Tieteestä, tiedosta ja Jumalan olemassaolon todistamisesta

 

Tiede perustuu useille uskonvaraisesti omaksutuille ennakko-oletuksille, joita sellaisenaan ei voida tieteellisesti todistaa, mutta jotka kuitenkin on uskottava todeksi, jotta tiedettä ylipäätään voitaisiin harjoittaa. 

Tällaisia ennakko-oletuksia ovat esimerkiksi seuraavat:

Perheniemi evankelista-neliö vkot27.-28.

1) mielen ulkoinen ja siitä riippumaton maailma on todellinen;
2) mielen ulkoinen maailma on järjestäytynyt;
3) mielen ulkoisesta maailmasta on mahdollista saada tietoa;
4) totuus on olemassa;
5) logiikan, eli johdonmukaisen päättelyn säännöt ovat olemassa;
6) kognitiiviset, tiedolliset kykymme tehdä havaintoja ovat sellaisia, että ne mahdollistavat totuuteen pyrkimisen ja voivat toimia perusteltujen tosi uskomusten (i.e. tiedon) lähteinä älyllisessä ympäristössämme;
7) kieli kykenee asianmukaisen vastaavalla sekä riittävällä tavalla (adekvaatisti) kuvailemaan maailmaa;
8) tieteessä sovelletut arvot ovat todellisia ja olemassa (esim. ”teorioiden paikkansapitävyyttä tulee testata rehellisesti, samoin testitulokset tulee kertoa rehellisesti”);
9) luonnon ja päättelyn uniformitaarisuus (i.e. luonto on kaikkialla samanlainen järjestäytynyt todellisuus ja päättely toimii yleispätevästi kaikkialla samalla tavalla);
10) numerot ovat olemassa.

Luettelo perustuu William L Craigin ja J. P. Morelandin teokseen Philosophical Foundation for a Christian Worldview, Downers Grove, IL: InterVarsity Press, 2003), pp. 348.

Näkemys, jonka mukaan tietoa on vain empiirisen, kokeellisen luonnontieteen keinoin hankittu tieto, niin että voimme sanoa ”tietävämme” vain sellaista minkä kokeellinen luonnontiede on osoittanut, kutsutaan positivismiksi.  Tätä positivismin omaa perusväitettä ei kuitenkaan ole mahdollista millään empiirisellä kokeella osoittaa todeksi. Se on uskonvarainen väittämä.

Craigin ja Morelandin kanssa samansuuntaisesti tiivistää Tampereen yliopiston filosofian dosentti Jyri Puhakainen kirjassaan Persoonan kieltäjät – Ihmisen vapaus ja vastuu aivotutkimuksen ja lääketieteen puristuksessa (Like, 1999):

Filosofia on aina edellä tiedettä, koska empiiristen erityistieteiden peruskysymykset, kuten tiedon mahdollisuuden ehdot, menetelmien asianmukaisuus, saavutetun tiedon pätevyys ja yleistettävyys ovat luonteeltaan filosofisia ongelmia. (145)

Tieteellisen tiedonhankinnan rajat

Positivistinen tiedon määritelmä on siten liian suppea ja sulkee perusteettomasti ulos muut mahdolliset tiedon lähteet. Siksi ei ole perusteltua maailmankatsomuksellisessa keskustelussa asettaa empiiristä tiedettä ainoaksi hyväksytyksi tiedon lähteeksi.

Toisin sanoen, keskustelua siitä mikä on totta ei pidä keinotekoisesti rajata yksin empiirisen tieteen tulosten piiriin. Myös muita tiedon lähteitä on otettava huomioon, kuten filosofinen päättely ja mahdollinen jumalallinen ilmoitus.

Tieteellisen tiedon rajat ulottuvat sen käyttämistä menetelmistä johtuen vain ympäröivään aineelliseen maailmaan. Näitten rajojen puitteissa kokeellinen luonnontiede on osoittautunut hyödylliseksi tiedonhankinnan menetelmäksi.

