Mindfulness – länsimaalaisille jalostettua buddhalaisuutta

 

Kuva: Wikipedia.

Mindfulness valtaa alaa läntisessä maailmassa. Voiko kristitty harjoittaa sitä? Elämä-lehden artikkelissa Asiaa puntaroi lehtori Marja-Kaarina Marttila.

Mindfulness eli tietoinen läsnäolo tai sen harjoittelu on tullut osaksi arkipäiväämme. Yhdysvalloissa puhutaan jo tietoisuuden vallankumouksesta. Time-lehti julkaisi vuonna 2014  numeron otsikolla The Mindful Revolution, joka esitteli mindfulnessin perusidean ja miten sitä käytetään Yhdysvalloissa lähes kaikilla elämänalueilla hoitokeinona stressinhallinnassa, mielenterveyden ylläpitämisessä ja kivun lievityksessä. Työpaikoilla ja kouluissa ohjatut mindfulness-harjoitukset ovat tulleet tavaksi pitää taukoja ja parantaa keskittymistä.

Pipliaseura Neliöb. 8.-14.4.

Suomessa mindfulness on vähitellen levinnyt psykologien, liikunnanohjaajien, terveydenhuollon ammattilaisten ja eri alojen opettajien keskuudessa. Mistä siinä on kyse?

Osallistuin itse vastikään täydennyskoulutukseen suomalaisessa korkeakoulussa ja lähijakson aluksi kyseisen korkeakoulun lehtori ohjasi meidät opiskelijat mindfulness-harjoitukseen, jonka tavoitteena oli hallita kiireen tuntua, laittaa sivuun mielessä pyörivät työtehtävät ja helpottaa keskittymistä lähijakson aiheeseen. Istuimme silmät kiinni, kuuntelimme hengitystämme vartin ajan ja sitten saimme ohjeeksi poimia mielestämme kaikki tekemättömät työt ja mieltä raskauttavat tapahtumat ja laittaa ne pieneen veneeseen. Mielikuvaharjoituksena vene laskettiin sitten jokeen, joka vei kaikki nämä tietoisuuttamme häiritsevät tekijät kauas pois kohti valtamerta.

Mitä mindfulness on?

Mindfulness- ideologiaa voidaan arvioida eri näkökulmista alkaen arkisesta rentoutusharjoituksesta, jatkaen terapiamuotoon tai psykologiseen näkökulmaan ja päätyen sen välittämään ihmiskäsitykseen ja maailmankuvaan. Hyväksyvän tietoisen läsnäolon menetelmä (mindfulness) on omaksuttu osaksi kognitiivista psykoterapiaa. Sillä tarkoitetaan, että ihminen on läsnä nykyhetkessä, suuntaa tarkkaavaisuutensa käsillä olevaan hetkeen hyväksyvällä tavalla, seuraa itseään, tuntemuksiaan ja ympäristöään arvottamatta eli suhtautuen myötätuntoisesta siihen, mitä havaitsee tai tuntee. Tässä terapiasuuntauksessa tietoinen läsnäolo mielletään asennoitumiseksi ja taidoksi, jota harjoitellaan päivittäin. Läsnäolon saavuttamisen ja tarkkaavuuden suuntaamisen apuna käytetään hengitystä, aistihavaintoja ja kehon ja mielen tapahtumien seuraamista. Kognitiivisen psykoterapian piirissä tiedostetaan mindfulness -harjoitusten buddhalaiset juuret, mutta vaikuttaa siltä, että ei tiedosteta sitä ihmiskäsitystä, jonka tämä meditaatiotraditio tuo mukanaan.

Lähestyn seuraavassa aihetta teologina, joka on asunut ja työskennellyt lähes kymmenen vuotta Aasiassa, tarkemmin sanottuna Mongoliassa, joka on buddhalaisuuden ja erityisesti Tiibetin buddhalaisuuden sydänmaita.

