Nuorena kristittynä ajattelin myös hiljaisuuden tavoittamisen muuttuvan vähitellen helpommaksi, mutta huomaan käyneen juuri päinvastoin.
Näin ei pitäisi tehdä, nimittäin kirjoittaa aiheesta, jonka äärellä itse kokee olevansa vasta-alkaja ja niin monesti epäonnistuneensa, mutta teen sen silti. Ehkäpä nämä kirjaimet sysäävät jonkun samoilemaan näitä muinaisia, lähes umpeenkasvaneita polun päitä.
Hiljaisuus.
Mieleeni hiipii ensimmäinen kokemukseni hiljaisuuden tavoittamisesta. Olin nuori uskova ja kuullut ja lukenut varttuneempien kristittyjen kokemuksista. Intoa puhkuen pakkasin Raamattuni ja matkatavarani aikomuksenani hiljentyä yksin mökillä parin päivän ajan.
Päästyäni perille huomasin, kuinka vaikea minun olikaan rauhoittua ja keskittyä. Ajatus toisensa jälkeen marssi mieleeni lupaa kysymättä. Muutaman tunnin yksinolon jälkeen kävelin mummulaan iltakahville, kun hiljaisuus tuntuikin vieraalta ja vaikealta nuorelle sosiaaliselle ihmiselle. Hapuilin polun päätä, eikä ensikokemukseni muodostunut sellaiseksi kuin olin itselleni maalaillut, mutta se oli kuitenkin alku.
Nuorena kristittynä ajattelin myös hiljaisuuden tavoittamisen muuttuvan vähitellen helpommaksi, mutta huomaan käyneen juuri päinvastoin. Sielussa on niin monia ajatuksia ja niin paljon kuormaa, että vaikka hetkeksi koettaa pysähtyä, asiat tuntuvat juoksevan kuin tavarat auton takalasilla auton ollessa jo pysähtynyt. Se kuuluisa läsnäolo tässä hetkessä käy vaikeaksi, jos käsillä olevassa tilanteessa on mielen päällä jo seuraava tilanne tai tapaaminen, missä pitäisi olla. Tämän päivän ”melusaasteen” keskellä eläminen ei tee asiasta yhtään helpompaa. Impulsseja kun on ilmassa aina vain enemmän, ja ne kilpailevat huomiostamme.
Hiljaisuus on edelleen korvaamaton paikka.
Monesti ulkoinen hiljaisuus auttaa sisimmän rauhoittumiseen. Ihminen alkaa tavoittaa omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Sielun kireys helpottuu. Kuningas Daavid sanoittaa kokemustaan näin: ”Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa, häneltä tulee minulle apu.” Hiljaisuudessa omat sisäiset tuntemukset ja kokemukset asettuvat paikoilleen, ja oma sisinkin virittyy herkemmin kuulemaan Jumalan ääntä.
Luukkaan evankeliumin alkuluvuissa (3–5) kerrotaan hengellisestä herätyksestä, joka lähti liikkeelle Johannes Kastajasta. Tarkemmin sanottuna erämaasta, jossa Johannes vastaanotti Jumalan Sanan. Kun viestikapula siirtyi Jeesukselle ja liikehdintä voimistui, minä ainakin olisin vain lisännyt vauhtia. Jeesus vähensi vauhtia. Evankeliumin teksteissä on pieniä mutta merkittäviä viittauksia, jotka kertovat vastaansanomattomasti, että Jeesus näki vaivaa vetäytyäkseen pois ihmisten keskeltä keskittyäkseen Isän Jumalan läsnäoloon.
Jokaiselle, joka tahtoo löytää elämäänsä hengellistä suuntaa ja olla suunnannäyttäjänä toisille, on hiljaisuus edelleen korvaamaton paikka. Sitä, mitä voimme kokea Jumalan läsnäolossa, emme koskaan voi kokea ihmisten läsnäolossa. Hiljaisuus Jumalan edessä on ääretön maailma.