Aineellisen maailman ylittävistä asioista tiede ei kuitenkaan kykene antamaan tietoa. Tiede ei esimerkiksi kykene antamaan moraalitietoa. Arvot eivät ole aineen ominaisuuksia. Tiede ei kykene antamaan tietoa ei-aineellisesta todellisuudesta.

Empiirinen tiedonhankinta ei myöskään kykene rajaamaan todellisuuden perimmäistä luonnetta vain aineelliseksi, sillä tieteellä ei ole mitään keinoa osoittaa tieteellisesti, että todellisuus olisi  ainoastaan materiaalinen ja ettei sen lisäksi ole mitään ei-aineellista perimmäistä todellisuutta.

Tiede, joka toimiakseen ja tuottaakseen tuloksia perustuu itsekin useisiin uskonvaraisiin ennakko-oletuksiin, on siten rajallinen tiedonhankintamenetelmä. Sen avulla kyetään tutkimaan aineellista maailmaa. Mutta sen rajallisuudesta johtuu, ettei sen avulla kyetä pelkistämään todellisuuden perimmäistä luonnetta yksin aineelliseen.

Aineellisen todellisuuden tutkimukseen keskittyvä tiede ei kykene antamaan tietoa ei-aineellisesta todellisuudesta. Tiede on menetelmä, joka soveltuu hyvin tiedonhankintaan aineellisesta maailmasta, mutta ylittää rajansa, mikäli se pyrkii esittämään jotain sellaista mikä ei sen alaan kuulu.

Moraalitiedon saamiseksi tarvitaan muitakin tiedon lähteitä kuin tiede.

Vaikka tiede onnistuneesti kykenee tutkimaan, miten atomin ydin halkaistaan, se ei kykene vastamaan kysymykseen onko atomipommin rakentaminen, saatikka pudottaminen siviilikohteeseen, oikein tai väärin.

Vaikka tiede onnistuneesti kykenee kuvailemaan homoseksuaalista käyttäytymistä (tai sellaiseksi tulkittua) eläinten parissa, se ei kykene tämän perusteella vastaamaan siihen onko homoseksuaalinen käyttäytyminen ihmisten parissa oikein tai väärin. Siitä, kuinka asiat ovat, ei voida päätellä miten niiden tulisi olla. Tiede on siis deskriptiivistä, ei preskriptiivistä.

Voiko meillä olla tietoa Jumalasta?

Ne, jotka vaativat tieteellistä todistusaineistoa Jumalan olemassaolosta eivät ole ymmärtäneet tiedon luonnetta ja tieteen rajoittuneisuutta tiedonhankinnan välineenä. Jos tiedoksi määritellään vain tieteellisesti saatu tieto, meillä ei koskaan voisi olla mahdollisuutta todistaa sen enempää rationaalisen ja persoonallisen ihmismielen kuin Jumalankaan olemassaoloa.

Tiede voi tutkia aivoja, muttei koskaan tule sieltä löytämään mieltä. Puhakainen kiteyttää mielen ongelman tieteelle Persoonan kieltäjät -kirjassaan:

Neurotieteiden ajatus löytää mieli aivoista tai samaistaa se aivoprosesseiksi on yrityksenä samanlainen kuin kansantaloustieteilijän pyrkimys löytää inflaation aiheuttama rahan ostoarvon muutos markan kolikon kemiallisesta tai fysikaalisesta rakenteesta. (Puhakainen, 150)

Ihmismieli on todellinen ja siitä voidaan saada tietoa. Ei tosin yksin aivoja tutkimalla.

Jumalaakaan ei voida tutkia kokeellisen luonnontieteen menetelmin, koska Hän ei ole aineellinen olento, vaan henki. Jumalaa ei voida altistaa kokeille, mutta Hänestä voidaan saada tietoa muun muassa tutkimalla hänen teoissaan ilmenevää suunnitelmallisuutta luonnossa sekä sen kautta mitä Hän on itsestään ilmoittanut.

