Millaista sinun väsymisesi on? Millainen viesti väsymyksellä voisi sinulle olla? Nämä kaksi kysymystä Merja Lehtinen antaa pohdittavaksi ihmiselle, jota oma jaksaminen mietityttää.
Monilla on eri syistä taipumus oman ihmisyyden ohittamiseen. Omia tarpeita ei tule tunnistetuksi ja tunnustetuksi eikä kohdatuksikaan.
Lähellä ei välttämättä ole ihmistä, joka kysyisi: Miten jaksat?
On vaara väsyä ja uupua.
Krito-työn koordinaattori, Tampereen kaupunkityöntekijä Merja Lehtinen Kansan Raamattuseurasta pitää tärkeänä sitä, että ihminen pysähtyy miettimään tilannettaan.
Millaista väsymykseni on? Millainen viesti sillä on minulle?
– Palautuakseen ja toipuakseen jokainen ihminen joutuu kulkemaan oman matkansa. Siihen vaikuttavat yksilöllinen relisienssi eli psyykkinen palautumiskyky, kriisinkestävyys ja joustavuus sekä kyky käsitellä tunteita ja mielen sisältöä. Kokemukseen turvasta ja rauhoittumisesta vaikuttavat myös lapsuuden kokemukset.
– Itsetuntemus on hyvä asia, johon panostaminen ei koskaan mene hukkaan. Se, mikä naapuria auttaa, ei välttämättä toimi itsellä.
Kun voimat totaalisesti loppuvat, kyseessä on henkilökohtaisen elämän kriisi.
– Raamatusta kuitenkin voimme lukea monesta kohdin, että Jumala on luvannut auttaa, vaikka uskomme Hänen suuruuteensa horjuisikin. Hän on puolellamme ja Hänen armahtava laupeutensa yltää kaikkeen – myös jaksamisen kysymyksiin.
Lehtinen muistuttaa Ef. 3:20 sanoin, että Jumala kykenee meissä vaikuttavalla voimallaan tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai ajatella.
– Kristityille on annettu Jumalan lahjana jotain suurempaa kuin särkyneisyys. Jeesuksessa olemme saaneet uudistumisen ja toipumisen mahdollisuuden.
– Joskus ihminen itse pistää kapuloita rattaisiin ja turtuu tuttuun. Kannattaa myös kysyä, mikä lopulta estää heittäytymästä muutokseen. Mikä olisi pienin mahdollinen muutos, josta voisi aloittaa?
Krito-konferenssi Sinun puolellasi – apua jaksamiseen järjestetään Lohjalla Vivamossa 7.–9.8.2026