Mindfulness lupaa kaikkea tarpeellista

Mindfulness on kasvattanut suosiotaan länsimaissa. Se lupaa kaikkea, mitä nykyajan ihminen kaipaa. Arkipäivämme on hyvin kuormittavaa. Kireät aikataulut, suorituspaineet, jatkuva uudistumisen vaatimus, etenemisen mahdollisuuksien metsästäminen, perheen tai omaisen hoidon sovittaminen työelämän vaatimuksiin, mutkistuneet ihmissuhteet ja oman imagon luominen sosiaalisessa mediassa ovat monen ihmisen todellisuutta. Tähän oravanpyörään etsimme jotakin, jossa minulta ei vaadita mitään. Kaipaamme lepoa. Nykyajan ihmisen on vaikea rauhoittua olemaan hiljaa yksikseen. Mindfulness on tullut tähän tarpeeseen, sillä se antaa valmiin kaavan, miten olla hiljaa yksikseen. Se ruokkii ihmisen tarvetta hallita kaikkea, myös itseään.

Jon Kabat–Zinnin nimi yhdistetään monissa artikkeleissa mindfulnessin varhaisimpiin muotoihin. Hän on yhdysvaltalainen mikrobiologi, joka perusti vuonna 1979 keskuksen nimeltä Center for Mindfulness in Medicine, Health Care and Society. Kabat-Zinn esitteli mindfulness-based-stress-reduction -menetelmän, joka on meditaation ja hatha-joogan yhdistelmä. Tavoitteena on auttaa henkilöitä stressin, kivun ja sairauksien kestämisessä päivittäisillä noin puolen tunnin harjoituksilla, joihin kuuluvat tietyt asennot, hengitystekniikat ja keskittyminen tietoisuuden tiloihin ja ruumiin aistimuksiin.

Monet buddhalaiset itse tunnistavat mindfulness-tekniikassa oman uskontonsa perusmeditaatioharjoituksia.

Tietoisuuden käsite buddhalaisuudessa ja Dalai Laman opetuksessa

Mindfulnessin perusidea on buddhalaista ihmisen pyrkimystä hallita mieltään ja sitä kautta omaa elämäänsä. Buddhalainen meditaatio-opetus lähtee liikkeelle ajatuksesta, että ihminen elää jonkinlaisessa valveunessa eli että olemme vain hämärästi selvillä siitä, mitä ympärillämme ja meissä itsessämme tapahtuu. Emme näe maailmaa, koska olemme itsekeskeisiä ja elämme valheessa. Uuteen valppauden tilaan pyritään meditaatiolla. Tuhansien tuntien harjoituksella pyritään siihen, että saavutetusta tilasta tulee pysyvä olotila. Meditaatioharjoituksessa huomio kiinnitetään eri kohteisiin, joihin ei saa matkan varrella kiintyä, jos ne ovat miellyttäviä eikä niitä saa torjua, vaikka ne ovat vastenmielisiä. Tavoitteena on pysyä elämänsä ja oman itsensä puolueettomana myötätuntoa kokevana sivusta katsojana, joka tietää. Tätä tarkoittaa buddhalainen perusilmaus tietoisena oleminen.

Tarkkaavaisuusmeditaatio on buddhalaisen meditaation varhaisin muoto. Tarkkaavaisuus voidaan kääntää myös tietoisuus ja juuri tämä meditaatiomuoto oli Buddhan opetuksen kulmakivi. Sitä sanotaan varhaisbuddhalaisessa kirjallisuudessa ainoaksi tieksi valaistumiseen. Tarkkaavuuden kohteita on neljä – ruumis, tuntemukset, mielentilat ja ilmiöt. Kun ihminen harjoittaa tarkkaavuuttaan, hän alkaa nähdä selvemmin.

Dalai Laman miljoonia kappaleita myynyt kirja ”Maailmankaikkeus atomissa, Tieteen ja hengen läheneminen” sisältää kolme lukua tietoisuuden teemasta. Luvut on nimetty Tietoisuuden kysymys, Kohti tietoisuuden tiedettä ja tietoisuuden koko kirjo. Tietoisuuden käsite onkin mindfulnessin ja buddhalaisuuden yhteistä ydinaluetta.

