Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Kirkkoherran terveiset kirkon eduskunnalle: Paavi olisi kirkolliskokousta parempi

 

Savonlinnan seurakunnan kirkkoherra Sammeli Juntunen (oikealla) kritisoi Radio Dein Viikon debatissa Kirkkohallituksen ja Kirkon tiedotuskeskuksen viestintää paikallisseurakuntien toimintaa vahingoittavaksi. – Väärä kuva todellisuudesta, opponoi Vesa Häkkinen Kirkkohallituksesta.

– [Kirkolliskokous] ei todellakaan voi olla kirkon ääni, laukoi Savonlinnan seurakunnan kirkkoherra Sammeli Juntunen Radio Dein Viikon debatissa keskiviikkona.

Juntunen halusi Radio Dein lähetyksessä lausua terveisensä tänään Turkuun kokoontuvalle Suomen evankelisluterilaisen kirkon korkeimmalle päätöksentekoelimelle eli kirkolliskokoukselle, johon Juntunen itsekin pappisedustajana kuuluu.

Savonlinnan kirkkoherra sanoo pitävänsä kirkon moniäänisyyttä vahingollisena paikallisseurakunnan toiminnalle.

IK-opisto Neliöb. 18.-31.3.

– Kirkko ei voi olla pelkkä keskustelufoorumi, jossa kaikki äänet ovat yhtä oikeassa.

Lääkkeeksi Juntunen esitti radiokeskustelussa paaviutta tai vahvaa piispallista kaitsentaa.

– Paavi olisi parempi kuin kirkolliskokous. Jos olisi hyvä ja teologisesti oppinut paavi, niin kuin katolisessa kirkossa pari nyt on ollut, niin hän osaisi karkeimmat väärinkäytökset ottaa [pois], Juntunen perustelee näkemystään.

– Minusta on ihan käsittämätöntä, että Suomessa voidaan pitää pappien kokouksia, jossa luennoidaan, että sovitusoppi ja Kristuksen verestä puhuminen on jotain vampyyrijuttua, josta pitäisi päästä eroon. Jos olisi paavi, niin hän aika äkkiä osoittaisi luennoitsijalle, että tällä tavoin ei kirkossa puhuta, Juntunen paalutti.

Sammeli Juntusta Radio Dein Viikon debatissa opponoinut Kirkon lähetystyön keskuksen kansainvälisen työn koordinaattori Vesa Häkkinen muistutti Juntusta luterilaisen uskonpuhdistuksen perinnöstä.

– Reformaattorit halusivat selkeästi viedä pois paavin yksinvallan sillä ajatuksella, että yksi ihminen kantaisi taakan. He esittivät mielestäni hyvinkin uusitestamentillisen ajatuksen, jossa seurakunta on se, joka arvostelee, mitä puhutaan ja millä äänellä puhutaan.

Radio Dei lähettää Sammeli Juntusen ja Vesa Häkkisen debatin uusintana sunnuntaina 8.11. klo 20. Keskustelu on kuunneltavissa kokonaisuudessaan Radio Dein ohjelma-arkistossa.

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)