Seurakunnan jumalanpalvelus on alkamassa. Juttelen kokeneen ja arvostetun vierailevan julistajan kanssa syvällisiä. Keskustelun lomassa hän osoittaa minulle saarnastuolia ja sanoo: ”Seurakuntaa johdetaan saarnastuolista. Jos nousee tuolle paikalle eikä ole todellista sanottavaa, sitä ei voi korvata millään muulla.” Nuo sanat jäivät nuoren nuorisotyöntekijän mieleen.
Saarnaa on vuosien varrella haastettu monella tavalla. Yksinpuheluiden aika on ohi, kokeillaan dialogia tai paneelikeskustelua. Älä ala saarnata, puhe saa kestää enintään vartin. Puhuu niin pitkästi, että unohtaa kellon eikä koskaan löydä laskeutumispaikkaa. Toisaalla taas todetaan, nytkö se jo lopetti, olisi vielä jatkanut. Tuntui kuin keskustelisimme, vaikka olin kuulijana ilman yhtään vuorosanaa. Mietiskelen kuulemaani vielä seuraavana päivänä. Kylläpä tuo Raamatun kertomus jäi elämään.
Seurakunnan jumalanpalvelus on seurakuntaelämän keskus. Jos yhteen tulemiset ovat rohkaisevia, aitoja ja puhuttelevia, väki haluaa tulla uudestaan ja uudestaan. Jumalanpalveluksessa on monia hienoja elementtejä, mutta suurin osa ajasta on yleensä varattu saarnalle. Siksi se on ratkaisevan tärkeä. Saarnassa Jumala puhuu sanansa kautta, ja ylistyksessä me vastaamme Jumalan puheeseen. Jumalan valitsemana viestintävälineenä Pyhässä Hengessä saarnattu sana on edelleen korvaamaton. Jos jumalanpalveluksessa ei olisi saarnaa, pihvi puuttuisi.
Yhä tänäänkin seurakuntaa johdetaan saarnastuolista.
Profeetat saarnasivat. Jeesus saarnasi. Apostolit saarnasivat. Evankelistat saarnasivat. Siksi mekin saarnaamme. Paavali kirjoitti joutsenlaulussaan, toisessa kirjeessään Timoteukselle, joka kirjeen kirjoittamisen aikaan palveli Efeson seurakunnan paimenena: ”Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta: saarnaa sanaa…” Dr. Martyn Lloyd-Jones on todennut: ”Minulle saarnaaminen on korkein, suurin ja kaikkein kunniakkain kutsumus, mihin ihmistä voidaan kutsua.”
Jumala käyttää persoonia, ei kopiokonetta. Vaikka puheen rakenne, kesto, sisältö sekä kyky lopettaa ajoissa ja oikein ovat kaikki tärkeitä, persoonaa ei saa kadottaa. Jumala käyttää aitoutta. Saarna, jossa puhuja uskaltaa laittaa itsensä likoon, koskettaa kuulijaa. Kun kapellimestari, professori Jorma Panulalta kysyttiin 90-vuotiaana Juho-Pekka Rantalan tv-haastattelussa vuonna 2020 hänen pohjalaisesta murteestaan, onko se laskelmoitu imago vai aito asia. Hän vastasi hyvin. Se tulee juurista ja mullasta, hevosen sonnasta, eletään niin kuin eletään ja puhutaan niin kuin puhutaan. Tämä sopii hyvin myös saarnaajiin. Saarnat nousevat kansan keskeltä. On siis pidettävä Sanasta kiinni, mutta saarnoista on aistittava rehevä, aito ja maanläheinen tavallisen kansan elämä, mullan tai asfaltin tuoksu. On puhuttava tavalliselle ihmiselle tavallisin sanoin ja esimerkein. Sivistyssanojen käyttö, omalla teologisella tietämyksellä leikittely tai oppineiden kosiskelu on ansa, johon on helppo astua.
saarnoista on aistittava rehevä, aito ja maanläheinen tavallisen kansan elämä, mullan tai asfaltin tuoksu.
Seurakunnan johtajien on tärkeä aistia, mitkä aiheet opetuksessa ovat juuri nyt tärkeitä. Jos seurakunnassa ei ole suunnitelmaa, siitä voi helposti tulla puhujien lempiaiheiden temmellyskenttä. Toisaalta liian tarkka ja raamitettu suunnitelma voi tehdä saarnoista puuduttavia ja yksipuolisia. Tässäkin asiassa tasapaino on tärkeää. Seurakunta tarvitsee sekä profeetallista saarnaa että systemaattista opetusta. Yhä tänäänkin seurakuntaa johdetaan saarnastuolista. Suunnittelupalaverit ja johtoryhmien kokoukset ovat tärkeitä, mutta saarnastuoli on paikka, jossa välitetään Jumalan sydänäänet seurakunnalle. Saarnaaja Juho Koivumäkeä siteeraten: ”Hyvä ruoka on paras laidun.”
