Kirjoittanut
Radio Dein päätoimittajaEnsi viikon maanantaina kokoontuvat Suomen ev.lut. kirkon luottamushenkilöt seurakuntiin valitsemaan niin sanottua kirkon eduskuntaa eli kirkolliskokousedustajia.
Kirkko on viime vuosina selvästi polarisoitunut kysymyksissä, jotka liittyvät Raamattu käsitykseen, mutta tämä ei vielä tule selkeästi esiin ehdokaslistoissa, jotka ovat usein alueellisia tai poliittisia. Siinä mielessä Tulkaa kaikki -liikkeen selvät ohjelmalliset listat tuovat kirkolliskokouksen todelliseen valtaan nähden oikeita kysymyksiä esiin. Kirkolliskokouksessa ei koskaan päätetä yhden seurakunnan tai alueen asioita. Tuskin millään alueella asuu niin heterogeenista väkeä, että he olisivat yhtä mieltä kirkon asioista.
Tulkaa kaikki -liike taas näyttää keskittyvän kirkossa yhden asian liikkeeksi. Meidän muiden mielestä vuosi sitten päätetty rukous parisuhteensa rekisteröinneiden kanssa ja heidän puolestaan on pitkäaikaisen repivän taistelun jälkeen hyvä kompromissi ja nyt pitäisi keskittyä löytämään taas yhteyttä, ykseyttä ja konsensusta. Mutta ei mitä – tuskin muste on päätöksessä ehtinyt kuivua, kun liikkeen edustajat julistavat tavoitteekseen nostaa heti uudestaan parisuhteensa rekisteröinneiden siunauskaava esityslistalle.
Kun kirkolliskokouksen edustajat vaihtuvat neljän vuoden välein, niin kaikki päätökset revitään uudestaan ja uudestaan auki, kunnes ne saadaan runnottua läpi. Siksi olisikin parempi, että kirkolliskokousedustajien kausi olisi pidempi kuin seurakuntaneuvoston kausi ja haettaisiin päätöksentekoon pitkäjänteisyyttä. Suosittelenkin äänestämään ehdokkaita, joilla on jo kokemusta kirkolliskokouksesta.
Yleisenä totuutena tiedetään, että ensimmäinen kausi menee vaikuttamisen opiskelemisessa ja parhaimman hyödyn edustajasta saa, jos hän toimii kolme kautta. Edustajan täytyy olla myös verkostoitunut, ulospäin suuntautunut ja tietoinen kirkossa vireillä olevista asioista. Nyt pitäisi esimerkiksi keskittyä seurakuntarakenteen uudistukseen ja heikkojen jäsenien siteiden vahvistamiseen eikä riidellä Raamattu näkemyksestä.
Erittäin vaarallinen on kirkolliskokouksen päätettäväksi tuleva esitys määräenemmistöstä luopumisesta. Nykyään tarvitaan ¾ osan enemmistö päätettäessä kirkon opista, laista ja asetuksista. Minäkin joskus nuorempana kaipasin kirkolta nopeampia päätöksiä, kunnes eräs viisas pappi kertoi, että tällä tavalla estetään joidenkin ryhmien vallankaappaus. Jos 51% voi päättää opista jotain nyt ja seuraavalla kaudella voimasuhteet muuttuvat, niin Kirkkolaiva alkaisi kulkemaan kuin tuuliviiri!
Määräenemmistöt ja konsensuperiaate sopivat paremmin kirkon päätöksen teon luonteeseen. Konsensusperiaatteessa ei ainoastaan tyydytä enemmistön haluamaan lopputulokseen, vaan pyritään myös ottamaan huomioon vähemmistöön jäävien vastustus ja sisällyttämään se lopputulokseen, luoden hyväksyttävimmän ja parhaan mahdollisen päätöksen. Tämä pakottaa kuuntelemaan ja arvostamaan kaikkia. Toivottavasti äänestäjät löytävät listoiltaan todellisia ykseyden vaalijoita, jotka rakentavat yhteistä kirkkoa eivätkä hajota ja hallitse.
