Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Elämänkoulussa

 

Radio Dein Elämänkoulu-ohjelmassa pulahdetaan pian parisuhdeasioissa pintaa syvemmälle. Tämän kuun lopulla kanavalla alkaa maanantai-iltaisin pyöriä uusi ohjelmasarja, jossa perheen elämää katsellaan kaikista sen kulmista. Ohjelma on kahden yhdistyksen yhteisyritys. Siitä vastaavat Kristityt yhdessä ry ja Parempi avioliitto ry.

Ohjelman toimittaja Ari Koivulahti kävi eilen nauhoittamassa vauvaperheen arkea koskevan ohjelman asiantuntijaosion. Suurin osa suomalaisvauvoista syntyy perheeseen tosi odotettuina. Silti parista kolmiosuhteeseen siirtyminen ei suju aina kivuttomasti. Monessa perheessä erotaan siinä vaiheessa, kun uutta tulokasta odotellaan vasta saapuvaksi. Maahamme viimeisen kymmenen vuoden aikana pesiytyneet pikkulasten vanhempien avioerot ovat vain tilastollinen jäävuoren huippu. Miksi näin tapahtuu?

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

Keksin heti neljä uutta elämänvaihetta haastavaa asiaa. Vauvan syntymän myötä parin ajankäyttö muuttuu radikaalisti. Usein aikaa on ehditty viettää runsaasti yhdessä ja erikseen. Uuden tulokkaan myötä elämään astuu uusi rytmi. Vuorokauden tunnit tahdittuvat vauvan hymyjen ja tarpeiden tahtiin. Kuin huomaamatta oma ja yhteinen aika kutistuu arjesta ulos.

Toinen syy liittyy kolmiosuhteeseen, joka pakottaa puolisot uudenlaisten roolimallien etsimiseen. Useimmat suomalaisparit ovat vauvan syntymään saakka hyvin tasavertaisia keskenään. Kotitöiden jakaminen onnistuu oikeudenmukaisesti. Vauvan syntymän myötä omassa lapsuudenkodissa huonoiksikin havaitut roolimallit aktivoituvat kuin taikaiskusta. Isän ja äidin olisi tärkeä löytää oma paikkansa kolmiossa, sillä molempien panosta tarvitaan yhtä lailla.

Kolmas syy saattaa herättää vanhemmassa omituisia tunteita. Omat lapsuusmuistot aktivoituvat usein yhtä jalkaa lapsen kehitysvaiheiden kanssa. Tämä tarjoaa mahdollisuuden pienenä koettujen kipeiden asioiden muistamiseen ja työstämiseen. Yksilöllisen kasvun syventyminen saattaa kuitenkin herättää odottamattomia tunteita. Jos esimerkiksi oma perusturvallisuus on syystä tai toisesta jäänyt puutteelliseksi, lapsen ja toisen vanhemman yhteys voi synnyttää itsessä mustasukkaisuutta ja omistushalua. On haastavaa yrittää olla vanhempi tarvitsevalle lapselle samalla kun omat täyttymättömät tarpeet huutavat onttoina oman nahkan sisällä.

Neljäs syy liittyy parisuhteen luonnollisiin vaiheisiin. Symbioosi, joka liimasi parin yhteen vaihtuu väistämättä jossain vaiheessa pettymykseen. Vierellä olija ei olekaan sitä mitä luultiin. Ristiriitavaihetta saattaa kestää vuosia. Joskus vauhtia haetaan täydellisen erilleen vetäytymisen kautta. Vihdoin syntyvä sovinto saa sanomaan: rakastan sinua sellaisena kuin olet. Kumppanuus, jossa puolisot kulkevat vapaaehtoisesti samaan suuntaan löytyy usein silloin, kun lapset ovat muuttamassa omaan pesään.

Ihmiseksi kasvaminen on hidasta. Siksi siihen tarvitaan pitkäkestoista yhdessä olemista.