Kirjoittanut
Kirjoittaja on teologian maisteri, tohtorikoulutettava, pappi ja Kansanlähetysopiston kurssivastaavaLaskiainen lasketaan, paaston aika alkaa. Messias on matkalla, paaston aika alkaa. Tien me sinne tiedämme. Tien me sinne käymme.
Kaukaa haettuja sanoja arjen keskellä. Sana ’paasto’ kuulostaa jotenkin askeettiselta. Dieetti – Oh yes! Nyt löysit oikean sanan. Jokainen meistä kaipaa linjoista kiinni pitämistä – ainakin silloin, kun ne eivät meinaa pysyä kurissa. Voikin olla ihan terveellistä olla vaikkapa pääsiäiseen asti herkkulakossa. Mutta paasto on kyllä tosi vanhanaikanen sana. Tai ainakin sen perinteinen merkitys on kaukana nykyihmisen arjesta. Keväthän on uudelleen eloon heräämisen aikaa. Eikö siitä saisi nauttia? Paasto on kauhean tiukkapipoinen sana. Miksi ihmeessä kirkko nykypäivänä ohjailee ihmistä? Nyt eletään yksilökeskeisyyden aikaa. Annahan nyt minun itse päättää, mitä mahallani ja päänupillani teen! Traditio on traditio, mutta eikö tätä nyt voisi jo muuttaa? Paasto ei kuulu kansankirkkoon, tai ei ainakaan tavallisen pulliaisen arkeen!
Katsotaanpa. Miksei paasto kiinnosta? Eikö se ole riittävän trendikästä? Eikö ihmisillä ole aikaa hiljentyä? Onko paastoa vaikeaa sovittaa arkeen, kun siihen ei satu olemaan oikeaa mielentilaa? Retriitti on tämän päivän muotisana kun puhutaan systemaattisesta hiljentymisestä. Mennään jonnekin luonnon helmaan ja ollaan viikonloppu ihan vain hiljaa. Mitä silloin tehdään? Kai se riippuu retriitistä, muttei sillä ehkä ole niin väliä. Kunhan hiljennytään. Useimmiten suosiossa taitavat olla enemmänkin retriitit, jotka tukevat itsetutkistelua. Katsotaan, mitä oman mielen sisällä on. Se on kyllä aika ajoin tosi tärkeää, sitä en kiellä. Toisaalta voi olla todella vapauttavaa, jos saakin yrittää tyhjentää mielensä ihan kaikesta. Joka tapauksessa kyseessä on kuitenkin vain yksi viikonloppu kerrallaan – ei mene arjen rutiinit sekaisin. Mutta mihin on hengellisen paaston säännöllinen harjoittaminen kristikunnasta kadonnut? Vai onko sitä länsimaiden protestanttisuudessa koskaan käytännössä ollutkaan? Tuntunee kaukaa haetulta tuoda hengen harjoitusta arjen keskelle.
Mikä paaston teologinen sisältö sitten on. Pitkän paaston, joka ulottuu laskiaisesta pääsiäiseen, funktioita on ainakin kaksi. Ensinnäkin paaston aikana meille on varattuna erityinen ajanjakso, jolloin meitä kehotetaan varaamaan normaalia enemmän aikaamme Jumalan ja oman itsemme kanssa olemiseen. Oman itsemme kanssa nimenomaan siinä merkityksessä, että teemme tilaa itsessämme Jumalalle, hänen äänensä kuulemiselle ja hänen huolenpidolleen. Tarkoituksena on antaa Jumalan kiinnittää meitä itseensä niin, että osaisimme arjessakin kulkea hänen kanssaan, minne sitten menemmekin ja mitä sitten teemmekin.
Toiseksi pitkän paaston aikana valmistaudutaan kristikunnan suurimpaan juhlaan, jonka merkitys on nyky-yhteiskunnassa häivytetty trullien ja suklaamunien alle varsin tehokkaasti. Paaston aikana voimme alkaa valmistautua ottamaan vastaan keskellemme aasilla ratsastavaa Vapahtajaa, joka on Luojamme ja Herramme, iankaikkisuuden Jumala, Jeesus Kristus. Hän astui kerran alas taivaista, pesi pölyiset jalkamme, otti kuolettavat iskut vastaan, astui kuolemaan, voitti sen, ja nousi kirkkauteen Isän oikealle puolelle. Emme ole syntisyytemme vuoksi kelvollisia kohtaamaan täydellisen pyhää Jumalaa muuta kuin Kristuksen sovintoveren kautta. Hänet saamme paaston aikana valmistautua vastaanottamaan. Häntä saamme pitää vieraanamme aivan erityisellä hartaudella paastossa, rukouksessa ja katumuksessa. Hän hoitaa, hän parantaa.
Mitä sitten tulee ruumiilliseen paastoon? Suomen ortodoksinen kirkko antaa siihen monenlaisia ohjeita, mutta samalla viittaa isien neuvoon: ”Olet menetellyt ruuan suhteen oikealla tavalla, kun pöydästä noustuasi voit virkein mielin siirtyä rukoukseen.” Voimme siis paastossa olla ruokavaliomme suhteen varsin vapaita. Tärkeintä on paaston välineellinen arvo. Se on vain väline, jolla hiljentymistä ja rukousta varten olisi aivan erityisellä tavalla varattuna tilaa omasta mielestä. Ruumiillinen paasto auttaa meitä kiinnittämään katsettamme Kristukseen, jolloin oman lihamme himot saisivat mahdollisimman vähän tilaa Kristuksen äänen kuulemiselta. Tärkeää on oman elämän sisällön ja suunnan tarkastelu sekä kasvaminen rakkaudessa, nöyryydessä ja kärsivällisyydessä ruumiillisen paaston avulla. Tämän lisäksi ortodoksisen kirkon ohjeistus korostaa jumalanpalveluselämän ja ehtoollisen vieton säännöllisyyttä. Saamme ehtoollisen sakramentissa konkreettisesti kohdata Kristuksen leivässä ja viinissä, puolestamme annetussa ruumiissa ja vuoksemme vuodatetussa veressä. Jumalanpalvelus ja ehtoollisen vietto arjessa antavat meille hengen ravintoa.
Pääsiäinen on kristikunnan ilon juhla. Miksemme valmistaisi mieliämme sitä varten paaston aikana aivan erityisellä hartaudella. Pääsiäisenä nimittäin saamme juhlia: Meidän puolestamme annettu ja vuodatettu, sielujemme pelastumiseksi ja johdatukseksi iankaikkiseen elämään, Vapahtajamme ikuiseen ilojuhlaan!
Katso paastosta lisää Suomen ortodoksisen kirkon sivuilta: https://www.ort.fi/kirkkotutuksi/paasto
Tässä vielä kirkon arkkipiispa Leon paastokirje samaisilta sivuilta: ”Vartioi huultesi ovea”