Buddha näki tietoisuuden avaintekijänä inhimillisen onnen ja kärsimyksen määrittymisessä. Ihmisen ja muun luomakunnan eroa ei tunnusteta buddhalaisuudessa, vaan kaikki elävä on yhtä ja samaa tietoisuuden virtaa. Dalai Laman mukaan tietoisuus koostuu vaihtelevista ja usein kiihkeistä mielentiloista. Tietoisuutta ovat uskomukset, muisti ja huomio sekä mieltä liikuttavat tilat kuten tunteet, tahto ja motivaatio.

Kyse on siis buddhalaisen kahdeksanosaisen tien viimeisestä kohdasta, jossa pyritään oikeaan meditaatiotekniikkaan. Buddhalaisen meditaation perimmäinen tavoite voidaan määritellä ilmauksilla Dhyana (sanskirit) tai samten (tiibet), jotka tarkoittavat meditaation tai syventymisen astetta. Sanaa dhyanaa tarkoittaa meditaation syvyysastetta. Buddhalaisuudessa jaotellaan neljä meditaatiotilaa.  Ensimmäiseen meditaatiotilaan, joka on siis kevyin, sisältyy ajattelua ja tarkastelua sekä mielensaasteista vapautumisesta aiheutuvaa iloa ja mielihyvää. Juuri tähän tilaan mindfulnessin alkuvaiheessa pyritään. Toinen aste on meditaatiotila, jossa ajatustoiminnat ovat vaienneet ja jota luonnehtivat rauha ja mielen yksipisteisyys. Kolmannessa meditaatiotilassa ilon tunne on hälvennyt ja siihen kuuluu järkkymättömyys, valppaus ja täydellinen tietoisuus. Neljäs meditaatiotila on tyyneyden ja valppauden puhdas tajunnankirkkaus, jossa niin mielihyvä kuin kärsimyskin on ylitetty.

Kristinuskossa rauhaa ei etsitä omasta sisimmästä

Buddhalaisuudessa ei ole Luojaa eikä Luojansa kanssa suhteeseen luotua ihmistä, joka on paitsi Luojan rakkauden kohteena myös vastuussa hänen edessään. Buddhalaisuudessa ei myöskään ole persoonallista pahaa. Buddhalaisuuden ei ole mahdollista nähdä ristin tapahtuman tärkeyttä siinä asemassa, jossa se on kristinuskossa.

Pääero mindfulnessin ja kristillisen rukouksen välillä on siinä, että mindfulness suuntautuu omaan itseen, etsii rauhaa ja tasapainoa omasta tietoisuudesta. Raamatun mukaan taas ”juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet” (Mark 7.)

Vaikka kuinka usein ja pitkään meditoisi ja kuuntelisi omaa tietoisuuttaan ja siellä risteileviä tuntemuksia – myös syyllisyyden tunnetta, siitä ei vapautuisi laittamalla sitä pois mielestään. Parempi on tunnustaa asia Jumalalle. Tärkeää on myös tunnustaa sille henkilölle, joita asia koskee ja pyytää anteeksi. Jumalan sana vakuuttaa, että ”jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä”.

Toinen perusero buddhalaisen meditaation ja kristityn uskon välillä on siinä, mitä Jeesus sanoi: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään”( Joh 15.) Paavali opettaa kristittyjen yhteydestä, että kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lai (Gal 1). Pietari kirjoittaa, miten meidän tulee suhtautua siihen, että kristittyinäkin joudumme kärsimään. ”Kun siis Kristus on ruumissaan kärsinyt, niin olkaa tekin valmiita kärsimään” (1 Piet. 4). Seuraavassa luvussa hän myös antaa suunnan itsestä ulospäin kärsimyksen ja murheen kantamisessa. ”Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen” (1 Piet. 5).

