Kirjoittanut
Lapsena ahmin kaikkia sarjakuvia, joita vain käsiini sain. Eräs suosikeistani oli kiukkuinen suurvisiiri Ahmed Ahne, jolla oli elämässä vain yksi toive: ”Päästä kalifiksi kalifin paikalle”. Suurvisiiri oli pieni pippurinen partasuu, joka yritti kaikin tavoin syrjäyttää työnantajansa asemastaan. Sarjakuvasankariksi Ahmed Ahne oli poikkeuksellinen, sillä hahmo oli selvästi ”pahis”. Toisaalta Ahmedin loppumaton ilkeys, kataluus ja pahansuopuus ärsyttivät minua lukijana, mutta hahmossa oli kieltämättä myös koomisia piirteitä. Ja mikä tärkeintä, Ahmedin juonet epäonnistuivat aina lopuksi, paha sai ansaitun palkkansa.
Ahmed Ahneen työnantaja oli lempeä ja ystävällinen kalifi ”Harun El Pullah”. Sarjakuvan käsikirjoittaja René Goscinny (1926-1977) kuvaa hänet ylipainoiseksi ja laiskan hellyttäväksi hömelöksi, joka on yksinkertainen, kaikista ihmisistä vain hyvää uskova, kansansa rakastama hallitsija. Kalifi tepastelee palatsissaan aamutohveleissa ja käyttää suurimman osan ajastaan lokoisasti pehmeässä vuoteessaan. Kalifi ei aavista suurvisiirinsä juonitteluja, vaan puhuttelee tätä aina ystävällisesti.
Todellisessa maailmassa emme ole nähneet kalifeja lähes sataan vuoteen. Turkin sulttaanille katsottiin viimeiseksi kuuluneen samalla myös kalifin arvo ja sen myötä korkein hengellinen ja poliittinen auktoriteetti koko islamilaisessa maailmassa. Osmanien valtakunta kuitenkin hajosi, kun Turkki muutettiin vuonna 1923 tasavallaksi ja uusi hallitsija Kemal Atatürk lakkautti kalifaatin seuraavana vuonna. Kansainvälinen muslimien kongressi päätti vuonna 1926 Kairossa, että kalifin virka pysyy avoimena, kunnes kaikki islamilaiset kansat voivat osallistua uuden kalifaatin perustamiseen.
Nyt olemme kuitenkin saaneet uutisista lukea uuden kalifin nousseen valtaan. Kesäkuun lopussa Isis-järjestön johtaja Abu Bakr al-Baghdadi julistautui uudeksi kalifiksi. Time-lehti on jo ehtinyt nimetä tämän uuden kalifin ”maailman vaarallisimmaksi mieheksi” ja USA onkin luvannut hänestä yli 7 miljoonan euron löytöpalkkion. Tiedot tästä uudesta hallitsijasta ovat länsimaissa hyvin vähäiset. Abu Bakr al-Baghdadi tuskin lienee miehen oikea nimi. Hänen kerrotaan syntyneen Irakissa vuonna 1971 ja opiskelleen islamin teologiaa Bagdadin islamilaisessa yliopistossa. Hänestä on olemassa vain kaksi valokuvaa ja hän liikkuu naamioituneena. Alaisilleen hän jakaa käskyjä lähinnä puhelimitse. Abu Bakr istui vuonna 2005 irakilaisessa vankilassa ja tapasi tuolloin al-Qaida-terroristijärjestön jäsenistöä. Vapauduttuaan hän liittyi Isis-järjestöön ja ryhtyi sen johtajan Abu Omar al-Baghdadin neuvonantajaksi. Vuonna 2010 Al-Baghdadi nousi itse järjestön johtoon Abu Omarin kuoltua Yhdysvaltojen sotilaallisessa iskussa.
Tulevaisuus tulee näyttämään, miten uuden kalifin valtakausi tulee sujumaan. Hänen tavoitteisiinsa kuuluu ainakin valta-aseman vakiinnuttaminen ja kalifaatin hallitseman maantieteellisen alueen laajentaminen. Kalifaatti on tehnyt jo valmiit suunnitelmat talouden järjestämisestä alueellaan. Esimerkiksi tulevista rahayksiköistä, seteleistä ja kolikoista, on olemassa jo valmiit kuvat. Toiseksi suurimmassa maksuvälineessä, kymmenen kultadinaarin setelissä, on kuvattu kalifaatin alueen kartta. Tuohon setelin kuvaamaan kalifaatin hallitsemaan alueeseen kuuluu koko Pohjois-Afrikka ja mielenkiintoisesti myös nykyinen Espanja. Tämä perustuu kalifaattien historiaan, sillä Umayyad-nimiseen kalifaattiin (vuosina 661-750) kuului olennaisesti koko Iberian niemimaa. Siten Isis katsoo myös Espanjan edelleen kuuluvan omaan valtapiiriinsä. Erään islamilaisen eskatologian tulkinnan mukaan, kun kalifaatti on saatu vahvistettua ja ”ainoa oikea uskonto” palautettua ihmiskunnan keskelle, tapahtuu myös profeetta Muhammedin paluu taivaasta maan päälle. Hänen apulaisenaan taivaasta saapuu myös Jeesus Nasaretilainen ja Islamin Messias-hahmo, Mahdi. He tulevat Isisin toiveiden mukaan hallitsemaan Allahin edustajina koko ihmiskuntaa.
Lapsuuden sarjakuvan kalifi vaikutti paljon mukavammalta hallitsijalta kuin uuden kalifaatin Abu Bakr. Häntä on vaikea kuvitella tassuttelemaan aamutohveleissaan ja hymyilemään onnellisille kansanjoukoille. Ei kai itse Ahmed Ahne ole viimein onnistunut pyrkimyksissään?