Kristinuskon tieto Jumalasta perustuu ensi sijassa ilmoitukseen. Tiedettä ei voida asettaa Jumalaa koskevan tiedon lähtökohdaksi, koska tiedonhankintamenetelmänä tiede on liian rajoittunut näin suureen, sen rajat ylittävään tehtävään.

Jumala itse on kuitenkin tämän rajan ylittänyt antamalla itsestään tietoa ilmoituksen kautta. Kristillinen tieto Jumalasta perustuu siihen mitä Jumala on itsestään ilmoittanut luomakunnassaan, Pojassaan Jeesuksessa ja sanassaan Raamatussa.

Ilmoitus, jonka takana on Jumala, on yhtä pätevä tiedon lähde, kuin tieteellinen tieto. Jopa pätevämpi, sillä Jumala, joka on totuus ei voi erehtyä ja siksi Hänen sanansakin on kaikessa totta. Se, että Jumalasta saatava tieto ei perustu tieteelliseen tiedonhankintamenetelmään, ei heikennä Jumalan antaman ilmoitustiedon todellista tiedollista luonnetta. Ilmoitus on tietoa. Se, mitä Jeesus opetti Jumalasta, on todellista tietoa Hänestä. Se mitä Raamattu kertoo Jumalasta, on tietoa Jumalasta.

Ilmoitus on enemmän kuin informaatiota

Koska kristillisen ilmoitustiedon lähteen perusta on persoonallinen Kristus, on Jumalaa koskeva tietokin enemmän kuin vain informaatiota.

Aineellisen maailman perustus ei ole persoonallinen, vaan aineellinen. Tutkiessaan aineellista maailmaa tiede voi antaa tietoa aineen ominaisuuksista ja mekanistisesta käyttäytymisestä, josta voidaan johtaa tieteelle hyödyllistä ennustettavuutta. Mutta tällainen tieteellinen tieto on persoonatonta informaatiota. Tieto ei synnytä minkäänlaista persoonallista suhdetta tietäjän ja tiedon kohteen välille. Tieteellinen tieto antaa kuitenkin tiedon haltijalle mahdollisuuden hallita persoonattoman aineellista tiedon kohdetta ennustamalla sen käyttäytymistä tietyissä olosuhteissa omaksi hyödykseen. Tämän vuoksi tieteestä on ollut paljon hyötyä ihmisille.

Jumalasta ei saada tietoa tieteen keinoin. Tieteen tiedonhankintamenetelmä redusoi kohteensa aina persoonattomaksi voidakseen hallita sitä ja hyötyä siitä. Ne, jotka asettavat Jumalasta saatavan tiedon edellytykseksi tieteellisen tiedon, pyrkivät hallitsemaan ja hyötymään Jumalasta redusoimalla hänet aineelliseksi kohteeksi, josta saatava tieto auttaisi meitä saamaan jumalan toimimaan ennustettavalla tavalla meidän hyväksemme. Tällainen ei kunnioita Jumalaa, joka on kaiken aineellisen Luoja.

Ilmoitustieto perustuu kuitenkin ilmoittajan tahtoon ja on persoonallista. Ilmoitustieto ei ole kohteesta tutkimusolosuhteissa esiin puserrettua informaatiota, vaan ilmoittajan vapaasta tahdosta annettua persoonallista tietoa.

Koska se on persoonallista tietoa se saa aikaan persoonallisen suhteen osapuolten välille ja on siten enemmän kuin tieteellinen tieto. Ilmoitustieto voi myös sisältää eettisen velvoitteen, kuten käskyn ”Älä tapa” tai ”usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut”, jollaista tieteellinen tieto ei koskaan sisällä. Tieteellisen tiedonhankinnan keinot ovat menetelmällisesti rajoittuneita. Tässäkin mielessä ilmoitustieto mahdollistaa ja antaa paljon enemmän, sillä se voi johtaa luodun persoonalliseen yhteyteen Luojansa kanssa. Tällainen ilmoitus on löydettävissä Jumalan omasta sanasta, Raamatusta.