”Mindfulness on yksinäistä puuhaa”

Ihminen on luotu elämään suhteessa Jumalaan ja suhteessa toisiin ihmisiin. Myös elämämme suurimmat ongelmat ovat juuri ihmissuhteissa, kuten myös ratkaisut ja yhteyden, mielihyvän, ilon ja täyttymyksen tunteet. Yhteisö antaa voiman jaksamiseen. Yhteisössä saa huomata tarvitsevansa muita ja kokea olevansa itsekin edes jollekin ihmiselle tärkeä. ”Mindfulness on tosi yksinäistä puuhaa”, totesi eräs pitkään sitä harrastanut tuttavani.

Kolmas ero mindfulness-ideologian ja kristillisen ihmiskuvan välillä liittyy ihmisen osaan luotuna. Jumala asetti ihmiselle rajat ja siksi myös tietoisuutemme on rajallinen. Syntiinlankeemuksen kiusaus on olla niin kuin Luoja – tietää hyvä ja paha sekä hallita kaikkea (1 Moos 3). Tiede ja tekniikka ovat tuoneet monet ennen hallitsemattomat asiat ja ilmiöt ihmisen hallintaan. Esimerkiksi säätä voidaan ennustaa jo melko tarkasti ja ennen tappavia tauteja kuten malariaa tai ruttoa voidaan nyt hoitaa lääkkeillä. Mutta arkipäivässämme joudumme edelleen jokainen kamppailemaan epämieluisten työtehtävien, hankalien läheisten ja työtovereiden, syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteiden kanssa. Niitä emme saa hallintaamme, niiden kanssa täytyy elää. Saamme huutaa tuskaamme Jumalalle eikä meidän tarvitse hyväksyä kokemaamme vääryyttä ja etsiä mielenrauhaa myötätunnon kautta. Meitä kehotetaan rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme. Ei siis auta vain mietiskellä myötätunnon ajatuksia, vaan niitä pitäisi alkaa myös toteuttaa.

Tietoisuuden treenaaminen vierasta kristinuskolle

Mindfulness ja rukous ovat aivan eri asioita. Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Siinä ihminen yksin tai yhdessä seurakunnan kanssa suuntautuu dialogiin Luojansa kanssa. Rukous on vastausta Jumalan puheeseen Raamatussa. Vain synnintunnustuksessa voimme sanoa katsovamme itseemme. Rukouksessa ei tyhjennetä mieltä vaan kuuntelemme Jumalan puhetta, tutkimme sanaa ja annamme sen puhua.

Kun opetuslapset kysyivät, miten meidän tulee rukoilla, Jeesus opetti Isä meidän –rukouksen. Siinä ei ole yhtäkään pyyntöä, joka voitaisiin jotenkin rinnastaa mindfulness -tyyppiseen oman tietoisuuden harjoittamiseen. Tietoisuuden treenaaminen on täysin vieras ajatus kristilliselle rukoukselle. Isä meidän -rukouksen pyynnöt suuntautuvat itsestä ulospäin, kuten heti alun puhuttelussa sanomme, Isä meidän, joka olet taivaassa, ei siis minussa.

Kun mietimme suhdettamme mindfulnessin tietoisuusharjoitteisiin, voimme ottaa ohjenuoraksi Paavalin sanat Korintin seurakunnalle, jonka piirissä oli runsaasti erilaista henkisyyttä ”Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita.”(1 Kor 6:12) Voiko kristitty siis osallistua mindfulness harjoituksiin? En suosittele ottamaan niitä päivittäiseen ohjelmaan. Alku voi näyttää viattomalta, mutta vuosien myötä ihminen kietoutuu buddhalaiseen maailmankuvaan, joka alkaa hallita omaa ajattelua ja todellisuuden tulkintaa. Oman ruumiin ja sen aistimusten kuuntelu voi joskus olla tarpeen, mutta siitä on hyötyä vain ajalliseen. Sen sijaan hiljainen tauko Jumalan sanan ääressä on erinomainen tapa, josta on ikuista iloa.

Artikkeli on julkaistu alun perin uusimmassa Elämä-lehdessä (2/2016)

 
Artikkelibanneri perussanoma

Aiheet