnan poika-asiamieheksi”. Sinkkosen mielestä poikien pitää saada leikkiä poikien leikkejä — ja tyttöjen tyttöjen. Aikuisten maailma pyrkii liikaakin määrittelemään, miten tulee olla lapsi.

– Meille on tolkutettu, ettei tytöillä ja pojilla ole eroa. Miksi pojat sitten valitsevat somessa räiskintäpelejä, mutta tytöt eivät?

Lapsen oikeus olla oma itsensä

Sinkkonen on jäänyt äskettäin eläkkeelle Pelastakaa lapset -järjestön ylilääkärin virasta, mutta puhe- ja luentopyynnöt jatkuvat. Häntä halutaan kuunnella. Yleisen vaatimus- ja valituskuoron keskellä Jari Sinkkonen on järjen ääni — ja sydämen.

Mikä on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tila:

– Avainsana on nopea muutos, jonka perässä ei taida pysyä kukaan. Se näkyy eniten digimaailmassa, jota ei edes ollut olemassa parikymmentä vuotta sitten. Vanhemmilla ei ole, mitä antaa nuorille tässä tilanteessa. Tämä on historiallisesti ainutlaatuista, Sinkkonen sanoo.

Tänään Jari Sinkkonen haluaa puolustaa lapsia, ettei heidän tarvitsisi ottaa vastaan aivan kaikkea, mitä on tarjolla. Hän varjelisi lapsuutta turhalta melulta:

– Vanhat leikit ovat jääneet, kun tarjolla on tuhansia digipelejä, osa erittäin väkivaltaisia. Ei tunnu merkitsevän mitään se, että noin 10-vuotiaat pelaavat K-18 -pelejä. Tästä tulee hämmentynyt olo, kun vielä tietää kuinka paljon tuloja peliteollisuus tuo Suomeen, joka on johtava maa eräissä suhteissa. Meillä on tutkimustietoa siitä, että väkivaltapelit tuottavat aggressiivisia mielikuvia ja käytöstä.

Mielikuvituksen puute yhdistää murhaajia

Viime aikojen villitys on lasten ”ystävystyminen” kymmenien, jopa satojen poikien ja tyttöjen kesken. Tunteita ja intiimejäkin kuvia jaetaan ”kaverien” kanssa. Myös rikolliset käyttävät tätä hyväkseen.

– Typerin selitys on sanoa, että se nyt on tätä päivää. Ei pidä nostaa käsiä pystyyn. Ja silti digimaailmassa on myös paljon hyvää. Olen nähnyt uskomattomia aluevaltauksia, kun CP-vammainen käyttää hiirtä. Paniikkiin ei siis ole aihetta, mutta järjen käyttöön on.

– Lasta pitää katsoa yksilöllisesti: yksi menee päivähoitoon mielellään, toiselle se on kauhun paikka.
Kuva: Tapani Ruokanen

Sinkkonen viittaa tutkimuksiin, joitten mukaan natsiteurastaja Adolf Eichmania ja norjalaismurhaaja Anders Breivikia yhdistää yksi asia: kielellinen kömpelyys, mielikuvituksen puute ja niistä seuraava kykenemättömyys eläytyä toisen asemaan.

Jari Sinkkonen opiskeli lääketiedettä Sveitsissä ja törmäsi vasta sieltä palattuaan taistolaisiin ääri-ilmiöihin Suomessa: kaikki oli ihanaa sosialismissa. Se tuntui älyttömältä.

– Juotiin gruusialaista punaviiniä ja ylistettiin sitä maailman parhaaksi, vaikka se oli kuin akkuhappoa, joka sulattaa hampaitten paikatkin. Minua on aina tympäissyt tällainen uskonnollisuus, jossa ei ole uskonnollista sisältöä, Sinkkonen sanoo.

Mediassa on keskusteltava myös arvoista ja lasten asemasta, rehellisesti. Esimerkiksi lasten päivähoito on aikuisille tarpeen, jotta vanhemmat pääsevät töihin.

– Yksi- tai kaksivuotias lapsi ei tarvitse sitä oman itsensä takia. Meillä tutkittu tieto lapsen kehityksestä ei välity päättäjille. Tämän on todennut myös professori Liisa Keltikangas-Järvinen. Olen käynyt monta kertaa eduskunnan sosiaalivaliokunnassa puhumassa tästä. Pointti on siinä, että lasta pitää katsoa yksilöllisesti: yksi menee päivähoitoon mielellään, toiselle se on kauhun paikka.

Kristillinen kirja on hyvin kirjoitettu

Jari Sinkkonen pohtii syksyllä tulevaa tehtävää valita kuudesta ehdokkaasta vuoden kristillinen kirja. Millainen kirja sitten on ”kristillinen”?

– En tiedä. Odotan kirjallisia arvoja, kiinnostavaa kieltä. Olen kielifriikki ja saatan lopettaa kirjan lukemisen, jos siinä on paljon virheitä. En pidä yhden ainoan totuuden julistajista. Ihmiset lukevat entistä vähemmän. Se on surullista. Nyt arvostetaan ADHD-viihdettä, kolme minuuttia kerrallaan.

Kirjallisuus auttaa ymmärtämään, että on tultava toimeen myös raskaiden ja epämiellyttävien asioiden kanssa. Se on aikuisuutta, josta on pulaa.

– Koulussakin on tärkeää oppia selviytymään epämieluisten asioiden keskellä: pitää lukea myös fysiikkaa, vaikka ei tekisi mieli. Näin ihminen oppii. Pitää oppia lukemaankin. Kuulin kerran nuorten keskustelun, jossa toinen sanoi, ettei hän jaksa remestä, mutta akkaria kyllä.

Jari Sinkkosen matka Kontiolahden  Kunnasniemen kylästä Helsinkiin on ollut pitkä. Hän on kansakoulunopettajaäidin ainoa poika, joka varttui kauniissa maalaismaisemassa ja kahden kirjaston äärellä — koulun ja Kunnasniemen sivukirjaston. Väkeä pyöri kodin tuntumassa  koululla aina paljon, se oli henkinen keskus.

– Yksi tunnettuja oli kanttori Konttinen, joka oli unissasaarnaaja Helena Konttisen sukua. Hän piti hurmioituneita todistuspuheenvuoroja.

Se taisi osaltaan opettaa: vaikka olemisessa on sääntönsä, joskus ne pitää ylittää, jotta elämä yllättää.

 

Jari Joutsi Kaleva Sinkkonen

• 66-vuotias

• syntynyt Kontiolahden Kunnasniemessä

• lääketieteen tohtori, lastenpsykiatri

• eläkkeellä Pelastakaa Lapset ry:n ylilääkärin tehtävistä

• valitsee vuoden kristillisen kirjan 2017

• harrastaa musiikkia, kuten huilunsoittoa sekä lukemista

• julkaissut lukuisia kirjoja, joita äitien ja isien pitäisi lukea

• asuu Helsingin Herttoniemessä

• huomionosoituksia: kirkon tiedonvälityspalkinto, tietokirjailijapalkinto, arkkiatri Risto Pelkosen palkinto, Vuoden puhuja.