Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Hannu Takkula: Eurooppa on Jumalan perheen sairas lapsi

 

Poliitikko ja herätyssaarnaaja samassa persoonassa

– Uskonnonvapauden perusajatus on, että jokainen saa harjoittaa uskoaan vapaasti. EU:ssa sekularismin kannattajat ovat kuitenkin sitä mieltä, että Euroopan täytyisi olla vapaa kaikesta uskonnosta, europarlamentaarikko Hannu Takkula (kesk.)sanoi Lahdessa tiistai-iltana.

Hän puhui Kansanlähetyksen ja Keski-Lahden seurakunnan järjestämässä Ristinkirkon tapahtumassa kristillisen uskon perustasta sekä Euroopan ja Suomen tilanteesta. Takkula rohkaisi kuulijoita rukoilemaan ja odottamaan Herralta herätystä Suomelle ja Euroopalle, jota hän kutsui Jumalan perheen sairaaksi lapseksi.

– EU on tänään vinoutunut, sillä pääasiaksi on tullut talous, Takkula sanoi.
Hengellisen puheen sivulauseessa hän kritisoi Kreikan tukipaketteja EU:n alkuperäisen periaatteen vastaisina. Sen mukaan jokaisen EU:n jäsenmaan tulisi hoitaa omat velkansa itse.

Takkula sanoi Euroopan unionin syntyneen aikoinaan holokaustin tuhkan päälle kristillisille arvoille. Ihmisoikeudet, uskonnonvapaus, demokratia ja oikeusvaltion periaatteet ovat olleet EU:n kulmakiviä. Hän on huolestunut Euroopan maallistumisesta ja kristinuskon periaatteiden hylkäämisestä.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

– On ollut puhetta, että EU:n lippu pitäisi muuttaa, koska se on Neitsyt Marian sininen ja kaksitoista tähteä kuvaa Jeesuksen kahtatoista opetuslasta. Käsitys uskonnonvapaudesta on kääntynyt päälaelleen, kun ajatellaan sen olevan vapautta uskonnosta. Suomessakin ajatellaan uskon olevan yksityisasia, mutta jos ihminen tulee uskoon, se on kulttuurinen, sosiaalinen ja yhteisöllinen asia, Takkula innostui.

Hän muistutti kuulijoita, että nyt Suomi on vauraampi kuin koskaan, mutta monien tulevaisuuden usko horjuu. Hän kuvaili sodan jälkeisen sukupolven tulevaisuuteen katsovaa asennetta.

– Silloin BKT oli nolla, sotavelka oli mahdoton, alueita oli menetetty ja maansa menettäneitä oli asutettavana, mutta silti kansalla oli ymmärrys ihmisen arvokkuudesta. Sivistyksen mittana oli, miten huolehditaan heikoimmista kansalaisista. Lainsäädäntö perustui kristillisille arvoille, Takkula luetteli.
Takkula esitti huolensa myös Euroopan nousevasta antisemitismistä. Hän kertoi eri maissa, esimerkiksi Unkarissa ja Kreikassa, vaikuttavista juutalaisvastaisista puolueista. Takkula muistutti, että kristittyjen tulee siunata Israelia.