Kirjoittanut
Kirjoittaja on ortodoksipappi, lähihoitaja ja teologian suurkuluttaja.Uskossa on kyse kutsusta toivoon, rakkauteen, luottamukseen ja vaikkapa sitoutumiseen. Alussa tämä kaikki voi olla vain aavistuksen varassa.
Ehkä opetuslapsien – tulevien apostolien – vaellus Jeesuksen kanssa oli alussa juuri aavistuksen varassa.
Opetuslasten joukko oli kirjava. Kalastajista, virkamiehistä ja parrattomista nuorukaisista tuli kristinuskon ensimmäisiä opettajia. He – kuten myöhemmätkin kristityt – kulkivat värikkään tien.
Yhden muotin uskovia löytyy vain huonoista ja pinnallisista ennakkoluuloista ja stereotypioista.
Pietari lupasi olevansa valmis menemään vaikka vankilaan tai kuolemaankin. Kuitenkin Pietari mureni pelkonsa alla ja kielsi Jeesuksen. Kerran Pietari meinasi hukkua järveenkin. Jeesus kutsui häntä Kallioksi.
Paavali murhanhimoissaan vainosi aluksi ankarasti kristittyjä, mutta lopulta hänestä tuli kristinuskon ensimmäinen ja suurin julistaja.
Tuomas ei ollut mikään uskonkallio. ”Mennään vain, kuollaan kaikki yhdessä,” hän tokaisi toisille opetuslapsille. Opetuslasten vakuutteluun Jeesuksen ylösnousemuksesta Tuomas sanoo: ”En usko.” Häneltä olemme kuitenkin oppineet uskon sanat: ”Minun Herrani ja Jumalani!”
Matteus oli virkamies, joka sovelsi virkavaltaa omaan lukuunsa. Hän kirjoitti lopulta yhden Uuden testamentin evankeliumeista.
Juudas oli traaginen hahmo. Hänet otettiin opetuslasten ytimeen, mutta hänen tiensä kulki jotenkin vääjäämättä kohti kavallusta. Hän otti teostaan murtuneena oman elämänsä. Lohdullinen on eräiden pohdiskelu siitä, että Juudaksella olisi mukanaan – missä hän sitten onkaan – pala ehtoollista valonaan. Tämän hän oli saanut Jeesuksen omasta kädestä.
Naiset kertoivat Jeesuksen tyhjästä haudasta ja saivat tylysti kuulla ”puhuvan omiaan”. Magdalan Mariaa haukuttiin jo varhain puolihulluksi naiseksi, joka yksinkertaisesti ”houri” nähneensä ylösnousseen Jeesuksen. Ortodoksinen kirkko kunnioittaa heitä kaikkia apostolienvertaisina.
Lähempää omaa aikaamme oleva sankaria vaivasi hieman arkisempikin asia. Johannes Kronstadtilaisella (k. 1908) oli välillä vaikeuksia olla ajattelematta omenapiirakoita jumalanpalveluksen aikana. Tänään tätä omenanpiirakoista haaveilijaa kunnioitetaan suurena pyhänä.
Tämä ei ole näiden henkilöiden vähättelyä, vaan päinvastoin heidän uskon kamppailunsa ylistämistä. Näissä ihmiskohtaloissa on elämän maku.
Ne eivät ole keksittyjä sankareita, eräänlaisia kiiltokuvia. Elämänmakuisuus tekee heistä uskottavia ja vakuuttavia.
